Erään norjalaisen papin, Fredrik Wislöff´in tälle päivälle kohdistetuin sanoin haluan toivottaa siunattua pääsiästä ja pääsiäisen jälkeistä elämää kaikille keskustelijoille.
Maaliskuu 30.
Luuk.23:42–43. Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Niin Jeesus sanoi hänelle; "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisis-sa."
Tämän ryövärin syntiä emme saa puolustella tai kaunistella. Hän oli pahan-tekijä ja oli ansainnut pahatekijän kuoleman. Sen hän itsekin tunnustaa.
Mutta sitä suurempi ja käsittämättömämpi on hänen osakseen tullut armo. Hänellä ei ole ollenkaan aikaa parannuksen tekoon. Hän ei koskaan voi tehdä ainoatakaan hyvää työtä eikä millään tavalla osoittaa kiitollisuuttaan. Hän ei koskaan saa tilaisuutta elämässään näyttää, että hänen kääntymisen-sä on todellinen. Hän on niin syvälle langennut kuin ihminen voi olla. Hänen asiansa ovat niin huonosti, kuin ne voivat olla. Ja lisäksi hänen hetken kulut-tua on käytävä kuolemaan.
Ja sittenkin hän pelastuu. Niin käsittämättömän suuri on Jeesuksen armo. Ei ainoatakaan nuhteen sanaa! Ei mitään tutkintoa hänen kääntymisensä ai-toudesta! Ryöväri saa osakseen vain rakkautta ja anteeksiantamusta! Hän pyytää vain ajatusta: muista minua; mutta hän saa koko paratiisin. Hän on arvoton elämään ihmisten kanssa täällä maan päällä. Mutta Jeesuksen rin-nalla hän saa astua autuaitten maahan ja käydä aina Jumalan valtaistuimen eteen.
Oi, rakkauden pohjattomuutta!
Siunattua Pääsiäistä
5
293
Vastaukset
- Anonyymi
Hieno ja opettavainen kirjoitus Jumalan rakkaudesta,
rakastetaan toisiamme, ei tuomita!
Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! - Anonyymi
Kenenkään syntejä emme saa rakastaa, emme omiamme, emmekä toisten. Oikea rakkaus kyllä kertoo senkin jos näemme lähimmäisemme olevan väärällä tiellä. Jeesuksen esimerkit tästä todistavat.
Matt. 16:23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten". - Anonyymi
Jeesus ei käskenyt PITARIA menemään pois, vaan sen hengen hänestä, joka ajatteli sitä mikä on ihmisten. Pietari tarkoitti Jeesuksen parasta, vastaus oli selkäpiitä karmiva.
Voin vain kuvitella Pietarin ilmeen, joka vilpittömästä rakkaudesta Jeesusta kohtaan sanoi nämä sanansa. 😨
Mark. 8:21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
Mark. 8:22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko". - Anonyymi
Voinko ryövärin lailla uskoa, ilman että olen yhteydessä yhteenkään lestadiolaiseen? Siis minkään niitä kymmenistä oikeassaolevaisten joukkojen edustajaan?
Ja älä nyt vaan kirjoita : "soita sitä kitaraa"! Nöyrä pyyntö.- Anonyymi
Jos sinä olet syntinen ja janoat syntiesi sovitusta, mikään ei estä sinua tulemasta Herrasi ja Vapahtajasi Jeesuksen luokse anomaan armahdusta. Jos näin teet, tulet kohtaamaan ihanan Herran Jeesuksen ja kuulemaan häneltä IANKAIKKISEN ELÄMÄN SANAT. Poikani/tyttäreni sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, ota vuoteesi ja kävele.
Jos näin onnellisesti tapahtuu, huomaat pian kaipaavasi vertaistesi pelastettujen seuraa. Alat myös janoamaan Herran Pyhälle Ehtoolliselle pääsyä, jossa sinulle vakuutetaan: Tämä on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Tämä on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu. Mene Herran rauhaan.
Jumalan siunausta ja rauhaa sinulle ystävämme. 🧡✝
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on978903- 918725
- 147793
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1756203Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585288En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234315Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54190- 384113
- 373899
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..783790
