Liikkumis rajoitukset eivät ehdi pääsiäiseksi, ? ? Miksi eivät? Eikö eduskunta voi ensi viikolla käsitellä asiaa? Ja miksi ei? Eikö uudet rajoitukset ole viimeinen keino? Jos eduskunta viettää pääsiäislomaa niin on pohja pois koko korona sirkukselta. Onko tulevat kuntavaalit jotenkin hidastamassa poliitikkoja päätöksissä ja thl.:n mukaan on tehtävä päätös pian, miksei eduskunnan? Vielä 1 kysymys eli hallitus on hidas...jos kyseessä olisi poikkeusolotila ulkopuolisen valtion hyökkäyksestä maatamme kohtaan niin puhuisimme hyökkääjän kieltä ennen kuin hallitus saisi mitään aikaan vai eikö nyt olekaan poikkeustila?
liikkumisrajoitus
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että hallitus jätti tämän tarkoituksellisesti viikkoa ennen pääsiäistä päätettäväksi. Voivat siten syyttää Eduskuntaa siitä, ettei tätäkään saatu pääsiäiseksi. Eli vaikeaa päätöstä hallitukselta venytettiin niin hankalaan aikaan jolla nyt koitetaan sysätä eduskunnan syyksi, ainakin sen ratifioinnin osalta. Hallituksess ajateltiin, että eduskunta pelaa heidän pussiinsa ja käsittelisi tämän kaikkien lakipykälien vastaisesti muutaman tunnin keskustelun pohjalta. Eihän se ole edes laillista.
Tämä touhu näyttää uhkailulta ja samalla kuntavaalien äänien kalastelulta. En usko, että hallitus on edes ajatellut ottaa tätä liikkumisrajoitusta käyttöön, eikä ole tarvettakaan kun tartuntatilanne on jo parantunut nyt. Tämähän olisi pitänyt ottaa käyttöön kun tartuntaluvut kasvavat, eikä nyt kun kärki on jo taittunut. Uskokaa huviksenne, että tähän paloi monta viikkoa valtion päättäjien aikaa ja rahaa, toimia ei tulla ratifioimaan tässä tilanteessa. Tai ei ole siis mitään perusteita enää olemassa.
Ehkä manipuloivin hallitus mitä olen koskaan kuullut.
Tästä liikkumiskiellosta kärsii eniten vihreitten kadullaistujat ja vasemmistolaiset maskittomat mielenosoittajat.
Jos olisi vakava asia pitäsi heti saada toimintaan mitä odottelu auttaa taikka sitten asia ei ole vakava
No ei ole vakava. Vuosi olis ollut aikaa, joten ei kovin vakavana ole pidetty, kun homma on niin pahasti joka kerta levällään. Ei minkäänlaista johtajuutta Suomessa nykypäivänä. Kuljetaan tuulella, vähä seuraillaan mitä EU:ssa päätetään, sitte tuumaillaan ja apinoidaan heitä siinä pelossa, että muuten tulis huutia.
Mitään päätöksiä ei tehdä, kun ei uskalleta ottaa vastuuta. Aika vaan kuluu, tiktak, mutta mikä on onni niin tässäkin aika hoitaa Koronaongelman kuin itsekseen. Kesä ja rokotteet tulossa pian.
Laittaisivat+100%+lock+down+mamu+alueille+kun+ne+sitä+levittävät+koska+eivät+välitä+siitä.+Jos+kerta+rokotukset+keskitetään+näille+alueille+niin+miksipä+ei+liikkumisrajoituksetkin.++Uskomatonta,+että+tälläisen+vähemmistön+piittaamattomuuden+vuoksi+monet+yrittäjät+menevät+konkurssiin+kun+liikkeet+pitää+sulkea.+Tai+saa+pitää+auki+mutta+niissä+ei+saa+käydä.+Hienoa+myös+hallitukselta.
Kyllä se hidastelu on poliittista peliä; osalla keskustaa on sormensa pelissä, Vehviläinen ja Lintilä tulee ensimmäisenä mieleen. Taustalla häärää tietenkin Sipilän armeija.
Vihreiden ja vasemmiston osuus jarrutuksesta on epäselvä, RKP on ilmeisesti matkailijoiden asialla?
Kansaa kusetetaan. Kyllä ne sen tiesi ettei ole täysistuntoa ensiviikolla. Pääkaupunkiseudulta lähdetään lappiin pääsiäisenä, ei sitä voi häiritä tulevien vaalien takia.
Ensinnäkin pitää säätää laki. Sitten pitää tehdä erikseen päätös sen käyttöönotosta.
Vaikka laki olisi saatu aikaiseksi, sitä ei olisi ehditty ottaa käyttöön.