HILJENTYKÄÄMME muistelemaan HERRAMME kärsimystä, kärsimystä joka olisi kuulunut SINULLE ja MINULLE!!! Emme voi KOSKAAN edes YMMÄRTÄÄ sitä TAAKKAA, jonka HÄN PUOLESTAMME kantoi emmekä sitä UHRIA, jonka HÄN TÄYDELLISESTI TOIMITTI!!! Siksi saamme myös ILOITA, että HÄN MURSI kuoleman KAHLEET ja valmisti IKUISEN ELÄMÄN JUMALAN LAIN TÄYTTÄVILLE OIKEIN USKOVILLE!!!
Vastaukset 13
- Anonyymi
Sinulla näyttää huutamisestasi päätellen olevan hurmostila päällä.
- Anonyymi
Titityy päästetään aina ennen viikonloppua vapaalle ja iloisena siitä livertää täällä viisauksiaan.
- Anonyymi
Aika vähäiset oli Jeesuksen kärsimykset moneen muuhun kirjallisuushahmoon verrattuna, oikeista ihmisistä nyt puhumattakaan. Miljoonat naiset vuotavat verta eivätkä tee siitä ohjelmanumeroa. Jeesus oli turha julkkis.
Pääsiäistarina todistaa vain että jumalanne on mielenvikainen sadisti. - Anonyymi
Pappi kehoitti laittamaan kädet ristiin. Pitäisikö varalta naulata myös jalat ristiin kuten Jeesuksellakin?
- Anonyymi
Hyvää pääsiäistä.
- Anonyymi
suklaa munia 🙂
- Anonyymi
Siunattua pääsiäistä. Hienoa että jaksat tänne kirjoitella vaikka saatkin lokaa niskaasi.
- Anonyymi
Aamen ja hyvää pääsiäistä. On täällä meitäkin jotka ilahdumme näistä kirjoituksista.
Anonyymi kirjoitti:
Aamen ja hyvää pääsiäistä. On täällä meitäkin jotka ilahdumme näistä kirjoituksista.
AAMEN!!!
AAAMEN!!!
AAMEN!!!
Olkaa SIUNATTUJA ja HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen ja hyvää pääsiäistä. On täällä meitäkin jotka ilahdumme näistä kirjoituksista.
Hep, täällä myös yksi konservatiivisen kristillisyyden kannattaja. Hyvää pääsiäistä.
Oikein hyvää pääsiäistä sinullekkin.
- Anonyymi
ja iloista noidan poltto juhlaa myös.
Anonyymi kirjoitti:
ja iloista noidan poltto juhlaa myös.
No oel tyytyväinen ettei sinua haeta piiskattavaksi huomena , sellainenkin perinne on ;)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6161317- 931080
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta185820Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.310779Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä213725- 58693
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175661Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht221604Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88600Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21541
