Mielikuvaan ihastuminen

Siksi ajattelenkin turvonneita häpyhuulia, rakkaus on ihmisten keksimä asia. Fyysisyys on totta ja luontaista ihmiselle.

Niinhän se on käytännössä aina alussa. Kiinnostus herää vaikkei toista vielä tunnekaan. Mutta tietysti jos kehittää pitkän ajan kuluessa mielikuvan olemattomasta ja vieläpä kuvittelee rakastuneensa, on pulassa. Täytyy alussa silti ihastua "tyhjään", ei muuten uskaltaisi tehdä ensimmäistä aloitettakaan.

Todellisuus on monesti ihan muuta, kun tulee etäisyyttä kokemaansa, huomaa ettei siinä ihmisessä oikeasti mitään ihastumisen arvoista. Ollut joku mielenhäiriö, josta on herännyt todellisuuteen. Anyway, mulla onneks ei ihastumisia tapahdu usein, saattaa mennä vuosia ett edes katselen ketään....parempi mun on jo unohtaa ihastumiset, olen jo liian vanhakin, ei kukaan kiinnostu vanhoista muijista. Oman iläset katsoo nuorempia muijia, nuoremmat miehet ikäisiään tai muutaman vuoden vanhempia ja mua vanhemmat miehet on jo mullan alla.

Se on sellainen fiktiossa luotu tarina, että olis jotenki hienoa haikailla pitkään jonku perään niin ku se olis joku satujen prinssi/ prinsessa. Paljon realistisempaa vaan nopeasti tutustua toiseen raadollisena ihmisenä, josta kuitenkin on mahdollista pitää juuri sellaisena.

No kai sitä hyvään mielikuvaan lähinnä ihastutaan, eikä huonoon.
Itselläni on kokemusta siitä, että joku on mennyt uskomaan niitä muiden syöttämiä mielikuvia ja jälkikäteen ei voi kuin todeta, että oikein hyvä luonnon tapa karsia löysät pois.

Virheetöntä ihmistä ei ole, täytyy vaan löytää sellanen ihminen jonka virheiden kanssa pystyy elämään.

Parisuhteet ei oikein onnistu jos odottaa toiselta täydellisyyttä, toisaalta on myös se raja jolloin toisen epätäydellisyys vaarantaa hyvinvoinnin ja jopa hengen.

35 vuotta tässä kun elelly oon itse joutunu miesten suhteen usein tilanteeseen jossa oon joutunu puntaroimaan että pystynkö mä tämän miehen virheiden ja epätäydellisyyksien kanssa elämään ja onnistuuko parisuhde hänen kanssaan.

Mä oon niin laiska nykyään alottaan mitään suhdetta jos näköpiirissä asia joka on niin ongelmallinen että johtaa nopeaan suhteen päättymiseen. Mutta kun sen näkee jo etukäteen et millä suhteella on mahiksia ja millä ei.

Oon mm. Väkivaltaan taipuvia tai rikos ja huumeongelmaisia suoraan tyrmännyt. Epätäydellisyyksiä ja virheitä joiden kanssa en pysty elämään ja joiden takia parisuhde kokisi lyhyen elinkaaren. Se alkais mutta myös päättyis nopeesti.

Mutta esim. Avoliitossani siedin tiettyjä toisen epätäydellisyyksiä. En pitäny entiseni kaikista ominaisuuksista, mutta ne ei ylittäny sitä rajaa ettenkö vois elää suhteessa hänen kanssaan.

Joskus muistan kirjoittaneeni johonkin vihkooni päiväkirjamerkinnän että mun entiseni saa mut niin kiehuun kun on aina tommonen tietyssä asiassa, mutta samalla samaa ominaisuutta hänessä rakastan enemmän kuin mitään.

Muistaakseni oli kyse jostain sen ärsyttävästä periaatteesta eri mieltä kanssani olemisesta.

Mä muistan ainakin kerran sen naputtaneen et miks meidän pitää joka viikko siivota, et pidemmilläkin väleillä selviäis ja se piti asiassa päänsä jolloin meille tuli minä vs se asetelma aiheessa.

Mä istuin sohvalle ja julistin lakon: ok, kun herra kerran ajattelee et asia hoidetaan näin, niin tästä päivästä eteenpäin olen siivouslakossa. Mä en tee mitään.

En muista monta viikkoo meni.. ei tainnu ihan kuukautta mennä, kun tulin kerran kotiin ja se oli siellä siivouspuuhissa. Selitti et ei kestäny enää katsella likaisuutta.

Sen jälkeen lopetin lakkoni ja se lopetti mulle joka viikkoisesta siivouspäivästä naputtamisen ja anto mun toimia niinku oon toiminu.

Rauha palasi kotiimme, mut se oli sen ärsyttävyys et sen piti kaikki itse todeta ennen kuin valivali hiljenee.

Plus esim. kello jota se ei kyllä oikein noudattanu. Se tuli ja meni miten sattuu. Sen tuun tunnin päästä oli kolme tuntia ja mä vihasin sen epätarkkuutta ja myöhässä oloja

Pieniä epätäydellisyyksiä mihin vielä kuitenkin sopeutuu. Ne ei suhdetta vielä kaataneen

Miks kommenttini poistettiin?

Kiiltokuva rakkaus oli sääntöjen vastaista?

Tottahan tuo on ja varsinkin alkuvaiheessa ainoa mahdollisuus. Ei ihmiseen itseensä voi ihastua, ennen kun hänet oppii tuntemaan. Alussa sitä ihastuu ihan puhtaasti mielikuviin. Tosin ei pelkästään niihin omiin mielikuviin, vaan kyllä meistä jokainen myös pyrkii luomaan itsestään jonkun tietyn mielikuvan.

Ihastus voi olla ohimenevää, vaikka olisit ihastunut mielikuvan sijasta ihmiseen itseensä. Ihastukset tulee ja menee. Mutta kun joku herättää sisältä ikiunta nukkuvan karhun, niin ihana sama onko se mielikuva vai mikä. Hän on kuitenkin ainoa, joka sen karhun pystyi herättämään. Varsinkin jos karhu heräsi ennenkuin oli mitään ennakko mielikuvaa tai tarvetta ihastua. Noin kuten sulle kävi, voi käydä vain, jos etsii jotain ja luo niitä mielikuvia muista.

Jos on toisen kanssa tekemisissä, noille kuvitelmiin pohjautuville mielikuville ei ole niin paljon tilaa. Ylipäätään kaheli ajatus luoda kenestäkään yhtään mitään mielikuvaa. Ihminen muuttuu, toimii eri tavalla ja jo saatu mielikuva, oikeakin, sehän pätee vain jossain yhdessä tilanteessa.

Niin, eikös se aina ole alkuun mielikuviin ihastumista, vaikka toisesta tunnistaisi ihan todellisiakin tykättäviä ominaisuuksia.

Mä esimerkiksi annan arvoa ihmisen ajatuksille, niistä voi aika paljon päätellä myös ihmisen arvoja. Jos ihminen vaan kertoo totuuksia.

Ettei sorru höpisemään lööperiä. Eihän sitä koskaan voi varma olla kestääkö ihastus enää, kun oikeasti tuntee toisensa. Mut se on yleensä silti alku mistä lähteä liikkeelle. 😃

Jos ei ihastu, tuskin haluaa tutustuakkaan. Vaan pitää vaitonaisuutta.

Hmmm. Musta tykkään oikeasta ihmisestä vaikken tarkemmin tunne. Ehkä kyse on susta itsestäsi nähdä toinen. En ainakaan mielestä niin ole asettanut ketään jalustalle. Kyllä hänestäkin varmasti ne omat huonot puolet.

Minä en ihastu mielikuvaan. En mieti millainen ihminen on, koska en osaa ajatella niin.
Mielikuvissani en ole koskaan samassa tilassa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä.

Niin pääsi käymään täälläkin.

Opin itsestäni, ihastuinko uteliaisuuteni toisesta, en ihmiseen? Kun en saanut selkeää vastakaikua? Oli muita ulkopuolisia vaikuttamassa asioihin (kosto), jotka herätti epäluuloa itsessä ja halua korjata valheita, joita epäilin? Ymmärrys puuttuu.

En voi ihastua ihmiseen, jos tunne toiselta puuttuu, sen oppinut viimeisimmästä ja itsestäni, joka opetti itselle ikävimmän puolen näistä, kun toista ei tunne, yllätyksiä voi tulla ja karvaita pettymyksiä. Joita ei unohda.

Selitin itselleni asioita olettaen, en ymmärtäen, kunnes oli jo myöhäistä. En osannut puolustautua niin kuin olisin voinut, jos olisin tuntenut itseni paremmin? Epävarma olo asioissa koitui tuhokseni, josta maksoin kovan hinnan. Oppirahat maksoin kalliisti.

Tätä vissiin joku etsiskeli

1 Mooseksesta lukien asia voi selvitä, jos ei ole ikinä lukenut.