Olen naimisissa nuoremman miehen kanssa ja hän on jäänyt kiinni pettämisestä useasti. Suhde on ollut katkolla monet kerrat uskottomuuden takia. Vielä kauheampaa on se, että mieheni on jäänyt kiinni itsetyydytyksestä. Hän tekee sen salaa minulta ja usein. Jopa meidän seksin jälkeen. Hän alkoi katsoa pornoa ja itsetyydytti. Hän ei tiedä, että minä tiedän. Vein roskapussin niin sillä välillä oli jo ehtinyt pornosivuille. En tuomitse itsetyydytystä. Joskus itsekin teen sitä, mutta pakonomainen tarve ja nyt on alkanut tulla ongelmia hänen puoleltaan. Seksi ei suju minun kanssani. Olemme usein harrastaneet ja vaikka olen vanhempi niin olen pitänyt huolta, että homma toimii. Nyt olen ihan lamaantuneessa tilassa. Tekisi mieli lopettaa koko suhde. En koe itseäni haluttavana, kun porno on syrjäyttänyt minut. Pettämisen takia meillä on ollut ongelmia ja luottamuksen rakentaminen on ollut vaikeaa. En tiedä voinko ottaa puheeksi tämän itsetyydytyksen ja sen, että salaa olen tarkkaillut häntä. Olen surullinen siitä, kun halusimme lapsen.. Mutta ei kait niitä hyvänlaatuisia siittiöitä riitä jos hän salaa minulta joka päivä itsetyydyttää. Olen aika loppu näin seksiriippuvaisen ihmisen kanssa. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Itsetyydytys
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.