Siniset Soinin käsiohjaukseen?

Anonyymi

Voisiko vanha samurari, Timo Soini ottaa Sinisen tulevaisuuden käsiohjaukseen ja siten johdattaa kohti menestystä tulevissa kunnallisvaaleissa? Soinihan on monasti kehunut, miten ennen jytkyvaaleja otti perussuomalaisen puoleen ns. käsiohjaukseen ja nosti laskeneen kannatuksen jytkylukemiin. Soini on myös sanonut sinisten loikkauksen jälkeen, että hän tietää miten kannatus saadaan nousuun. Joten voisiko Soini näyttää miten se temppu tehdään ja ottaa siniset käsiohjaukseen?

13

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei voi. Soinin aika oli ja meni. Lopullisesti.

      • Anonyymi

        PS:n saaminen lentoon vei 15 vuotta. Ei ehkä riitä Soinilla enää innostusta alkaa toistamaan samaa uudelleen.

        Tosiasia kuitenkin on, että Soinin kaudella PS oli poliittiselta painoarvoltaan painavampi puolue kuin nyt. Tällä hetkellä PS:n vaikutusvalta perustuu muiden pelkoon menettää liikkuvia protestiäänestäjiä PS:n äänestäjiksi.

        Nyky-PS:llä on hyvin vähän saavutettavaa ja suunta hukassa. Tällä hetkellä on vaikea esim. tietää, mikä on PS:n kanta EU-eroon. Vaikuttaa siltä, ettei EU-ero ole nyky-PS:n agendalla edes pidemmän aikavälin tavoitteena. Tosiasia kuitenkin on, että maahanmuuton vastustaminen ilman EU-eroa on epäuskottavaa. Niin kauan kuin Suomi on EU:n vasallivaltio, Suomen on pakko ottaa kansainvaeltajia vastaan, jos EU niin käskee. Edes Unkari ja Puola ja Tsekki eivät voi enää olla tottelematta, koska silloin "oikeusvaltioperiaatetta" voidaan tulkita noiden maiden tappioksi ja vetää osa rahoituksesta niiltä pois.


    • Anonyymi

      Soinin käsiohjaus on yhtä tyhjän kanssa. Siniset petturit ovat poliittista historiaa.

      • Anonyymi

        Siniset jatkoivat aidon PS:n linjoilla. Halla-ahon klaani muutti PS:n linjaa. Periaatteessa Soini olisi pettänyt ison osan kannattajakuntaansa lähtemällä mukaan Halla-ahon klaanin aikaansaamattomaan yhden asian hankkeeseen kaiken maailman epänormaaline elämäntapoineen mitä nyky-PS:ssä on vallalla.

        Moni Soinin äänestäjä ei äänestänyt häntä puolueen vaan takia vaan yksilönä. Sama juttu päti pienemmässä määrin myös joihinkin muihin. Nyky-PS:ssä on vallalla kumma käsitys, että puolueen linjan muuttaminen toiseksi ei jotenkin muka olisi takinkääntö. Nykyäänhän tuo nyky-PS jopa avoimesti kannattaa EU:a. Että semmoinen takinkääntö...


      • Anonyymi

        Soinin käsiohjaus ylettyy lähinnä henk koht hillopurkkeihin


    • Anonyymi

      Haapajärvellä kohdellaan kunnanvaltuuston puheenjohtajaa huonosti.
      Linkeistä voi lukea ja persu kyseessä.
      Persujen johdon pitäs ottaa ohjat käsiinsä ja valistaa ja kouluttaa porukoitansa käytöstavoille. Tosin taitaa olla myöhäistä kun musta energia on päästetty irti.

      Päättäjät joukolla vaatimaan oikeuksiaan ja törkyjuttujen levittäjät vastuuseen.
      https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/613201
      https://yle.fi/uutiset/3-11840400

    • Anonyymi

      Soini pääsi eduskuntaan kuudennella kertaa. Se on karismaa.

      • Anonyymi

        Vasta Tony Halmeen vetämänä


    • Anonyymi

      Huvittavaa on se, että Soini soittaa suutaan kunatvaalien tuloksesta, vaikka itse ei uskaltanut edes enää lähteä ehdolle, koska pääsy edes valtuustoon on vaikeaa hänellä. Kaikki luottamuksen rippeetkin menneet............

      • Anonyymi

        Se abortointikin meni aivan överiksi ja kannatukset romahti


    • Anonyymi

      Vistbacka Kokoomuksen listoille sitoutumattomana. Sanoi muuten, että sinisten johdolta ei onnistunut puolueen ohjaus edes kohtuullisesti. Niinhän se oli, tönötettiin ja itteä kehuttiin. Kuuleman olivat arvokkainta, jota saatiin pelastettua perussuomalaisesta puolueesta. Jos asenne on tuo, että kaikki arvokas saatiin pelastettua niin on selvää, että hommasta ei mitään tule.Odottivat, että ps-puolueen jäsenet lähtevät heidän perään. Miten voi olla noin huono itsetuntemus.

    • Anonyymi

      Siniset menossa koko maassa vaaliliittoihin, jos pääsevät.Suuri osa kokoomukseen, osa Liike Nyttiin. Suurin osa luopuu politiikasta

    • Anonyymi

      Kummallista ajattelua sinisillä. He eivät ymmärrä, että maailma muuttuu. Hamaan historian tappiin pitäisi pokkuroida Vennamoa ja Soinia. Tulee uusia ihmisiä uusin ajatuksin. Ei he ole takkia kääntäneet, he elävät tässä ajassa omin ajatuksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe