Hiljainen viikko, johon pääsiäinen meidät laittaa

Happamattoman juhlan lähestyessä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi.» Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto, lainopettajat ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. »Ei kuitenkaan kesken juhlan», he sanoivat, »ettei kansa ala mellakoida.» He näet pelkäsivat kansaa.
jne..jne... Isokirja on sanansa mukaisesti niin iso että voisi vaikka huomiseen jatkaa, ensiviikkoonkin. Jos nyt kuitenkin tuonverran siitä joka nyt pääsiäisen viettoon kuuluu. TARUAHAN SE KAIKKI TIETENKIN ON, MUTTA KUN sanottu; "usko vie vaikka läpi kallion", siinä on kyllä pikkasen itua ! Itse en ole niinkään uskovainen, mutta mukana olen piipertänyt uskonjuhlissa ym-. Sanotaanko, ne pakolliset kuviot tullut tehtyä sakramenttien mukaan.Palveluksessa Puolustusvoimissa aikanaan oli jossain harraskin tunnelma, jossa oli kirkollista ohjelmaa, se kuului olennaisesti armeijan tarkoituksiin myös.

Jos parilla sanalla kirkollisen työn tekijöistä Puolustusvoimnissa;
-Kenttärovasti on palvelusarvo. Kenttärovastin arvo rinnastetaan maavoimissa everstiluutnantin ja merivoimissa komentajan arvoon.
-Palvelusarvoltaan kenttäpiispa rinnastetaan prikaatikenraaliin. Kenraaleita on neljää sorttia -1 leijona - 4 leijonaa merkkinä. Ainoa 4 -leijonan virassa oleva on Puolustuvoimien komentaja, sitten eläkkeellä olevat myös.
-Prikaatinkenraali
-Kenraalimajuri
-Kenraaliluutnanti
-Kenraali
Marsankan arvokin oli, mutta se oli yksin pyhitetty Mannerheimille.

Jos vielä heitän tähän; Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö ehti aiheuttaa kohun Kotimaa-lehden verkkosivuilla julkaisemallaan blogitekstillä. Särkiö kirjoitti blogitekstin, jossa hän otti kantaa muun muassa heikkoon syntyvyyteen. Myös Pekalle kävi köpölösti sanomisessaan, kuin Antti Rinteelläkin "neljäs isänmaalle"
Kun nämä herrat moitti julkisesti heikkoa syntyvyyttä. Pekka joutui pyytämään anteeksi kirjoitustaan, kun feministit siihen tarttui kuten Antti Rinteenkin puheeseen.
– Vallankumouksellinen kulttuurieliitti toimi taistelevina pioneereina promiskuiteetin rintamalla jo vuosisata sitten harrastaen sukupuolisuhteita yli sukupuoli- ja avioliittorajojen. Etanadynamiittia pantiin kivensilmään ja nyt rakenteet murenevat. Puolueen nuorisoleirillä ei suvaittu porvarillista pihtaamista.
-Särkiö kertoi kirjoituksessaan näkemyksensä muun muassa siitä, miksi lapsia nykyään ahdistaa ja miksi syntyvyys on länsimaissa laskussa.
"Kaikkialla länsimaissa syntyvyys laskee, Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Minusta näyttää siltä, että "rakenteiden" kuten ydinperheen, avioliiton, pariuskollisuuden ja sukupuolijaon murentaminen ovat vähintään osaksi laskevan syntyvyden taustalla. Avioliiton ideana on ollut ihmiskunnan sivu tuoda turvallinen ja pysyvä koti seksille, lasten saamiselle ja heidän kasvattamiselleen. Kun seksiin ei nykyisin tarvita avioliittoa, murenevat samalla avioliiton tähän asti turvaamat asiat" Särkiö kirjoitti.
Pekka on hy. En suoranaisesti ollut alaisensa, kun Sodankylän ajoilta olin siellä ei vakinaisena, samoin Oulussa jossa Hannu oli PSSLE esikuntapäällikkönä everstin arvossa. Oulussakaan en varsinaisesti ollut kirjoilla. Hannu oli minua n 15v vanhempi, ja taas poikansa Pekka minua 10v nuorempi, kun olen syntynyt v1953.
Jääneet molemmathyvin mieleen, kun sotaväessä oli tapakin että henkilöt jää hyvin mieleen, kun siinä kuitenkin monien kanssa vuosia pakerretaan samoilla tantereilla.

Hiljaisen viikon jumalanpalveluselämässä voidaan kärsimyshistoria jakaa eri päiville, jolloin voidaan seurata evankeliumeista koottuja ahtitekstejä. -Maanantaihin kuuluvat Jeesuksen rukous Getsemanessa, hänen vangitsemisensa ja Pietarin kieltäminen, -tiistaihin Jeesuksen tutkiminen neuvoston, Pilatuksen ja Herodeksen edessä ja -keskiviikkoon hänen tuomitsemisensa ja viemisensä Golgatalle Jeesuksen ristinkuolema ja hautaaminen kuuluvat pitkäänperjantaihin. Ehtoollisen asettaminen, joka sisältyy ensimmäiseen , kuuluu -kiirastorstaihin.Tekstit seuraavat rakenteeltaan vuoden 1913 evankeliumikirjaa, ja ne noudattavat vuoden 1992 raamatunkäännöstä.
Sellasta.-
Siinä nyt tarinaa !
Jahs eiköhän tästä käppäileen pirttiä kohti ja iltakahveelle.

10

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuosta näkyi leikkaus käyneen, kun tekstiä tuli liikaa:
      "Pekka on hy"
      Siinä oli, että Pekkakin nuorena miehen alkuna tuli tutuksi, isänsä Hannun siivellä useaankin otteeseen varuskunnissa. Sekä Sodankylässä että Oulussa. Isä Hannu jäi aikanaa kenraalimajurin arvosta eläkkeelle.

      Sellasta vielä, jos nyt ketään tälläiset kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Mites nuo arvot nyt on... meille on täällä eräs vakikirjoittaja vakuuttanut päässeensä sotilaana korkeimpaan mahdolliseen arvoon - kapteeniksi. Onko siis kapteeni marsalkankin yläpuolella.

    • Särkiö oli muuten alaisenani palvellessaan RUK:ssa upseerioppilaana.
      Terveet periaatteet hänellä.

    • Anonyymi

      Kyllä kapteeni on korkein ja paras, niin täällä ainakin hän on kertonut. t: sivari myös.

      • Anonyymi

        Kapteeni täällä on sivarien ylistämä. Melkein samaa tasoa.


    • Anonyymi

      Tiedoksi: myös pastori Kojo saarnasi jotta kaggaa joku nakkaa.

    • Minä oli kolmisen kuukautta piispan esimiehenä. Rauhallinen ja harkitseva kaveri.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tavja puhuu joukoilleen, taputtavat ja huutavat toveria. Yhä Stalin meininki.

    • Anonyymi

      Kapi ei osaa majurin lailla kertoa, menee aina itsekehuksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3550
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3503
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2769
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1695
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe