Luuletteko pääsevänne Taivaaseen?

Kertomalla satuja vanhoista legendoista. No, enhän minä sitä päätä. Jatkakaa entiseen malliin, ottakaa rennosti, toivottavasti ette joudu pettymään. Jani, 16v.
284
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taivaaseen ei pääse "uskolla" eikä itseänsä palvomalla vaan rehellisyydellä ja myötätunnolla. Niinpä esimerkiksi tämän palstan tunnetuimmilla uskovaisen irvikuvilla, nimimerkeillä Mark5 ja RaamattuOnTotuus, ei ole taivaaseen pääsyä vaan ovat he kuoltuansa ikuiseen unohdukseen jutuvat. Siellä on heidän loputtomassa pimeydessä ja äänettömyydessä ja aistimuksettomuudessa aikaa miettiä, olisiko sittenkin pitänyt toimia elämässään toisin.

Lisäksi on huomattava, että minä en varsinaisesti ole heitä sinne tuominnut vaan ovat he omalla toiminnallaan sen valinneet.

Rehellisellä agnostikolla ja rehellisellä ateistilla sen sijaan ei ole mitään pelättävää. Heihin suhtaudun kärsivällisesti ja pitkämielisesti - ja heidän taivaassaan on kullalla silattujen katujen ja loistavien jalokivien sijasta mm. sähkökitaroita, vesivärejä, ompelulankoja ja lempeitä paimenkoiria.

Äänestä

Minä en ainakaan haluaisi vanhan testamentin Jumalan taivaaseen, aikamoinen sadisti se ukko..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kertomalla satuja vanhoista legendoista. No, enhän minä sitä päätä. Jatkakaa entiseen malliin, ottakaa rennosti, toivottavasti ette joudu pettymään. Jani, 16v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu