RakasK14 Sisältää seksiä ja vähän väkivaltaa

Anonyymi

Oli aikainen aamu. Hermione nousi sängystään ja riensi aamiaiselle suureen saliin Ronin ja Harryn kanssa. Ronin piti kuitenkin lähteä kitakivikerhoon. Harry ja Hermione jäivät kahdestaan pöytään.. Hermione tuijotti Harrya kirjojensa takaa. Poika oli komea. Ne vihreät silmät, sotkuinen tukka ja hymy joka oli hänen huulillaan. Hermione mietti miltä ne huulet tuntuisivat omillaan. Lopulta hän havahtui mietteistään ja vilkaisi Ginnyyn joka ei onneksi ollut nähnyt mitään Hermionen tuijottelua. Harry kohotti katseensa kirjeestä jonka oli saanut. Sain kirjeen Cholta. Tahtoisi kanssani Tylyahoon. Sopiiko? Hän sanoi. Hermionen sydäntä vihlaisi:miksi Cho, tyhjänpantti Korpinkynsi sai kokea moisen onnen. Hermione ajatteli että Harry olisi ikuisesti saavuttamaton rakkauden suhteen. Harry oli vain ystävä ja ystävänä hän pysyisi. Cho käveli Harryn viereen istumaan ja kysyi:käykö se? Harry nyökkäsi ja hymyili. Hermione hymyili teennäisesti ja nousi pöydästä. Hän lähti kohti eteishallia mutta katsoi taakseen kerran ja näki jotain mikä oli pysäyttää hänen sydämensä.



Harry oli kumartunut pöydän yli suutelemaan Chota. Hermione purskahti itkuun ja juoksi makuusaliinsa itkemään. Ginny saapui huoneeseen niin hiljaa että Hermione ei huomannut sitä. Ginny kysyi varovasti: miksi itket? Hermione havahtui ja käänsi punaiset ja turvonneet silmänsä Ginnyyn. Ginny istui hänen viereen ja halasi Hermione. Hermione nousi pystyyn sanoi:ei mikään tärkeä, menen Tylyahoon. Ja juoksi oleskeluhuoneeseen mutta ei kääntynyt ovesta ulos vaan poikien makuusaliin. Hän hiipi Harryn matka-arkulle ja otti Harryn näkynättömyysviitan. Miten voin sortua tällaiseen hän mietti ja juoksi viitta päällään alas suureen saaliin. Hän lähti seuraamaan Harrya ja Chota. Hermione kuuntelu heidän keskustelua josta selvisi hänelle että Cho ja Harry olivat seurustelleet jo kauan. He eivät kuitenkaan menneet Tylyahoon vaan tarvehuoneeseen. Hermione käveli heidän perässään hieman epävarmana. Cho ja Harry menivät sänkyyn ja alkoivat riisua toisiaan. Hermionea ku otti ja itketti mutta hän oli silti hiljaa. Harryn suu lähestyi Chon rintoja mutta eipä ehtinyt tehdä mitään koska Hermione alkoi kiljumaan ja itkemään. Cho kirkaisi säikähdyksestä ja takertui Harryyn. Harry puki kalsarit jalkaansa ja veti näkymättömyysviitan Hermionen päältä. Hermione, Harry huudahti. Hermione katsoi Harryyn silmät leimuten ja kyynelissä. Mene ja pue Cho, Harry sanoi. Cho puki nopeasti ja juoksi ulos tarvehuoneesta. Hermione lyyhistyi lattialle ja pyysi huoneelta tuliviskiä. Hän oli juomassa sen kunnes Harry pysäytti sen heitti pullon seinään. Pullo särkyi ja yksi sirpaleista viilsi maassa makaavan Hermionen poskea. Hermione huusi: Harry tapatko Minut! Kului sekunti ja sitten Hermionlta lähti taju. Tuntien päästä hän heräsi sairaalasiivessä. Hänen ympärillään olivat Ginny joka nyyhkytti Nevillen olkaa vasten, Ron pitäen Lunaa kädestä ja kauhistunut Harry seuranaan nyyhkivä Cho. Hermione avasi silmänsä ja sanoi Ha-Harr-ry. Harry hymyili ja sanoi anteeksi hirveästi. Hermione nyökkäsi ja korotti ääntään. Anteeksi mutta haluaisin kaikkien paitsi Chon ja Harryn lähtevän täältä. Ginny, Ron ja Neville lähtivät loukkaantuneina pois ja Luna hyräillen jotain mikä kuulosti ukko nooalta. Heidän lähdettyä Hermione mumisi:anteeksi. Cho nyökkäsi ja vilkaisi ovelle säikähtäneenä. Siellä oli Michael Corner. Hän huitoi käsillään pois mutta liian myöhään. Michael juoksi Chon luokse huutaen: Cho, rakkaani ja suuteli tätä. Harry tuijottaa heitä mykkänä. Cho katselee Michaelin olan takaa Harrya. Harry sanoo:Petit minua. Cho nyökkää ja sanoo olit helvetin huono seksaamaan joten näin kävi. Harry mittaa Chota ja lennättää hänet pois. Rakastan sinua. Olin mustasukkainen. Myönnän tyhmyyteni. Harry sanoo:olen Rohkelikko rakastun Rohkelikko en Korpinkynteen. Olet Rohkelikko eli rakastun sinuun ja suutelee Hermionea sitten. Viikon päästä he onnistuvat karistamaan Ronin ja menevät tarvehuoneeseen rakastelemaan. Vuoden lopussa he valmistuvat Tylypahkasta ja Harry kosii Hermionea. Heidän hääamuna Hermione laittaa valkoisen mekon joka hohtaa kauneutta. He sanovat toisilleen "tahdon" ja suutelevat. Eräänä aamuna Hermione menee sairaalaan outojen oireiden ja vatsan nousun vuoksi. Selviää että hän on viimeisellä viikolla raskaana ja vauva on tyttö. He antavat sen nimeksi Scarlett. Synnytyspäivänä selviää että he saavat tietää saavansa kaksoset. Heidän onnensa on kukkuloillaan. Lapsien nimiksi annetaan Scarlett ja Stacy. Ron on muuttanut Gabrielle Delacourin kanssa Ranskaan ja vihoitellut Harrylle ja Hermionelle koska olisi tahtonut naida Hermionen. Hän oli todella kateellinen Harrylle joka oli onnellinen Ronista maailman kauneimman ja seksikkäimmän naisen kanssa. Tää loppu tähän oli mun eka ficci ilmoittakaa kirjoitusvirheistä jos niitä on. Jos löydän tänne takas🙈

3

1351

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sekava

      • Anonyymi

        Jep mut sillee kivan seksuaalinem


    • Anonyymi

      No oli sillai aika paljon kirjoitusvirheitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe