Perussuomalaisia toimittajia on sittenkin!

Usein on moitittu, että ns. valtamediassa ei ole lainkaan perussuomalaista ajattelua edustavia toimittajia. Onpas!

Nimittäin. Kaikkihan me tunnemme taviolaisen persumatematiikan, jossa Hongkongin asukastiheys lasketaan tuhatkertaisesti ja Viron EU-koronatuet kymmenkertaisesti pieleen. Otsikko Ilta-Sanomista 2.3.2020:

"Huumaava pyllyvoide, täydellinen värivoide kasvoille ja uskomaton puuteri – 6 kauneustuotetta, joista kannattaa innostua nyt"

Ainoa epäilyksen aihe kuuluu: voiko taviolaisessa matikassa olla vain kaksinkertainen virhe? 🤔

48

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      vaikka olen maailman pätevin ennustaja, silti minua joka kerta yllättää se, että kertaakaan tavio ei vielä ole laskenut oikein.
      valtiovarainministeriainesta?

      • Villestä Matti saisi kelpo seuraajan. Näytöt osaamisesta ovat kiistattomat. Villen laskupäällä velat muuttuisivat pikavauhtia saataviksi.

        Lainanantajat saattaisivat kyllä vähän ihmetellä, mutta pääsiahan on että Suomen kansa tulee aina ensin; etenkin sen miespuolinen osa ennen naispuolista, joka ei välttämättä tule ollenkaan, paitsi joskus.

      • Kuinka monta esimerkkiä on jo palstoilla kiertämässä Tavion laskutoimituksista??

      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Kuinka monta esimerkkiä on jo palstoilla kiertämässä Tavion laskutoimituksista??

        Kyllä niitä on paljon. Tällaisena korona-aikana, kun mielet on maassa, niin pitää saada piristystä. Ja kuka olisikaan parempi tuottamaan iloa kansalle. Kun Tavio avaa suunsa, voimme aina odottaa jotain hullunkurista. Tuhat miljoonaa onkin yht’äkkiä kymmenen miljardia. Vuosi sitten, kun korona vasta nosti päätään, Tavio vaati ulkonaliikkumiskieltoa. Tänään, tässä koronakurimuksessa hän vastustaa ulkonaliikkumisrajoituksia, koska koriste-esineitä ei voisi hankkia ja parturissa käydä ( no, Tavio on alkanut kaljuuntua ja ehkä tässä on myös henkilökohtaista mukana).
        Ja mikä olikaan se Tavion käsitys Suomen ja Hongkongin samankaltaisuudesta? ehkäpä Banaanipersu voit muistaa tuon hassun pilan paremmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavion laskutaito ei ole hatunnoston arvoinen, mutta se on kun hän äänesti eduskunnassa vastoin Persujen kantaa homoliittojen puolesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tavion laskutaito ei ole hatunnoston arvoinen, mutta se on kun hän äänesti eduskunnassa vastoin Persujen kantaa homoliittojen puolesta.

        Arja Juvonen ainakin uhmasi Soinia.

      • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Kuinka monta esimerkkiä on jo palstoilla kiertämässä Tavion laskutoimituksista??

        Oikeasti kyse on tietenkin tietämättömyydestä. On lähes mahdotonta kuvitella akateemista ihmistä, jonka mielestä Hongkong on harvaan asuttu, ja niin vain sellainen istuu suuren eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä on paljon. Tällaisena korona-aikana, kun mielet on maassa, niin pitää saada piristystä. Ja kuka olisikaan parempi tuottamaan iloa kansalle. Kun Tavio avaa suunsa, voimme aina odottaa jotain hullunkurista. Tuhat miljoonaa onkin yht’äkkiä kymmenen miljardia. Vuosi sitten, kun korona vasta nosti päätään, Tavio vaati ulkonaliikkumiskieltoa. Tänään, tässä koronakurimuksessa hän vastustaa ulkonaliikkumisrajoituksia, koska koriste-esineitä ei voisi hankkia ja parturissa käydä ( no, Tavio on alkanut kaljuuntua ja ehkä tässä on myös henkilökohtaista mukana).
        Ja mikä olikaan se Tavion käsitys Suomen ja Hongkongin samankaltaisuudesta? ehkäpä Banaanipersu voit muistaa tuon hassun pilan paremmin?

        "Kyllä niitä on paljon"

        Eli yksi? Vai kaksi?

        "persukerroin"
        = palion ja vielä rapiat päälle ?

      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        "Kyllä niitä on paljon"

        Eli yksi? Vai kaksi?

        "persukerroin"
        = palion ja vielä rapiat päälle ?

        Laskutaito ilmenee parhaiten käytännön tilanteissa. Ehkä surullisin esimerkki Tavion kyvystä käsittää suuruusluokkia ilmenee hänen suhtautumisessa liikuntarajoituksiin.
        Viime vuonna, kun tautitapauksia oli rekisteröity alle 100 kpl, Tavio vaati koko maan sulkua, mikä olisi silloin merkinnyt vakavaa iskua taloudelle. Nyt, kun koronatartuntoja on viikossa yli 3500 kpl, Tavio perustelee vastustamistaan mm tuolla vakavalla iskulla taloudelle. Kuitenkaan liikuntarajoitukset, jos ne toteutuisivat, eivät merkitse samaa, kuin maan totaalinen sulku, jota Tavio vaati vuosi sitten.

        Tavio ei myöskään ilmeisesti ymmärrä, että jos jatketaan näillä Tavion ehdottamilla toimilla, emme pääse tilanteesta parempaan ja talous junnaa paikallaan. Jos ottaisimme tehokkaaammat rajoitustoimet käyttöön, jysähtäisivät tartunnat reilusti alaspäin, ihan niin kuin on käynyt esim Irlannissa, jossa 8000 tartunnasta päivässä päästiin alle 400 tartuntaa päivässä neljän viikon liikuntarajoituksilla.

    • Anonyymi

      Kyllähän sä tiedät Repe uskontopalstalta, että pelkkä pyllyvoiteen maininta ensimmäisenä saa triggeröityvät aito.usko.nenu:t ihan sekaisin, eikä niille enää kirjoituksen loppuosa merkitse yhtään mitään.

      Setä Arkadia eli Timo Haapala IS:stä on aika sovinistinen tylyttäjä ja nettinarsistinen persu kannanotoissaan, vaikka taitaa olla kokoomuslainen. Opposition ääni joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        juu ja tämä unohtui allekirjoituksena, vaikka nykypäivänä ei näistä emojeistakaan muka enää kukaan tiedä mitä ne merkkaavat.

        👍

      • Eikös se ole ihan sääntö, että jokainen, joka sanoo sanankin jotain positiivista Perussuomalaisista, on persu, natsi, rasisti jne.? Viimevuoden puolella oli keskustelua aiheesta politisoitu media, niin minulle kiljuttiin kitarisat verta vuotaen, että valtamedia kertoo totuuden, persut valheita jne. Annapa olla, kun julkaistiin persumyönteinen juttu, niin saman tien alkoi vinkuna, kuinka ennen totuudenpuhujaksi kehuttu median edustaja oli nyt natsimedia ja persumedia. Näin se menee, ihan automaattisestikin.

      • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Eikös se ole ihan sääntö, että jokainen, joka sanoo sanankin jotain positiivista Perussuomalaisista, on persu, natsi, rasisti jne.? Viimevuoden puolella oli keskustelua aiheesta politisoitu media, niin minulle kiljuttiin kitarisat verta vuotaen, että valtamedia kertoo totuuden, persut valheita jne. Annapa olla, kun julkaistiin persumyönteinen juttu, niin saman tien alkoi vinkuna, kuinka ennen totuudenpuhujaksi kehuttu median edustaja oli nyt natsimedia ja persumedia. Näin se menee, ihan automaattisestikin.

        Olennhan minäkin sanonut persuista positiivista, kuten että moni persu on varsin täyspäinen, vaikka läheskään kaikki eivät ole. Olen siis natsirasisti. 😊

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Olennhan minäkin sanonut persuista positiivista, kuten että moni persu on varsin täyspäinen, vaikka läheskään kaikki eivät ole. Olen siis natsirasisti. 😊

        Kyllä, olet ilman muuta paha ihminen ja jopa petturi :)

    • Anonyymi

      Junes Lokka on hyvä toimittaja.

      • Anonyymi

        Missä lehdessä hän työskentelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä lehdessä hän työskentelee?

        Monokulttuuri ai niin olet niitä vitun paperin lukijoita, joten sinulle on turha sanoa mitään nykymedian monista alustoista mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä lehdessä hän työskentelee?

        Ei missään. Omatekonen 'toimittaja'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monokulttuuri ai niin olet niitä vitun paperin lukijoita, joten sinulle on turha sanoa mitään nykymedian monista alustoista mitään.

        Oi niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin venäjäntrollit ja muut reaalielämästä ulkona olevat laitostapaukset luulivat, että MV-lehti oli paperijulkaisu, joka löytyi jokaisesta lehtipisteestä :D

        Eihän siitä tainnut olla kuin pari vuotta.

        Poliittinen muisti on lyhyt, samoin eräiden viestittely.

        Junes ei ole koskaan toimittanut muuta kuin laskujaan Kelan maksettavaksi, natsipelle-oikeudenkäyntiinkään ei meinannut päästä kun ei ollut rahaa bussilippuun.

        >>Junes ei ole koskaan toimittanut muuta kuin laskujaan Kelan maksettavaksi, <<

        Toimittamista tuokin!

    • Tavion matikkapää vs. oikeusministeriön oikeustaju ja demokratian kunnioittaminen :D

      • Anonyymi

        Varmasti voittaa Alex Stubidon lukio matikan arvosanat ja tämä idiootti oli valtionvarainministerinä 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti voittaa Alex Stubidon lukio matikan arvosanat ja tämä idiootti oli valtionvarainministerinä 🤣

        Eli kirjoitti Suomen valtiovarainministeri matikassa A 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Oikeusministeri muuten veti pitkästä matikasta Laudaturin. Mitä taas tulee Tavion oikeustajuun niin surullisia esimerkkejä löytyy: https://yle.fi/uutiset/3-11659165

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusministeri muuten veti pitkästä matikasta Laudaturin. Mitä taas tulee Tavion oikeustajuun niin surullisia esimerkkejä löytyy: https://yle.fi/uutiset/3-11659165

        Näitä kannattaa seurata tarkkaan, niin tietää millainen olisi perussuomalainen Suomi.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Näitä kannattaa seurata tarkkaan, niin tietää millainen olisi perussuomalainen Suomi.

        Vastaisi Brexitin jälkeistä Pikku-Britanniaa täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusministeri muuten veti pitkästä matikasta Laudaturin. Mitä taas tulee Tavion oikeustajuun niin surullisia esimerkkejä löytyy: https://yle.fi/uutiset/3-11659165

        Siis pistät vastakkain Henrikssonin laudaturin matematiikasta ja Tavion oikeustajun? Mitähän ihmettä sulla on meneillään???

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Näitä kannattaa seurata tarkkaan, niin tietää millainen olisi perussuomalainen Suomi.

        Onneksi kuitenkaan yhden ihmisen möläytykset ei edusta koko puolueen linjaa ja laatua. Onhan ne toki kivoja puheenaiheita, joilla voidaan nostaa keskustelun viihdearvoa :P Mutta näin PS-kannattajan näkökulmasta tuntuu kuitenkin tylsältä, että kun puhutaan jostain suuremmasta asiasta tai kokonaisuudesta, niin jopa koko asia yritetään kumota vaikka yhden persun sanomalla yhdellä sanalla.

        >jopa koko asia yritetään kumota vaikka yhden persun sanomalla yhdellä sanalla.

        En kiistä, etteikö tuollaista esiintyisi – molemmin puolin.

    • Anonyymi

      Persutoimittajia ovet ne, jotka ryypiskelevät ja julkaisevat valeuutisia eli omia mielipiteitään totena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        moniko media julkaisi tämän tiedon https://www.partisaani.com/news/replacement/2021/03/26/kannelmaen-ryosto-vangitun-nimi-jamal-ahmed-mohamed/

        Moniko media yleensäkään julkaisee vangittujen epäiltyjen nimiä? Miksi nimi pitäisi julkaista silloin kun se on arabialainen, mutta ei silloin kun se on suomalainen?

      • >KAIKKI JULKISEKSI NIIN YHTEISKUNTA VOI PAREMMIN

        Vielä 1950-luvulla media julkisti jopa itsemurhan tehneitten tavisten nimiä, joten kovasti on otettu takapakkia tuostakin.

      • Anonyymi

        Repe on kertonut äitinsä kuolleen, joten peseppä suusi saippualla, jos tiedät mitä se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moniko media julkaisi tämän tiedon https://www.partisaani.com/news/replacement/2021/03/26/kannelmaen-ryosto-vangitun-nimi-jamal-ahmed-mohamed/

        Jotenkin huolestuttaa tuo sivuston rakenne: news ja sitten sen alla replacement.

        Kuulostaa fake news -median toimitusta selventävältä nettihierarkialta eli news-kansioon kerättyjen oikeiden uutisten korvaamiselta satumaisilla tarinoilla ja mihin kansioon korvaava tarina sitten julkaisussa sijoitetaan, jotta se tulee sivulle näkyviin.

        Näin innokas "perus" "suomalainen" "toimittaja" voi tehdä tätä uutissettiä etänä vaikka Barcelonasta tai Pietarista.

        Hyvää kansanvalistusta!

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Moniko media yleensäkään julkaisee vangittujen epäiltyjen nimiä? Miksi nimi pitäisi julkaista silloin kun se on arabialainen, mutta ei silloin kun se on suomalainen?

        Miksei nimellä Jamal Ahmed Mohamed voi olla Suomen kansalainen ja kenties ihan perussuomalainenkin?

        Onhan persuissa Sheikki, eikä taida arabi olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei nimellä Jamal Ahmed Mohamed voi olla Suomen kansalainen ja kenties ihan perussuomalainenkin?

        Onhan persuissa Sheikki, eikä taida arabi olla?

        Samoin Suomessa on lukuisia henkilöitä, jotka ovat monen sukupolven takaa varmasti suomalaisia, mutta ovat vaikkapa Håkan Ruotsalainen ja Tatjana Venäläinen.

        Ei nimi ihmistä pahenna, ellei ihminen itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Suomessa on lukuisia henkilöitä, jotka ovat monen sukupolven takaa varmasti suomalaisia, mutta ovat vaikkapa Håkan Ruotsalainen ja Tatjana Venäläinen.

        Ei nimi ihmistä pahenna, ellei ihminen itse.

        ...ja jos syyllistyy vaikkapa ryöstöön, niin silloin on nimensä pahentanut. Onnistuu kansalaisuudesta tai ihonväristä riippumatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ...ja jos syyllistyy vaikkapa ryöstöön, niin silloin on nimensä pahentanut. Onnistuu kansalaisuudesta tai ihonväristä riippumatta.

        Kaverin sairaalahuoneessa makoili viime viikolla elämästään 12 vuotta istunut viisikymppinen arska, joka oli saanut puukosta silmäänsä. 😑
        Alkuasukas oli.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Kaverin sairaalahuoneessa makoili viime viikolla elämästään 12 vuotta istunut viisikymppinen arska, joka oli saanut puukosta silmäänsä. 😑
        Alkuasukas oli.

        Tämä on jotenkin ihmeellinen ajatusmaailma, etteikö suomalainen osaisi tehdä rikoksia tai olla väkivaltainen ihan oman maansa kansalaisten kesken tai sanoa rasistisesti pahaa jostain savolaisista tai hämäläisistä junteista. Tai etteikö ulkomailta tullut henkilö ole eri ihonvärisen nähdessään suomalaista pahempi rasisti.

        Sitten suomalainen lintukotoyhteiskunta olettaa kaiken olevan jees, kun kaikki eri kulttuurit, vaikkapa opiskelija-asuntoloissa vaihto-oppilaat sijoitetaan omaan kerrostaloasuntoonsa tai bussilastit "diskoläpsyttelijöitä" tuodaan vokkeihin kiltisti sopeutumaan, vaikka saman maan sisältä saattaa tulla henkilöitä kotimaassaan keskenään ideologisesti verivihollisia tai vaikkapa siinä maassa olleet vanki ja kiduttaja, mutta nykyiset paperittomat.

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin huolestuttaa tuo sivuston rakenne: news ja sitten sen alla replacement.

        Kuulostaa fake news -median toimitusta selventävältä nettihierarkialta eli news-kansioon kerättyjen oikeiden uutisten korvaamiselta satumaisilla tarinoilla ja mihin kansioon korvaava tarina sitten julkaisussa sijoitetaan, jotta se tulee sivulle näkyviin.

        Näin innokas "perus" "suomalainen" "toimittaja" voi tehdä tätä uutissettiä etänä vaikka Barcelonasta tai Pietarista.

        Junes tilaa aina oikeudesta asiakirjat ja pistää jakoon.

      • > kaikki rikollisten nimet ja kuvat on julkaistava.

        Julkaistaanko myös maksulapun saaneet (alle 20 km/h ylinopeutta) ajaneiden kuvat, vai vasta jos menee oikeille sakoille?

        Mutta pointti tässä joka tapauksessa on, että meillä on syyttömyysolettama. Henkilö on rikollinen vasta kun on lainvoimainen tuomio.

        Ja sitten se toinen pointti, eli uhrin oikeusturva kärsii usein, mikäli syyllisen tiedot julkaistaan.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        > kaikki rikollisten nimet ja kuvat on julkaistava.

        Julkaistaanko myös maksulapun saaneet (alle 20 km/h ylinopeutta) ajaneiden kuvat, vai vasta jos menee oikeille sakoille?

        Mutta pointti tässä joka tapauksessa on, että meillä on syyttömyysolettama. Henkilö on rikollinen vasta kun on lainvoimainen tuomio.

        Ja sitten se toinen pointti, eli uhrin oikeusturva kärsii usein, mikäli syyllisen tiedot julkaistaan.

        Ja henkilö on armahdettu sitten kun hän on suorittanut tuomionsa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Junes tilaa aina oikeudesta asiakirjat ja pistää jakoon.

        Hienoa, että hän kannattaa yhteiskuntaa jossa läpinäkyvyys on mahdollisimman suurta. Junexen puheitten perusteella en ollut varma tästä mutta nyt uskoni on vahva kuin karhu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja henkilö on armahdettu sitten kun hän on suorittanut tuomionsa

        Ei sentään, mutta olet siinä mielessä oikeassa, että rikokeen syyllistyneilläkin on oikeuksia... Oikeuksia, joita tuollainen uutisointi aika pahasti rikkoisi.

        Eri asia, jos kyseessä on julkisuuden henkilö tai rikos on sellaista laatua, että siitä on syytä tiedottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja henkilö on armahdettu sitten kun hän on suorittanut tuomionsa

        Niin varmaan. :D

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe