Mitä kotisi kertoo sinusta
Viihdytkö kotonasi
47
93
Vastaukset
- Anonyymi
En viihdy kotona. Ei minulla edes ole omaa kotia, asun vuokralla.
Määrittele sana Koti.
H.- Anonyymi
Koti on se paikka, johon sydän on asettunut asumaan. - Nm. Muut ovat 'vain' asuntoja
- Anonyymi
Patja lattialla.
- Anonyymi
Kutsuin lenkillä tapaamani tutun kahville. Olen päässyt selittämisestä, miksi peti on petaamatta, vaatteita siellä täällä, sohvalla sekainen televisionkatselupeti erikseen, astioita tiskipöydällä, ruokapöytä täynnä papereita, joita tynsin syrjään että sain mahtumaan kupit. Mitään selittämättä pyynnöstä esittelin sekaisen vaatehuoneen, saunan täynnä varastokamaa ja muutenkin koko asunnon. Sitten vain laitoin kahvit ja pullat ja tarjosin vielä mämmiä kun sattui olemaan. Karkkiakin löytyi. Keskusteluhetki oli antoisa. Mietin vähän minkä kuvan sai. Nyt selitän sen verran että likaista ei ole missään, ikkunatkin jo pesty, sekaisuuden saan hetkessä järjestetyksi vaan kohta on samanlainen kaaos.
Minkä kuvan sinä sait?- Anonyymi
Sinulla on kodikasta ja olet herra/herratar omassa kodissasi.
- Anonyymi
Eikö siisteys tarkoita no. järjestystä? Itse en viihdy sekasotkuisen tavarapaljoudessa. Siivouspäivä on helppo, kun tavarat ovat omilla paikoillaan. Miten ylipäätään voi siivota, jos joka paikka on täynnä jotain? - Nm. Hyvä järjestys luo / tuo viihtyisyyttä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö siisteys tarkoita no. järjestystä? Itse en viihdy sekasotkuisen tavarapaljoudessa. Siivouspäivä on helppo, kun tavarat ovat omilla paikoillaan. Miten ylipäätään voi siivota, jos joka paikka on täynnä jotain? - Nm. Hyvä järjestys luo / tuo viihtyisyyttä
Kyllä siisteys tarkoittaa järjestystä. Puhtaus on myös siisteyttä mutta puhtaus on liattomuutta. Ihan hyvin voi puhtaana pitää vaikka on sekaisuutta. Siivouksen ajaksi kaikki kerätään vaikka sängynpäälle tai poudalla terassin pöydälle. Sitten siivotaan puhtaaksi ja kohta tavatoita on taas ympäriinsä. Ihan kuin olisi porukkaa ympärillä eikä olisikaan yksin. Ja kodin tuoksu on raikas.
- Anonyymi
Nyt, kun enää ei ole lapsia pyörimässä jaloissa, koti on siisti ja puhdas. Tykkään. En kuitenkaan luuttua jatkuvasti, vaan toimin kuten äitini joskus sanoi jatkuvasta siivoamisestani, että "ei se siivo siivoamalla pysy vaan pitämällä". Lastenlasten käydessä annan lasten touhuta, askarrella ja leikkiä, pieni koirakin jaloissa pyörii. Heidän lähdettyä vasta siivoan kunnolla ja taas on kuten yksinelävällä on. Useimmiten.
- Anonyymi
Lastenlaspset saavat leikkiä vapaasti, tehdä majoja vilteistä ja tyynyistä. Kirjoja ja piirustuspapereita ja leluja saa levittää leikin tarpeitten mukaan. Puhdasta on aina, pieni sekasotku ei haittaa.
Koti on siellä missä saa olla rakkaittensa kanssa vapaasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lastenlaspset saavat leikkiä vapaasti, tehdä majoja vilteistä ja tyynyistä. Kirjoja ja piirustuspapereita ja leluja saa levittää leikin tarpeitten mukaan. Puhdasta on aina, pieni sekasotku ei haittaa.
Koti on siellä missä saa olla rakkaittensa kanssa vapaasti.Niinpä, se on elämää ja nyt jälkeenpäin kaiholla muistelee, aikanaan ajatus oli erilainen, kumma juttu.
Mutta jäi aiemmasta tuo aloitukseen vastaaminen, eli viihdyn kyllä kotonani.
Kotini on sellainen missä minun on hyvä olla.
Ei ole työlaitos missä pitää jahdata rätti kourassa jokaista pölynhiukkasta.
Siivoan sitten kun näen siihen olevan aihetta, itseni mielestä, ei muiden.
Välillä laiskottaa, haluaisin vain virkata ja kuunnella äänikirjoja, senkin suon itselleni ilman huonoa omaatuntoa.- Anonyymi
Montako neliötä? Entä tontti, onko rantaviivaa? Onko mukavuudet?
Anonyymi kirjoitti:
Montako neliötä? Entä tontti, onko rantaviivaa? Onko mukavuudet?
80 neliötä on kerrostalokolmiossa, teetin saunan jälkeenpäin. Pienempi asunto riittäisi mutta ei täällä asunnot tee kauppaansa.
Mökillä tulee kylmä vesi ja on kemiallinen vessa.
On talviasuttava, pakkasten aikaankin vietin siellä yli kuukauden yhteen menoon. Kylillä kävin pyykillä ja hakemassa postin.
Ei mökkini ja asuntoni ole näyttelyä varten. Ihan tavallista vaatimatonta luokkaa.liekko kirjoitti:
80 neliötä on kerrostalokolmiossa, teetin saunan jälkeenpäin. Pienempi asunto riittäisi mutta ei täällä asunnot tee kauppaansa.
Mökillä tulee kylmä vesi ja on kemiallinen vessa.
On talviasuttava, pakkasten aikaankin vietin siellä yli kuukauden yhteen menoon. Kylillä kävin pyykillä ja hakemassa postin.
Ei mökkini ja asuntoni ole näyttelyä varten. Ihan tavallista vaatimatonta luokkaa.Meillä molemmilla on kaksi kotia siis asumismahdollisuus joita voimme halutessamme vaihtaa. Mökkini pirtissä on lapsuuskotini huonekaluja tosin alan pikkuhiljaa luopumaan niistä ja uusin varovasti sekoittaen uutta ja vanhaa. P. möi mökkinsä ja sieltä siirtyi antiikkinen pirttikalusto mökin ruokatilaan. Mökillä hämmennän mieleni mukaan vaihtaen huonekalujen ärjestystä.
Muuten minkälainen kemiallinen vessa sinulla on? Minulla on suunnitelmissa vesijohtojen veto mökkiin, mutta katsotaan milloin ja mihin. Talo on vanha ja tilaa kyllä on, mutta mistä lohkaisisin paikan kylppäriin.
Kaupunkikotini on nykyaikainen ja tilava. Viihdyn hyvin kummassakin, mutta kesällä ehdottomasti mökillä.- Anonyymi
liekko kirjoitti:
80 neliötä on kerrostalokolmiossa, teetin saunan jälkeenpäin. Pienempi asunto riittäisi mutta ei täällä asunnot tee kauppaansa.
Mökillä tulee kylmä vesi ja on kemiallinen vessa.
On talviasuttava, pakkasten aikaankin vietin siellä yli kuukauden yhteen menoon. Kylillä kävin pyykillä ja hakemassa postin.
Ei mökkini ja asuntoni ole näyttelyä varten. Ihan tavallista vaatimatonta luokkaa.Taidat omistaa sen kerrostaloasuntosikin mäkin lisäksi. Niin on asiat suurella osalla suomalaisia. Suomalaisilla on paljon varallisuutta kiinni omistusasunnoissa. Sekä ykkös että kakkosasunnoissa. Ne onkin paras turva eikä tarvitse maksaa korkeita vuokria.
- Anonyymi
Kotini on minulle rakas, ja viihdyn täällä erittäin hyvin.
Koti on siisti ja järjestyksessä, se on sopivan kokoinen yhdelle, ja täällä on kaikki mitä tarvitsen.
Pirre Koti-ihmisenä viihdyn hyvin kotonani, koska teen aina viihtyisän kodin itselleni,
se voi olla vähän, jalat pöydän alla, patjalla tyyny ja peite. tai sitten vähän enemmän.
Mitä se minusta kertoo, miun mielestä se on lämminhenkinen, värikäs, vanhoja huonekaluja . lipastoja ja kaappeja, kirjoja, tauluja ja tyynyjä, kukkia ja, ja ja
yksin eläjänä ei tarvitse ottaa huomioon muitten mielipiteitä, välillä voi hyvillä mielin pistää hyrskyn myrskyn, kokeilla ja katsoa, eli ilmeisesti kotini kertoo myös vaihtelunhaluisesta hepsankeikasta.
Kotiin on aina hyvä palata ja sinne on pikkasen ikävä kun maailmalla seikkailee.- Anonyymi
Koti on kerrostalokolmio joka on kalustettu useiden vuosikymmenten aikana kertyneillä kaluilla ilman yhteistä tyyliä. 1911 -> 2016.
Asumisen jäljet näkyvät ja tekevät sen kodikkaaksi.
Kun on vähintään yhden kuukauden kakkoskodissa niin sieltä on hieman haikea palata tähän pääosoitteeseen.
3kk:n viipymän katkaisu onkin todella haikea.- Anonyymi
Kotona on hyvä olla, en kärsi yhtään rajoituksista, olen hyvää seuraa itselleni 🙂
- Anonyymi
134 neliötä täynnä roinaa , onneks ei oo enemmän tilaa :D
- Anonyymi
Justiin saunasta ,muija istutti kukkasia :D
Per-kel
Viihdyn hyvin kaikissa kodeissani.
On mukava vaihtaa välillä maisemaa.- Anonyymi
Samoin. Parhaiten viihdyn itselle rakennetussa ok-talossa, jossa on kaikki omaa suunnittelua ja viimesen päälle remontoitu. Tykätään olla myös saaristomökillä meren avarissa maisemissa, sisämaassa toinen peritty mökki tai paremminkin maatalo.
Joo viihdyn.
Olen kotona viihtyvää sorttia.
Yrittänyt tässä kuulostella, että mitä kotini kertoo minusta, mitä en itse itsestäni jo tietäisi. Ei tämä sano mitään. Joku napsahdus vain välillä jostain kuuluu, ehkä naapurista.
Ei taida kertoa toisillekaan, koska toisetkin vain kertovat kodistaan, eikä siitä mitä koti kertoo heistä.- Anonyymi
Mitä koti kertoo asujastaan, hyvä kysymys 😁
Niinpä, mitä kertonnee...mitä 🤔
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä koti kertoo asujastaan, hyvä kysymys 😁
Niinpä, mitä kertonnee...mitä 🤔
KorppisMikä sinun kotisi on
Pane järjestykseen
Paras koti ensin
Valitse kuudesta
Onko komenttia, perustetta esittää valinnalle?
Korven mökki
Tämän piha, ympäristö
Korven asunto
Korven tie, asunto - mökki
Auton sisätilat
Keskustan kauppa tms - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinun kotisi on
Pane järjestykseen
Paras koti ensin
Valitse kuudesta
Onko komenttia, perustetta esittää valinnalle?
Korven mökki
Tämän piha, ympäristö
Korven asunto
Korven tie, asunto - mökki
Auton sisätilat
Keskustan kauppa tmsOuto tarve joka ketjussa tuoda esiin kotien määrä, vaikka ei omista kuin alkeellisen mökin. Ja tuo vuokra asunnon rapun alta mökin raskaisiin töihin kulkeminen ja jokapäiväinen ruokalista kuin se olisi jotainelämää suurempaa. Poikakaverin omaisuuden myynnistäkin lavertelee, ei voi kuin sääliä tuota epätoivoa todistella olevansa jotain muuta kuin on.
Anonyymi kirjoitti:
Outo tarve joka ketjussa tuoda esiin kotien määrä, vaikka ei omista kuin alkeellisen mökin. Ja tuo vuokra asunnon rapun alta mökin raskaisiin töihin kulkeminen ja jokapäiväinen ruokalista kuin se olisi jotainelämää suurempaa. Poikakaverin omaisuuden myynnistäkin lavertelee, ei voi kuin sääliä tuota epätoivoa todistella olevansa jotain muuta kuin on.
Parasta liikuntaa polville on rappuissa kävely ylös ja alas. Nousen ja laskeudun 15-askelmaa kymmeniä kertoja päivässä. Se on hyvää harjoittelua kesäaikaan ja epätasaisella mökin pihalla juoksenteluun. Joudunhan toki nousemaan mökilläkin ylisille muutaman kerran päivässä, mutta ylisille nousu on enempi käsivoimia treenaavaa. Polvillaan taas pesen mattoja laiturilla tosin pistän polvituet, vaikka onnistuu toki ilmankin.
Tänään teen isomman annoksen kasvispihvejä pääsiäisen ajalle.
Olen saanut käsityksen kirjoituksistasi, että iso osa suomalaisista ovat kodittomia. Pitääkö paikkansa?
Mitä muuta esitän 😊
Asun vuokralla ja omistan kesämökin.- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Parasta liikuntaa polville on rappuissa kävely ylös ja alas. Nousen ja laskeudun 15-askelmaa kymmeniä kertoja päivässä. Se on hyvää harjoittelua kesäaikaan ja epätasaisella mökin pihalla juoksenteluun. Joudunhan toki nousemaan mökilläkin ylisille muutaman kerran päivässä, mutta ylisille nousu on enempi käsivoimia treenaavaa. Polvillaan taas pesen mattoja laiturilla tosin pistän polvituet, vaikka onnistuu toki ilmankin.
Tänään teen isomman annoksen kasvispihvejä pääsiäisen ajalle.
Olen saanut käsityksen kirjoituksistasi, että iso osa suomalaisista ovat kodittomia. Pitääkö paikkansa?
Mitä muuta esitän 😊
Asun vuokralla ja omistan kesämökin.Paljon korvessa on neliövuokra kerrostalossa
Saatko alta viisitoista neliö
esim. 50 kaksio luokkaa 600 - 700 Anonyymi kirjoitti:
Paljon korvessa on neliövuokra kerrostalossa
Saatko alta viisitoista neliö
esim. 50 kaksio luokkaa 600 - 700Ennen kuin muutin tähän nykyiseen maksoin remontoidusta keskustan 47, 5m2 kaksiosta 610 e/kk plus autopaikka 15 e/kk.
Sitä luokkaa maksaa uudehkot vuokra kaksiot keskustassa. Syrjemmästä ja huonompi kuntoisia voi saada halvemmalla.
- Anonyymi
Niin mutta kun missä järjestyksessä on koti ja mikä on paras koti
Tapaan usein Morgensternin eli kanavan kautta paras tavata ja halvin
matkustaa ympäri maailmaa samana päivänä
Ei kämppä ole koti vaan paikka, jossa sinua ymmärretään, Christian Morgenstern groteski steinerilainen Nicht da ist man daheim, wo man seinen Wohnsitz hat, sondern wo man verstanden wird http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemList.aspx?AuthorID=02ea19fb-7156-4d3d-b0fa-1b98f401178b - Anonyymi
Kotini on turvani !
Ihana ja autuus
aina vetäytyä omaan kotiin lepäämään päivän puuhista ! - Anonyymi
Hyvin viihdyn kotona, oma tupa, oma lupa.
Minä viihDYIN kotonani.
Kun minä kotoani läksin...
Saattoivat Pilvet varjoilla.
En tosin muista tarkasti.
Rintama-mies-talomme, minun ainoa kotini, myi äitini jo vuosi-kymmeniä sitten.
Sen jälkeen ei kotia ole minulla sillee ollut.
Asuntoja on ollut vain.
Lapseni ehkä ajattelevat toisin vuokra-asunnoistani.
-
Mutta aina olen viihtynyt.
Missä sitten olen ollutkaan.
Sillä tiesin, koti ei ole korkein tavoitteeni.
Vieläkään.
-
https://www.youtube.com/watch?v=cQrLXflvp2g
H.- Anonyymi
Koditon oot kulkuri, melkeesti säälin ja ikkaasen, lapsuuteen oot juuttunnu.
Anonyymi kirjoitti:
Koditon oot kulkuri, melkeesti säälin ja ikkaasen, lapsuuteen oot juuttunnu.
"Anonyymi"
En minä juuttunut ole, lähdinhän maailmalle.
Noh, Uunillamme kun ei ollut pankkoa.
Putken-pätkä vain.
On hyvä että tunnet.
Jopa ikkasuun asti.
Kaltaisiani kun on Suomessa paljon.
Vielä vähän-aikaa tosin.
Kodikkuus on katoamassa.
Lapsen-Lapseus on pudonnut pois muodista.
Koe-putki-teollisuus kasvamassa.
H.
- Anonyymi
Kaikkea ne tutkijat tutkii. Sai selville että kukaan hoitokodin asukas ei sano hoitokotia kodiksi. Sekö uutta, ei tietenkään. Tosi outoa jos sanoisi.
- Anonyymi
Sitä se ei kuitenkaan tarkoita, ettei monella olisi hoitokodissa hyvä olla. - Nm. Kodin tekee perhe
Nyt taas vähän paremmin, kun olen saanut kaikki ikkunat puhtaiksi :)
Ihan itse!
***
Kun tarkemmin ajattelen niin kyllä viihdyn ja kyllä kotini on minun näköiseni ja se kertoo minusta ja myös miehestä, jonka kanssa tämän talon ostin vuonna 2013.
Lähellä kaikkia luonnon elementtejä, joki virtaa sadan metrin päässä, vesilinnut ääntelee ja veneen saa kiinni rantaan.
Mutta siis mitä kotini kertoo minusta?
Että viihdyn parhaiten puhtaassa, mutta ei välttämättä niin viimeisen päälle kunnostetussa kodissa, että ei niin väliä jos joku muu näkisi vai remontoimisen tarvetta, minulle riittää kunhan paikat ovat siistit ja kauniisti sisustetut; sisäkasveja, verhoja, tekstiilejä, mattoja, tauluja, mutta ei minkäänlaista vaatimusta arvokkuudesta tai taiteellisuudesta. Status tai tavaroiden arvo ei merkitse minulle mitään. Talossa on paljon retroa, mutta kuitenkin modernit mukavuudet.- Anonyymi
Molemmat kodit kaupunkien keskustoissa kerrostalojen ylimmissä kerroksissa.
Kummatkin kolmioita. 74m2, yhtiövastike 295€/kk. Toinen 78m2, yhtiövastike 52€/kk. Tasapainon vuoksi käytämme kalliimpaa enemmän.
Halvemmasta on aina hieman haikea lähteä.- Anonyymi
Voi sinua raukkaa. Minulla on yksi koti Nizzassa, yksi Singaporessa ja yksi NY:ssä.
Yhteensä 480 m2. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua raukkaa. Minulla on yksi koti Nizzassa, yksi Singaporessa ja yksi NY:ssä.
Yhteensä 480 m2.Kyllä käy katteeks!
- Anonyymi
Niinkö ajattelet, että kodin tekee vain perhe? Onhan se toisaalta tottakin, ainakin minun kohdallani oli, mutta jos sitä perhettä ei ole, kuten siskollani, lapseton leski, niin hyvin viihtyy palvelutalossa, jossa on sentään oma huone siihen yksinäisyyden tarpeeseen.
Minullakin oli perhe, mies ja kaksi lasta ja olimme se perhe, mutta kun mies kuoli ja lapset ovat kaukana maailmalla, niin ei minulla ole sitä perhettä enää, sillä sukulaisetkin asuvat kaukana, joten emme tapaa koskaan.
Onneksi minulla on koti, jossa asun ja nykyisin ainakin pystyn hoitamaan itse itseni, siis en tarvitse mitään apuja, siis toistaiseksi.- Anonyymi
En tarkoittanut, ettei yksin asuvilla olisi kotia tai tunnetta kodista. Mutta ne ihmiset hoitokodeissa, jotka eivät opi pitämään hoivapaikkaa kotinaan, ovat oman perhekeskeisen kotinsa 'vankeja', he kaipaavat aina ja ikuisesti siihen kotiin, siihen yhteyteen, jonka perhe sai aikaan. - Nm. Tai sitten taivaan kotiin
- Anonyymi
En kovin pitkiä aikoja,aina pitää olla menossa jonnekkin,taidan olla hieman levoton luonne.
- Anonyymi
Sama täällä ja tunnen monta kaltaistani kyläluutaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porno tuhosi lopulta parisuhteemme
Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta8511337Itseni vuoksi
Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,424397Pottukoira uhkailee
https://youtu.be/cAJ2xzBVFLA?si=l_hUvCVIIlDVmneV Aika pelottavaksi alkaa homma mennä.402729- 1222485
Poliisit Köpsillä
Pyhäjärvellä tänään iso poliisioperaatio. Valtakunnan uutisiin ihan päästy.381604Isä tuomittiin pahoinpitelystä.
Tulikohan oikeudelle nyt ylilyönti? Eihän tuon isän antama kurinpito niin vakavaa ollut. Tuomio olisi ollut aivan ymmärr941232Minä todella rakastan sinua
Eli en ole kiinnostunut sinusta välineellisesti käyttötavarana vaan omana itsenäsi, olethan ainutlaatuisen kiehtova pers431086Hyödyttäisikö se jotain
tai ilahduttaisiko se sinua jos kertoisin miten valtavasti olin sinuun ihastunut?761022Miten maito rahtarilla
Menikö ristaus vähän pitkäksi 🤣 vai eikö kännissä muistanut kääntää 🍻🍺🐄5883- 66813