Liikkumisrajoitukset ovat tulossa voimaan. Ulkoilla saa vain jonkun toisen ihmisen kanssa. Mielellään jonkun omasta kotitaloudesta. Entä jos asuu yksin? Entä jos on tottunut hakemaan ihmismieltä parantavaa seuraa esimerkiksi yhteistoiminnallisista ryhmistä? Kuten "koiraihmiset" tai "metsästäjät" tai "sienten poimintakerho"? Mitä nyt? Toki tämä korona on jo vuoden ajan riistänyt jo valmiiksi yksinäisiltä ihmisiltä sen vähänkin yhteisöllisyyden tunteen, mutta nämä liikkumisrajoitukset ovat kuin puukon isku suoraan sydämeen. Rajoitukset tekevät yksinäisestä ihmisestä, joka haluaa vain kaltaistansa seuraa, rikollisen. Poliisi voi pysäyttää. "Ei sinulla ole enää lupaa mennä toisten ihmisten seuraan." Perheelliset tästä tuskin suuttuvat, päinvastoin, ehkä ajavat liikkumisrajoitusten toteutumista. Eihän heillä ole niin suurta tarvetta mennä kodin seinien ulkopuolelle, kun heillä on seinien sisäpuolella koko elämä. Perhe. Toisia ihmisiä.
Kaikilla, itse asiassa aika helvetin monella, ei mene niin hyvin. Olemme yksin seiniemme sisäpuolella ja mietimme, miten saisimme päivämme kulumaan. Näin siis jo vuoden verran. Eikä yksinäisyyteen tarvita hallituksen päätöstä. Korona itsessään on jo ajanut yksinäiset ihmiset neljän seinän sisään. Ei uskalla paljoa liikkua, töissä ehkä käytävä, mutta siihen se jää. Korona uhkaa, esimerkiksi riskiryhmään kuulumisen takia. Tai ihan muuten vaan, on niitä perusterveitä ihmisiäkin koronaan kuollut.
Kun kauppaan on pakko mennä, elääkseen, ja siellä törmää välinpitämättömiin ihmisiin ilman maskia, toisten niskaan hengitellen, turvaväleistä vähät välittäen, tulee väkisinkin mieleen, että tuo yksilö hautoo itsemurhaa ja kokee koronan helpompana välineenä elämän päättämiseen. Välittämättä siitä, että samalla riskeerataan muita ihmisiä, jotka ehkä haluaisivat vielä elää.
Ja sitten kotiäidit kirjoittelevat netissä, miten hienoa on viettää aikaa kotona, lasten kanssa. Ei rajoitukset elämää pilaa, päinvastoin. Ja kyllä, he ovatkin oikeassa, mutta vain omalta osaltaan. Lapset eivät ehkä halua elämän jatkuvan pelkästään neljän seinän sisällä äidin kanssa. Tai isän kanssa.
Jotkut toiset eivät ole niin onnellisessa asemassa, että voisivat sanoa rajoitusten tuovan pelkkää hyvää heille. Väittäisin , että aika moni kokee itsensä yksinäiseksi ja valtiovallan rajoittamaksi. Marin huutaa kovaan ääneen näiden rajoitusten perään, mutta ketkä sitä koronaa oikeasti levittävät? Ne yksinäiset, joilta on nyt jopa kielletty ravintolassa ruokailu? Heidän on pakko nyt ostaa marketeista, ainoista jäljelle jäävistä paikoista isot rasiat eineksiä ruuanlaittoa varten. Ruuan, jota yksinäisen ihmisen kotitalous ei saa kulutettua edes viikossa välttämättä. Sitten heitetään ruokaa roskiin. Joo, ravintolassa syöminen ei ole halvempaa, mutta se on maukkaampaa useimmille, ja se pitää yllä suomalaista työtä. Siinä ei myöskään haaskata elintarvikkeita. Syödään vain sen yhden annoksen verran. Ja ravintolassa voi jopa tavata tuttuja ja päästä keskustelemaan, ihan oikean ihmisen kanssa.
Välillä tulee mieleen, että jos nämä rajoitukset lyödään tiskiin siksi, että mahdollisimman moni voisi jatkaa elämistään, niin onko eläminen enää arvokasta ja mielekästä, jos sitä kontrolloidaan näin voimakkaasti valtion taholta?
Kaikilla, itse asiassa aika helvetin monella, ei mene niin hyvin. Olemme yksin seiniemme sisäpuolella ja mietimme, miten saisimme päivämme kulumaan. Näin siis jo vuoden verran. Eikä yksinäisyyteen tarvita hallituksen päätöstä. Korona itsessään on jo ajanut yksinäiset ihmiset neljän seinän sisään. Ei uskalla paljoa liikkua, töissä ehkä käytävä, mutta siihen se jää. Korona uhkaa, esimerkiksi riskiryhmään kuulumisen takia. Tai ihan muuten vaan, on niitä perusterveitä ihmisiäkin koronaan kuollut.
Kun kauppaan on pakko mennä, elääkseen, ja siellä törmää välinpitämättömiin ihmisiin ilman maskia, toisten niskaan hengitellen, turvaväleistä vähät välittäen, tulee väkisinkin mieleen, että tuo yksilö hautoo itsemurhaa ja kokee koronan helpompana välineenä elämän päättämiseen. Välittämättä siitä, että samalla riskeerataan muita ihmisiä, jotka ehkä haluaisivat vielä elää.
Ja sitten kotiäidit kirjoittelevat netissä, miten hienoa on viettää aikaa kotona, lasten kanssa. Ei rajoitukset elämää pilaa, päinvastoin. Ja kyllä, he ovatkin oikeassa, mutta vain omalta osaltaan. Lapset eivät ehkä halua elämän jatkuvan pelkästään neljän seinän sisällä äidin kanssa. Tai isän kanssa.
Jotkut toiset eivät ole niin onnellisessa asemassa, että voisivat sanoa rajoitusten tuovan pelkkää hyvää heille. Väittäisin , että aika moni kokee itsensä yksinäiseksi ja valtiovallan rajoittamaksi. Marin huutaa kovaan ääneen näiden rajoitusten perään, mutta ketkä sitä koronaa oikeasti levittävät? Ne yksinäiset, joilta on nyt jopa kielletty ravintolassa ruokailu? Heidän on pakko nyt ostaa marketeista, ainoista jäljelle jäävistä paikoista isot rasiat eineksiä ruuanlaittoa varten. Ruuan, jota yksinäisen ihmisen kotitalous ei saa kulutettua edes viikossa välttämättä. Sitten heitetään ruokaa roskiin. Joo, ravintolassa syöminen ei ole halvempaa, mutta se on maukkaampaa useimmille, ja se pitää yllä suomalaista työtä. Siinä ei myöskään haaskata elintarvikkeita. Syödään vain sen yhden annoksen verran. Ja ravintolassa voi jopa tavata tuttuja ja päästä keskustelemaan, ihan oikean ihmisen kanssa.
Välillä tulee mieleen, että jos nämä rajoitukset lyödään tiskiin siksi, että mahdollisimman moni voisi jatkaa elämistään, niin onko eläminen enää arvokasta ja mielekästä, jos sitä kontrolloidaan näin voimakkaasti valtion taholta?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.