Pelottava otsikko. Tällainen kirjoitus saa meidät perussuomalaiset raivoon. Miksi hallitus voi viedä meiltä rahat?
https://moottori.fi/liikenne/jutut/polttoainevero-vuotuinen-ajoneuvovero-nousevat/
Tämä otsikko ja linkki ovat kuitenkin vuodelta 2016, eli perussuomalaisten hallituskaudelta. Tätä päätöstä olivat kannattamassa kaikki tunnetut perussuomalaiset. Nyt he päinvastoin syyttävät hallitusta polttoaineveron korotuksista. Onko persuilla näin lyhyt muisti, ja luulevatko he, että kansa on unohtanut heidän entiset tekoset?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toden totta, miksi persut tekevät noita voltteja? Toinen hurja voltti nähtiin tänään, kun persut yrittivät vähätellä Suomen tautitilannetta vastustamalla hallituksen tekemää lakiesitystä liikkumisen rajoittamiseksi. Kuitenkin he tasan vuosi sitten vaativat ulkonaliikkumiskieltoa. Nyt tautitilanne on huomattavasti vaarallisempi kuin vuosi sitten, mutta persut haluavat vain vastustaa, kun mitään järkevää ei kyetä esittää.
Kyllä persu voi vaatia mitä vaan, jopa keskenään ristiriitaisia tavotteita. Tärkeintä on olla äänessä, ja vaikuttaa samalla fiksulta. Toinen näistä onnistuu persulta hyvin, toinen taas ei ollenkaan.
Mites sitten käy kun autoilija kuluttaa 20kw/100km .
Käy kuin hiekkakansalle ei ole tuloja eli öljyä ja siihen liittyvää verotusta.
Liikenteen polttoaineista kerätyt verot ovat noin vähän alle 4 miljardia. No verotulon menentykset täytyy tietysti kompensoida.
Miksi tämä perussuomalaisten (Timo Soini) käyttöveron korotus jatkuu edelleen?