Tällainen asia on askarruttanut mieltä pohtiessani uskonasioita.
Kun olen tavannut sellaisiakin uskovaisia ihmisiä (useammastakin uskonsuunnasta),jotka ovat jättäneet toisten taivaskelpoisuuden arvioinnin Luojan tehtäväksi.
Käytös kaikkia ihmisiä (jopa rikollisia)kohtaan ystävällistä ja tasapuolista.
Olemus huokuu sisäistä rauhaa.
Ei tyrkytä omaa vakaumustaan,mutta olemus ja käytös herättää kysymyksen,mistä tuollainen rauha löytyisi itselle.
Onko tässä kysymys henkisesti vahvoista yksilöistä,vai onko uskomisen asiat oivallettu oikein?
Kun olen tavannut sellaisiakin uskovaisia ihmisiä (useammastakin uskonsuunnasta),jotka ovat jättäneet toisten taivaskelpoisuuden arvioinnin Luojan tehtäväksi.
Käytös kaikkia ihmisiä (jopa rikollisia)kohtaan ystävällistä ja tasapuolista.
Olemus huokuu sisäistä rauhaa.
Ei tyrkytä omaa vakaumustaan,mutta olemus ja käytös herättää kysymyksen,mistä tuollainen rauha löytyisi itselle.
Onko tässä kysymys henkisesti vahvoista yksilöistä,vai onko uskomisen asiat oivallettu oikein?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Siitä heidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, että heillä on rakkaus..."
Uskon, että tällainen pyyteetön, mesomaton rakkaus, joka kätkeen sisäänsä paljon hiljaista rukousta ja nöyryyttä on kaikkein tehokkain todistus Jeesuksen sydämen laadusta.
Tunsin piston sydämessäni, näinhän meidän jokaisen pitäsi toimia. Joten anteeksi rakkaat ystävät omastakin puolestani niistä kovista sanoista, joita olen tälläkin palstalla kirjoittanut...
Herra armahda meitä!