Kokoomus yllätti

EK:ssa käytiin juuri luottamuskeskustelu ja -äänestys oikeusministeri Henrikssonin luottamuksesta. Persut olivat esittäneet epäluottamusta. Kun tulos sitten paljastui taululle, se kohahdutti kansanedustajia. Huomattiin, että Kokoomus oli kaikkien yllätykseksi äänestänyt persujen epäluottamuslauseen puolesta. Itse keskustelun perusteella tällaista ei voinut odottaa. Olisin itse ollut valmis lyömään surehkonkin summan vetoa sen puolesta, että Kokoomus ei tällaista tee, mutta oli väärässä. Eduskunnassakin kuultiin heti äänestyksen jälkeen huutoja, että miten noloa Kokoomuksen kannalta.

Omaan valintaani tulevissa vaaleissa tässä tuli nyt samalla selvä ratkaisu. Kokoomus putosi kertaheitolla pois valittavien joukosta. Koko luottamusäänestys oli eduskunnan historian oudoin ja tarpeettominen. Siis kaikkien aikojen typerin luottamusäänestysesitys mitä on nähty. Ja sitten Kokoomus menee ja kannattaa tätä. Voi tätä orpolaista Kokoomusta, mihin on menossa.
42113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kokoomus on maalannut itsensä yhä enemmän persunurkkaan. Sen on turha odottaa pääsevänsä hallitukseen muiden puolueiden kanssa. Ja ns. sivistysporvarit taas kavahtavat persuyhteistyötä. Parasta olisi, että kokoomuksen oikea laita yhdistyisi persujen kanssa Perskokkareet rp:ksi ja muut liittyisivät vihreisiin ja keskustaan, jotkut jopa demareihin.

Äänestä

  • https://yle.fi/uutiset/3-11799174

    Kokoomus nolasi puolueen. Imago on muuttunut pukumiesten ja jakkupukuladyjen puolueesta tatuoitujen, kaljaa kittaavien ja hielle haisevien miesten sekä epäsiistien valasnaisten puolueeksi.

    Äänestä

  • Taas+tuli+takapakkia.+Petteri+vain+++3+%.

    Äänestä

  • Hyi helvetti miten selkärangatonta väkeä. Varsinaista sivistyneistöä juu. Persujen voimalla hallitukseen ja sitten käytetään hallituskausi juoksuttamalla persuja ja käärimällä hillot taskuun jotta voidaan taas syyttää sitten seuraavaa Vasemmisto hallitusta kurjistamisesta..

    Äänestä

Oikeusministeri Henrikssonin luottamusäänestys herätti minutkin, viimeinkin.

Kokoomuksen paikalla olleista 28 kansanedustajasta kaikki siis äänestivät epäluottamusta, myös puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Siis aivan uskomatonta, että kokoomuspuole lähti tälle anolaiselle tielle.
En äänestä enää ikinä kokoomusta - ei ole enää minu arvojeni mukaista.
Suorastaan hävettää hirveä perusteeton raukkamaisuus.

Äänestä
  • Kai tämä avaa monen silmät ja ex-kokoomuslaisten määrä nyt kasvaa.
    Ja että oikein Ano Turtiainen jo viitoittaa kokoomuksen poliittisen suunnan sekä Persut. Kyllä tämä nyt naurattaa, arvatkaa saako kokoomus enää Hesan pormestarin paikkaa?

    Kokoomus on kelmien ja ketkujen rivo puolue, jossa Orpon kostonhimon takia kannatus laskee ennennäkemättömän alas. Että persujen kelkkaan lähti! Näin alas ei olisi uskonut kokoomuksenkaan vajoavan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai tämä avaa monen silmät ja ex-kokoomuslaisten määrä nyt kasvaa.

    Mitään uutta tuossa ei ole! Natsien kanssa puolue veljeillyt ennenkin. Kun asema oli turvattu joitakin vuosia niin kuvittelivat hegemonisen aseman jatkuvan, huolimatta siitä minkälaisia poliittisia päätöksiä tekivät.. Puolueen todelliset kasvot paljastuneet! Demokratia alisteinen taloudelle, sehän näkyy nyt selvästi!

    Äänestä

  • Hyvä kommentti! Kokoomus menetti nyt monta kannattaa. Etsin äänelleni paikan jostain hallituspuolueista. Onneksi paikkakunnallani on Rkpn osasto!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai tämä avaa monen silmät ja ex-kokoomuslaisten määrä nyt kasvaa.
    Ja että oikein Ano Turtiainen jo viitoittaa kokoomuksen poliittisen suunnan sekä Persut. Kyllä tämä nyt naurattaa, arvatkaa saako kokoomus enää Hesan pormestarin paikkaa?

    Kokoomus on kelmien ja ketkujen rivo puolue, jossa Orpon kostonhimon takia kannatus laskee ennennäkemättömän alas. Että persujen kelkkaan lähti! Näin alas ei olisi uskonut kokoomuksenkaan vajoavan.

    On siellä heinonenkin lausumassa kysymyksiä, joihin itse vasrtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai tämä avaa monen silmät ja ex-kokoomuslaisten määrä nyt kasvaa.
    Ja että oikein Ano Turtiainen jo viitoittaa kokoomuksen poliittisen suunnan sekä Persut. Kyllä tämä nyt naurattaa, arvatkaa saako kokoomus enää Hesan pormestarin paikkaa?

    Kokoomus on kelmien ja ketkujen rivo puolue, jossa Orpon kostonhimon takia kannatus laskee ennennäkemättömän alas. Että persujen kelkkaan lähti! Näin alas ei olisi uskonut kokoomuksenkaan vajoavan.

    Täytyy nyt vain luottaa että urpot ja persut seuraavassa hallituksessa vievät suomen oikealle tielle, ensin "tukiais" äänestyksessä täytyy pitää suomen puolta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitään uutta tuossa ei ole! Natsien kanssa puolue veljeillyt ennenkin. Kun asema oli turvattu joitakin vuosia niin kuvittelivat hegemonisen aseman jatkuvan, huolimatta siitä minkälaisia poliittisia päätöksiä tekivät.. Puolueen todelliset kasvot paljastuneet! Demokratia alisteinen taloudelle, sehän näkyy nyt selvästi!

    Käytännössä on aina raha on ensin ja muita arvoja ei olekaan. Sossut kun asian tulevat näkemään

    Äänestä

Kokoomus saa nyt pitkän miinuksen! En olisi uskonut enää tätä! Nyt meni ääni kokoomukselta! Keskusta tulee lisäämään kannatustaan!
Vastuutonta ja halpahintaista politiikkaa! Mikä siinä persuuntumisessa niin viehättää?
En ymmärrä!

Äänestä

Eihän se Orpon lempinimi Persu-Petteri ollutkaan tuulesta temmattu.
Uskomatonta, että kokoomus joutunut niin hirveään paniikkiin, ettei se pysty enää kuin aivottomiin ja raukkamaisiin ministerijahteihin, persumaisesti.

Äänestä
Aloittaja

Yksi ja samalla painajaismainen selitys asialle on se, että Orpo on reivamaassa Kokoomusta monta piirua konservatiivisempaan suuntaan. Ehkä Orpo on näkemässä, että tämä olisi jonkinlainen yleiseurooppalainen trendi. Persujen kannatus on nousussa ja Kokoomus näkee siinä mahdollisuuden omaan valtaanpääsyynsä. Se tarkoittaisi Kokoomus hylkäisi suuren osan siitä liberaalista imagostaan, minkä se on vuosikymmenten varrella rakentanut. Tässä syntyisi silloin epäilemättä tyhjiötä liberaaleja oikeistolaisia arvoja kunnioittaville äänestäjille, joita on eritoten kaupungeissa paljon. Osa saattaisi siirtyä Vihreiden kannattajiksi, osa sitten arpoisi sitä, pitäisikö perustaa kokonaan uusi puolue tai pyrkiä laajentamaan Hjallis Harkimon Liike Nyt -puoluetta. Tässä voisi olla Harkimolle kyllä hyvä paikka kasvuun, mutta arvelen, että Harkimolta puuttuu tällainen pelisilmä. Hän on enemmän talousmies kuin filosofinen arvoliberalisti, joka osaa tarjoilla tämän aatteen äänestäjille selkeässä muodossa.

Toinen selitys on se, että Kokoomus pyrkii tässä viestimään RKP:lle, että Kokoomus ei jatkoa silmällä pitäen tunne luottamusta Anna-Maja Henrikssonia kohtaan eli haluaa RKP:n puheenjohtajan menevän vaihtoon ennen kuin tulevista yhteistyökuvioista voi sopia. Olihan tämä nimittäin niin törkeä temppu myös Henrikssonia kohtaan henkilönä ja puoluejohtajana, ettei asia siinä kohdin jättänyt epäselvyyttä. Toisaalta on vaikea uskoa, että RKP:n sisällä olisi mitään suurempaa opposiota. Silloin se voi tarkoittaa sitä, että RKP liimautuu yhä tiukemmin vihervasemmiston osaksi. Arvoliberalismi on tässä kohdin selvä ja tiukka liima näiden ryhmien välillä. Vastaavasti syistä johtuen voisi kuvitella, että KD tulee liittymään konservatiiviryhmään. Puolukenttä tulee ehkä jakautumaan yhä selvemmin konservatiivi-liberaali akselin mukaisesti aivan samoin kuin esim. USAssa. Kepu tulee olemaan tässä kuviossa vielä arvoitus. Se voi jopa hukkua kokonaan tässä myllerryksessä ja korvaantuu maaseudulla persuilla ja Kokoomuksella.

En tiedä. Nyt tulee jopa Stubbia ikävä. En vielä pari vuotta sitten olisi uskonut näin sanovani, mutta niin se nyt valitettavasti tämän persuuntumisen (takapajuistumisen) seurauksena on.

Äänestä

Koronavirus taas yllätti hallituksen, on siinäkin pirulainen joka keikkuu monissa vaiheissa, kiihtyy leviää ja yllätti vaalitkin. Nyrkkiä olisi tarvinnut jo heti alkuunsa.

Äänestä
  • Onneksi sentään ei tullut enää Sipilän hallituksen nyrkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi sentään ei tullut enää Sipilän hallituksen nyrkkiä.

    Joo, ja kokkareet ovat saaneet Zyskowiczin tilalle Heinosen Timon, tuon Lopen lahjan suomen eduskuntaan.

    Kun Zyskowicz lopettaa, tulee listalle Lopen Timo, ties vaikka ministeriksi jos kokkareet muodostaa yhteyden persjurritrollien kanssa.

    Ai, kuka Timo, kansakoulunopettaja Hämeen Lopelta.

    Kyllä+kokoomuksella+on+sellainen+meno+nyt,+että+se+karkkottaa+perinteisiä+kokoomuksen+kannattajia.++Kokoomuksen+peruskannattajat+on+tuottanut+aina+n.+17+%+kannatuksen.+Tämän+yli+menevä++osa+kannatuksesta+on+tullut+"liikkuvilta"+äänestäjiltä,+jotka+vaihtavat+puoluetta+kulloisenkin+tilanteen+mukaan.+Nyt+tämä+perinteinenkin+kannattajien+määrä+on+kääntynyt+laskuun+ja+saanut+kokoomuksen+panikoimaan.++Kokoomuksen+äänestyskäyttäytyminen+tässä+tilanteessa+on+varmasti+monelle+se+viimeinen+niitti.++Tosiaan,+jos+Liike+nyt+pelaa+korttinsa+oikein,+kannatus+lähtee+nousuun+kuten+käy+myös+keskustalle+ja+vihreille.+KD+saattaa+saada+pienen+osan,+mutta+Essayahin+persumainen+räksytys+ärsyttää+monia+ja+kristillinen+ulkokultaisuus.Kyllä+haudassa+kääntyi+nyt+monta+kökoomusjohtajaa+ja+eläkeläiskokoomuslaiset+joutui+turvautumaan+nitroihin.++Köyliön+jäillä+seikkaillut+Petteri+taisi+persun+viitta+hartioilla+vajota+nyt+jäihin.++Hukkuuko?+Se+nähdään+kevään+ja+kesän+kuluessa+gallupeissa.

    .... Tosiaan, jos Liike nyt pelaa korttinsa oikein, kannatus lähtee nousuun kuten käy myös keskustalle ja vihreille......

    Liikenyt menetti gallupissa ja kokoomus nousee.

    Lienee moni palannut takaisin kokoomukseen ja tajunnut ettei marginaalinen ryhmä saa mitään aikaiseksi.

    Liikenyt on itseasiassa oikeistopolitiikan pahempi tuhoaja kuin persut. Hajoittamalla vastuullista oikeistopuoluetta, liikenyt ja sen taustahenkilöt ovat lahja vasemmistolle. Ja tämä on kummallista. Oikeistossa jos missä luulisi olevan sitä kuuluisaa järkeä ettei näin tapahtuisi. Voivoi.

    Äänestä

Kokoomus onkin nykyään persujen apupuolue.

Äänestä

Kokoomus saa täydet pisteet !

Äänestä

Täällä ihmetellään kokoomuksen käyttäytymistä, mutta saattepa nähdä, että YLE tulee pitämään sitä harkittuna oikea-aikaisena ja vaikuttavana tekona. Hallituksen haukkuminen on tuon mukaista kymmenissä ajankohtaisohjelmissa, "Ja mennäänpä heti tuohon välikysymykseen, mitä mieltä olette, eikö henriksson ja hallitus saanutkin ansionsa mukaan?" alkaa kuulua monta kertaa.

Äänestä

Maassa ei pystytä järjestämään kuntavaaleja ajallaan
oikeusministeri Henriksson toiminnan johdosta.
On ollut yli vuosi aikaa järjestää vaalit terveysturvallisesti,
mutta vasemmistohallitus ja Henriksson eivät ole siihen kyenneet.

Äänestä

Anna-Maj Henriksson on itsekin myöntänyt, että
kaikkea ei tehty kuntavaalien järjestämiseksi ajallaan.
Henriksson myönsi, että ennakkoäänestys-aikaa olisi tarvinnut pidentää.

Äänestä

Vaalien siirto oli vastuullinen teko! Persujen välikysymys taas oli vastuuton ja tarpeeton. Ns. tyhmyyden ilmentymä.
Henriksson on yksi parhaista ministereistä.

Äänestä

Kyllä kokoomuksen äänestäjät kaikkoavat ei persujen apupuolue saa sympatioita keneltäkään Orpo hokee koko ajan että rajat vuotavat jos ne ei olisi vuotaneet niin korona olisi jäänyt vain Kiinaan mutta mitään järkevää ei kokoomuksen suunnalta ole esitetty. Viimeksi kunnallisvaalit siirettiin kokoomuksen avustuksella syksystä kevääseen aurinkoisen ilman takia nyt ei olisi saanut siirtää vaikka korona leviää tappavaa tahtia maassa. Kyllä kokoomuksen kannatus seuraavassa gallupissa on alle 15 prosenttia.

Äänestä

Perskokkareet suhtautuvat väheksyvästi ihmisten elämään. Koronatilanne on pahentunut jatkuvasti, mutta kokoomuksen ja persujen mielestä vaalit olisi pitänyt järjestää, harrastukset pitää auki, kapakat auki ja nyt nämä älyn jättiläiset sabotoivat terveysviranomaisten arvioon pohjautuvia tiukkoja toimia. Orpo, Vapaavuori, Häkkänen, Halla-aho, Tavio, Purra ym. vain räksyttävät ja sabotoivat. Eivät suomalaiset tällaisesta pidä.

Äänestä

Tuskinpa tässä mikään PS mielistely on asian takana, vaan se, että on haluttu näpäyttää siitä, että työtehtävät on ajallaan jätetty tekemättä.

Tämä lienee eduskunnan ja valtioneuvoston kaltaisissa työyhteisöissä mahdollista, joissa tekemätön työ ei johda varoitukseen ja irtisanomiseen, kuten normaaleissa töissä. Olematonta valvontaa ja tekemättä jättämisiä vailla seuraamuksia tukevat yleisesti ikävästi ylipitkät työpaikalta poissaolot ("istuntotauot").

Selvästi edustajat valitsivat tässä nyt linjan, jossa pelkkä salikeskustelu ei riittänyt ilmaisemaan mielen pahoittamista. Kyllä esim. ulkoministeriön tapahtumat ja toisaalta vaikkapa ylihintaisen konsultin ostamiset ovat huomattavasti pahempia. Lentokenttävalvonnan laiminlyönti oli yksi koronavuoden jatkettu megamunaus. Totta kai saamme kaikki kansainväliset virusvariantit, koska viruksen kuljettelijoiden liikkumisvapaus on ollut sisäministeriössä niin suuri huolehaihe, että sen turvaamiseksi jopa kunnassaan pysyvät lapset on syytä lukita koteihinsa. Tämmöinen arvopohja!

Sen sijaan vaalien siirrollahan myös pitäisi saavuttaa säästöä äänestyspaikkojen suojausjärjestelyissä. Eli ei tämä asia ole pelkästään miinusmerkkinen, kuten edelliset esimerkit.

En olisi siksi itse oikeusministeriin yhtä rajuja toimia kohdentanut.

Äänestä
  • https://yle.fi/uutiset/3-11856279

    Niin, muualta, lähtömaasta, hankituilla testitodistuksilla voi pyyhkiä vaikka Petterin pers...n.
    Ne on pääasiassa väärennettyjä ja niitä voi itäblokin maiden toreilta ostaa.

    Äänestä

Ministeri Henriksson ei ole hoitanut tehtäviin,
joten on syytäkin moittia.

Äänestä
  • Hohhoijaa, kaikki jotka yrittää estää viruksen leviämistä, tekee persujen mielestä väärin ja näemmä kokoomus sekoilee ja haluaa peesata persilja.

    Kummallakaan ei ole esittää mitään sellaista tapaa ja toimintamallia, johon terveydenhoitoviranomaiset voisivat yhtyä, mutta nimenomaan vaalien siirtäminen oli oikea päätös ja se että hallitus on ennakolta suunnittelemassa rajoituksia, joita voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön.

    Äänestä

Voi Persu-Petteri minkä teit nyt on luottamus mennyt kokonaan Rydman ja Lepomäki käskivät varmaankin äänestää persurintamassa tässähän rupeaa toivomaan jaStubbia takaisin.

Äänestä

Kun ministeri ei hoida tehtäviin, niin ei siitä kyllä kehuja ansaitse.

Äänestä

Kyllä, ikäänkuin Orpo olisi luovuttanut Kokoomuksen liittymisvaltakirjan juhlallisesti Perussuomalaisiin.

Äänestä

...... Voi tätä orpolaista Kokoomusta, mihin on menossa.....

Ainakin gallupeissa menossa ylöspäin. Persujen jälkeen toisena.

Äänestä

Petteri eivät osaa poistaa maskia an. Petteri hakua at jokaille riisumispassin.

Äänestä

Petterin täytyisi nyt vaatia hallitukselta tarkka päivä ja kelloaika milloin jäät lähtevät Oulujärvestä, ja milloin päästään veneilemään! Ikävää on ahkeran suomalaisen kansalaisen kannalta tämä tälläinen epätietoisuus.

Äänestä

Oikeusministeri+Henriksson+lykkäsi+kunnallisvaalit+kesäkuulle.+RKP:n+puoluekokous+on+toukokuun+lopulla+ja+puheenjohtaja++Henriksson+on+ilmoittanut+halukkuutensa+jatkokaudelle.Gallupit+eivät+ole+olleet+suopeita+hallituspuolueille+ja+RKP:n+kannatuslukemat+ovat+olleet+laskevia+4,4+-+3,9+%.Vaalitulos+pelottaa+ja+olisi+voinut+uhata+Henrikssonin+jatkokausihaaveita.Nyt+Henriksson+yhdistää+henkilökohtaisen+ja+puolueen+kunnallisvaalikampanjat.Ensin+valitaan+puheenjohtaja+ja+vasta+sitten+on+kunnallisvaalit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

EK:ssa käytiin juuri luottamuskeskustelu ja -äänestys oikeusministeri Henrikssonin luottamuksesta. Persut olivat esittäneet epäluottamusta. Kun tulos sitten paljastui taululle, se kohahdutti kansanedustajia. Huomattiin, että Kokoomus oli kaikkien yllätykseksi äänestänyt persujen epäluottamuslauseen puolesta. Itse keskustelun perusteella tällaista ei voinut odottaa. Olisin itse ollut valmis lyömään surehkonkin summan vetoa sen puolesta, että Kokoomus ei tällaista tee, mutta oli väärässä. Eduskunnassakin kuultiin heti äänestyksen jälkeen huutoja, että miten noloa Kokoomuksen kannalta.

Omaan valintaani tulevissa vaaleissa tässä tuli nyt samalla selvä ratkaisu. Kokoomus putosi kertaheitolla pois valittavien joukosta. Koko luottamusäänestys oli eduskunnan historian oudoin ja tarpeettominen. Siis kaikkien aikojen typerin luottamusäänestysesitys mitä on nähty. Ja sitten Kokoomus menee ja kannattaa tätä. Voi tätä orpolaista Kokoomusta, mihin on menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu