En oikein tiennyt mihin aihealueeseen tämän laittaisin, olisiko tänne vai jonnekin yhteiskunta alueelle. No, tuli sitten tänne.
Eli, täytin viime kesänä 30. Siihen asti minulla oli erilaisia tukiverkostoja. Kävin mm. Helsingin NMKY:ssa muutamassa ryhmässä ja siinä ohella Nuorisotakuutalolla. Välillä kävin myös Tyttöjen Talolla ja siellä minulla oli työntekijä joka soitteli minulle kerran viikossa ja kesällä kun korona rauhoittui, kävimme viikoittin kävelylläkin.
No, sitten täytin 30 ja kaikki katosivat. En kuulu enää nuorisolain mukaan ”nuoriin” koska en ole 16-29 vuotias. Sykyllä kuntoni romahti sitten taas ja tällä kertaa tosi pahasti. Paniikkikohtauksia, ahdistusta, pelkoja yms. Jouduin keskeyttämään koulunkin jonka olin juuri aloittanut ja muuttamaan takaisin vanhempieni luokse koska en pärjännyt enää yksin. Olisin todellakin tarvinnut apua mutta en saanut enkä saa vieläkään ja tätä on jatkunut sykystä asti.
Miten on mahdollista että hyvinvointivaltiossa kuvitellaan että kun täyttää 30, ei tarvitse enää tukiverkostoja? Miksi kaikki vain katosivat eikä minulle etsitty vaihtoehtoisia paikkoja? Itkettää, surettaa ja vihastuttaa. Onko muitakin joille on käynyt näin?
Eli, täytin viime kesänä 30. Siihen asti minulla oli erilaisia tukiverkostoja. Kävin mm. Helsingin NMKY:ssa muutamassa ryhmässä ja siinä ohella Nuorisotakuutalolla. Välillä kävin myös Tyttöjen Talolla ja siellä minulla oli työntekijä joka soitteli minulle kerran viikossa ja kesällä kun korona rauhoittui, kävimme viikoittin kävelylläkin.
No, sitten täytin 30 ja kaikki katosivat. En kuulu enää nuorisolain mukaan ”nuoriin” koska en ole 16-29 vuotias. Sykyllä kuntoni romahti sitten taas ja tällä kertaa tosi pahasti. Paniikkikohtauksia, ahdistusta, pelkoja yms. Jouduin keskeyttämään koulunkin jonka olin juuri aloittanut ja muuttamaan takaisin vanhempieni luokse koska en pärjännyt enää yksin. Olisin todellakin tarvinnut apua mutta en saanut enkä saa vieläkään ja tätä on jatkunut sykystä asti.
Miten on mahdollista että hyvinvointivaltiossa kuvitellaan että kun täyttää 30, ei tarvitse enää tukiverkostoja? Miksi kaikki vain katosivat eikä minulle etsitty vaihtoehtoisia paikkoja? Itkettää, surettaa ja vihastuttaa. Onko muitakin joille on käynyt näin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen vähän vanhempaa sukupolvea, sitä, jonka oli alun perin vaikeaa saada apua. Eli nuorena vähäteltiin, ja olisin siinä vaiheessa ollut motivoitunut ja hyötynyt terapiasta, ja luonnollisesti nuorena voimavarat ovat kuitenkin runsaimmat - vaikkei siltä tunnu. Eli nuorena olin heitteillä ja nyt keski-iässä olen ollut pari vuotta eläkkeellä. Loppujen lopuksi eläkepaperit tulivat nopeasti, muutamassa vuodessa selvittelyiden alusta.
Miten olisi, jos ottaisit yhteyttä aikuissosiaalityöhön? Siellä voisi olla jotain ideoita tukitoimien suhteen. Itse ainakin sain sosiaalityön kautta työkykyselvityksen. Työkykyselvityksen kautta minut olisi autettu terapiaan, mutta hankasin vastaan. Ei enää tässä vaiheessa, kun kaikki on jo mennyt elämässäni pieleen.
Mielestäni on tietyssä mielessä väärin tarjota ihmiselle lähinnä jotain kävelykeppiin verrattavaa, ja sitten riistää se pois. Jos et aikuisena ihmisenä pärjää ilman toisen ihmisen tukea ja apua, olisi oikea tapa järjestää sinulle terapiaa. Eli vahvistaa sinua henkisesti, jotta kestät maailman rasitteet. Valitettavasti aikuinen ihminen on itse vastuussa tukiverkostoistaan. Sitä tarkoittaa aikuisuus. Jos ei onnistu itse luomaan tukiverkostojaan, on tiedossa yksinäinen ja ankea loppuelämä. On väärin, että olet vanhempiesi rasitteena. Ja on myös väärin, että olet vanhempiesi kontolla, jos et voi opiskella tai työskennellä. Kokeile saada aika sosiaalityöntekijältä. Mielestäni sinäkin hyötyisit työkykytutkimuksista.
Kyllä Lahdessa on yli 30 vuotiaille mielenterveys ongelmaisille paikkoja joissa käydä harrastaa ja tapaamassa muita samassa tilanteessa olevia. Onko sinulle kaikkin tuotu valmiina vai oletko itse valmis etsimään tahoja jotka voi auttaa sua?
Ikääntyminen ottaa monesti voimille, varsinkin maailmassa jossa ihannoidaan nuoruutta.
Aikuisillekkin on toimintaa, riippuen tietysti paikkakunnasta. Samoin ikärajat voivat hieman vaihdella kohteen mukaan. Mites esimerkiksi vidadia keskus? Löytyykö läheltä? Itse välttelen niitä, koska syyt, mutta käsittääkseni heidän konseptiin kuuluu avoimet kahvilat, ja erilaiset hankkeet ja vapaaehtois työ joilla tuetaan ja ohjataan ihmisiä eteenpäin. Mikään kallon kutistamohan se ei ole.
Itse ajattelen, että ikää dramaattisempi muutos on se, kun ihminen joutuu/pääsee eläkkeelle. Siinä vaiheessa yhteiskunta nostaa aidosti kädet pystyyn, ja about kaikki kuntoutus lakkaa.