Mitä löytyy kellarikummun alta Ruuhimäen koululta.

Toivakan Ruuhimäen koulun kellarikumpu on salaperäinen. Mitä se pitää allaan. Entisajan opettajani oli äkäinen sen päältä, että me lapset leikimme kellarissa. Niisanottuun henkilähettimeeni, joka kieltämättä ei ole kovin vahva on tullut rahinan ja rätinän läpi tietoa, että kellarissa olisi koulun entisen keittäjän Ruumis. Keittäjä todennäköisesti olisi Eedla Suuronen. Miksi Eedla kuoli on epäselvää, murhattiinko hänet ja miksi hänen maallinen tomumajansa olisi koulun vanhassa maakellarissa.

Miksi Eedla ei saa rauhaa, mikä pitää häntä maanpinnalla. Kenties hänestä liikkuu jotain vanhaa ja korjaamatonta tietoa jonka vuoksi hän ei voi astua tuonpuoleisen rajan yli.

Nuo virheelliset tiedot jotka on toimitettu tuonpuoleisen oven vartijoille ovat voineet tulla vain typerysten suusta jotka ovat tehneet vain hölmöjä ja täysin vääriä johtopäätöksiä ihmisen toiminnasta ja ajattelusta. Elämän kirjat saattavat joskus olla täynnä tällaistä töhnää ja typeriä johtopäätöksiä oikean tiedon sijasta kuin vaikka moderoimaton keskustelupalsta. Joskus näitä elämänkirjojen sivuja ei ehditä siivota ja moderoida ennenkuin ihmisen maallinen tomumaja muuttuu elinkelvottomaksi.

En tiedä mitä Eedlasta puhutaan mutta haluaisin sen saada selville ja asiat olisi syytä oikaista. Moni sielu hukkuu noihin tarkistamattomiin tietoihin.

Kertokaa ihmisille mitä tiedätte ja tivatkaa vanhojen juttujen levittäjiltä oikean totuuden perään.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koulussa oli silloin useasti lihakeittoa, sen muistan.

Äänestä

Koulun Lehtori ja Talkkari antoivat siellä kellarissa keittäjälle hyvvä pärsseseen . Se oettajatar oli jäänyt ilman , syystä äkäinen .

Äänestä
  • Tuki suusi hyvissä ajoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuki suusi hyvissä ajoin.

    Syystä että ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syystä että ?

    Sori . Enhän tiedä , vaikka aihe olikin teille hyvinkin vakava .
    En vaan ymmärrä ..

    Äänestä

  • ...ja koulun lihakeitto oli hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuki suusi hyvissä ajoin.

    Mikä on "hyvissä ajoin"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...ja koulun lihakeitto oli hyvää.

    Se lihasopoa maistui vähän niin kuin makealle, ihan kuin ihmisliha!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toivakan Ruuhimäen koulun kellarikumpu on salaperäinen. Mitä se pitää allaan. Entisajan opettajani oli äkäinen sen päältä, että me lapset leikimme kellarissa. Niisanottuun henkilähettimeeni, joka kieltämättä ei ole kovin vahva on tullut rahinan ja rätinän läpi tietoa, että kellarissa olisi koulun entisen keittäjän Ruumis. Keittäjä todennäköisesti olisi Eedla Suuronen. Miksi Eedla kuoli on epäselvää, murhattiinko hänet ja miksi hänen maallinen tomumajansa olisi koulun vanhassa maakellarissa.

Miksi Eedla ei saa rauhaa, mikä pitää häntä maanpinnalla. Kenties hänestä liikkuu jotain vanhaa ja korjaamatonta tietoa jonka vuoksi hän ei voi astua tuonpuoleisen rajan yli.

Nuo virheelliset tiedot jotka on toimitettu tuonpuoleisen oven vartijoille ovat voineet tulla vain typerysten suusta jotka ovat tehneet vain hölmöjä ja täysin vääriä johtopäätöksiä ihmisen toiminnasta ja ajattelusta. Elämän kirjat saattavat joskus olla täynnä tällaistä töhnää ja typeriä johtopäätöksiä oikean tiedon sijasta kuin vaikka moderoimaton keskustelupalsta. Joskus näitä elämänkirjojen sivuja ei ehditä siivota ja moderoida ennenkuin ihmisen maallinen tomumaja muuttuu elinkelvottomaksi.

En tiedä mitä Eedlasta puhutaan mutta haluaisin sen saada selville ja asiat olisi syytä oikaista. Moni sielu hukkuu noihin tarkistamattomiin tietoihin.

Kertokaa ihmisille mitä tiedätte ja tivatkaa vanhojen juttujen levittäjiltä oikean totuuden perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu