Maisa kertoi valmistuneensa purseriksi

Seiskan mukaan kurssikaverit ovat kertoneet, että joutui jättämään kurssin kesken käytösongelmien vuoksi. Ei siis ole valmistunut purseriksi. Siis mistä kaikesta tämä ihminen valehtelee 😳
Lisäksi syyttänyt ex työkavereitaan Norralta työpaikkakiusaamisesta, vaikka tilanne ollut kuulemma toisinpäin 😳
Miten toi ihminen voi aiheuttaa niin paljon pahaa mihin ikinä vaan meneekään. Purseri kurssikirjat kestää vaan 2 viikkoa, ja joutunut senkin keskeyttämään käytösongelmien vuoksi 😳
Mitähän tapahtuu tässä uudessa työpaikassa koronaluurissa. Jokohan sielläkin häntä kiusataan. Varmaan tästäkin kuullaan joskus jotain paljastuksia.
34734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Torppa valehtelee ja kaunistelee AINA.
Narsismi on persoonallisuushäiriö ja todella vaikea hoitaa ja vaatii pitkäaikaiset terapiat ym.

Äänestä
  • Sahra Ali kertoi jo aikaisemmin Seiskan videossa että Maisa on kova valehtelemaan ja uhriutuu aina kiusatuksi, vaikka tilanne voi olla toisin päin. Sahra tuntee todennäköisesti hyvin Torpan, olivat ystäviä vuosia.

    Äänestä

  • Oli etäopetuksessa siellä hoitaja koulutuksen aikana .. niin oli kurssilaiset kertoneet ja sama syy sanoivat..

    Äänestä

  • Miksi tuon Torpan pitää valehdella noin paljon? Taitaa olla itsetunto niin nollissa, että sitä pönkitetään...

    Äänestä

Mitä ne käytösongelmat voisi olla? Kuullostaa niin oudolta 🤔

Äänestä
  • Selvästi siellä on ollut oikeasti kauniita ja hyvämaineisi naisia, sitähän ei Torpan tyttö kestä!!

    Äänestä

Suomessa on kaksi väkisin hinnalla millä hyvänsä julkisuudessa roikkuvaa. Heidän juttunsa ovat aivan käsittämättömiä, häpeästä ei tietoakaan. Yhdestä valheesta, kun jäädään kiinni,niin lisää käsittämättömiä juttuja kehiin millä yritetään korjata edellisiä. Torppa ja Aitolehti siinä meidän julkkis kermaa.

Äänestä
  • Tuo on totta. Hassuinta, että molemmat ihan oikeasti pitävät itseään jonain kaunokaisina. Molemmat, varsinkin Torppa, alkavat olla jo niin ryvettyneitä ja naurettavia, että normaali ihminen häpeäisi, eikä kertaakaan enää virnottaisi missään! 🙈

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on totta. Hassuinta, että molemmat ihan oikeasti pitävät itseään jonain kaunokaisina. Molemmat, varsinkin Torppa, alkavat olla jo niin ryvettyneitä ja naurettavia, että normaali ihminen häpeäisi, eikä kertaakaan enää virnottaisi missään! 🙈

    Hassua sekin että media julkaisee Maisasta photosopattuja kuvia kun aitojakin olisi saatavilla. Esim. 31.3.21 Seiskan kannessa todellinen olemus tälle meitin **kaunottarelle** ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hassua sekin että media julkaisee Maisasta photosopattuja kuvia kun aitojakin olisi saatavilla. Esim. 31.3.21 Seiskan kannessa todellinen olemus tälle meitin **kaunottarelle** ;)

    Niin juuri. Silloin oli myös ”todellinen kaunotar” kun jäi kiinni Perhetutun kanssa pelehtimisestä, ja luikki pitkin nurkkia syyllisen näköisenä...ja joo, vähemmän kauniina omana itsenään 😱. Hui!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hassua sekin että media julkaisee Maisasta photosopattuja kuvia kun aitojakin olisi saatavilla. Esim. 31.3.21 Seiskan kannessa todellinen olemus tälle meitin **kaunottarelle** ;)

    Jossain median kuvassa tämä kaunotar oli niin kauniiksi photoshopattu mutta toinen jalka oliko tietoisesti jätetty photoshoppaamatta.
    Olisko kuvaaja saanut palautetta 😂, niin jätti merkin.

    Äänestä

  • Kolmas on Johanna Tukiainen, hän tällaisen aloitti. Ja jatkaa edelleen.

    Äänestä

  • Onhan Martina taas tässäkin ketjussa.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus 👍

    Äänestä

Pakottiko JML Haisulin hakemaan duunia silloin toista vuotta sitten, kun kauhealla hädällä piti keksiä jotain palkkahommaa, ja lentoemännän rekryilmoitukset sattuivat osumaan silmään? Maisukka selitti, että hän tarvitsi työpaikan "pakotieksi" vaikka ei missään kohtaa aikonut jättää Latvalaa. Suomi-Maisa-Suomi-sanakirjalla tuo tarkoittaa, että oli pakko mennä duuniin.

Äänestä
  • Latvala käski mennä opiskelleemaan ettei vaan makaa sohvalla..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Latvala käski mennä opiskelleemaan ettei vaan makaa sohvalla..

    Maisako makaisi sohvalla? 😲 Hänhän väittää olevansa työnarkomaani. On ansainnut oman elantonsa 15-vuotiaasta lähtien. Hänellä on kuulemma kallis maku, sen takia hän painaa kovasti töitä. Koska hän ITSE on aina maksanut omat menonsa.... 🤭

    Kumma kun Latvalan aikana muija oli ihan jatkuvasti lomalla. "Mä oon painanut viime aikoina niin kovasti ylitöitä koulun ohella, että olen kahden viikon lomani ansainnut....." Tällaiset päivitykset loppui kuin seinään, kun Latvala (ja rahat) häipyi. Just saying......

    Äänestä

Kaunis nainen aiheuttaa kateutta ja kaunaa.

Äänestä
  • Et oo tosissaan..katso seven lehden kuvat Maisasta.
    Näyttää ihan tavikselta ikää noin 50 vuotta ja paljon mennyt alkoholia.Maisahan on vielä alle 30. Niin ja kuvia katsomalla selviää että eikös Maisalla ole omaa autoa enää???

    Äänestä

  • Kuka kaunis nainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et oo tosissaan..katso seven lehden kuvat Maisasta.
    Näyttää ihan tavikselta ikää noin 50 vuotta ja paljon mennyt alkoholia.Maisahan on vielä alle 30. Niin ja kuvia katsomalla selviää että eikös Maisalla ole omaa autoa enää???

    Lexus on ilmeisesti myyty rahapulan takia. Ei kun siis ihan ilmastotekona. Mikko heittää Maisan aamulla töihin, ystävällinen naapuri hakee illalla.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    On se ihuna😍 https://aijaa.com/jwn9pU

    En ymmärrä, tyhmä minä, miten esim. tuohon videoblogiin voi muokata naamaansa, aivan erinäköinen... Tarttis tietoa, että itekin osaisi, ettei olisi ladonseinästä repäisty, Maisa ei vastannut...Eli on luonnon/kuviensa näköinen

    Äänestä


Säälittää mihin se vauva joutuu jos siis on totta epävakaata käytöstä ja ne tekokynnetkin pitää jättää laittamatta.

Äänestä

Mitenkä raskaana oleva nainen voi olla noin kaamean näköinen kuin Maisa Seiskan viimeisessä numerossa kuvissaan näyttää! Mulla on kolme lasta ja jokainen kerta oikein säteilin onnellisena. Mää oon kauhian hämmästyny... Tuotako naista pitäisi sitten kadehtia? Taitaa raha-asiatkin olla päin honkia, kun nyt on pakko hyödyntää toisten avulla hankittua lähihoitajan ammattiakin. Olisi vaan pitänyt kiinni Latvalasta. Se mies oli tarpeeksi tyhmä silikonibimbolle.

Äänestä
  • Ehkä Mikko sanonut samoin kun Latvala, että mene töihin. Ei varmaan halua enää rouvaa elätellä. Sekoo varmaan totaalisesti kotona ollessaan. Töissä on pakko käyttäytyä asiallisesti. Varmaan myös rahan takia ollut pakko mennä töihin, kun mieskin kait työttömänä. Erityisäitiyslomalla ei saa työskennellä muualla, joten ei voi olla enään työsuhdetta Norralla, ihan on ollut TE toimiston asiakas ja varmaan joutunut ottamaan koulutustaan vastaavaa työtä karenssin uhalla. Tämä vaan mun veikkaus. Jokohan häntä kohta kiusataan taas tässäkin työpaikassa. Varmaan kuullaan vielä jotain siitäkin tulevaisuudessa.
    Toi purseriksi valmistumis valehtelu on kyllä kaiken huippu ! Kuka tekee tollasta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä Mikko sanonut samoin kun Latvala, että mene töihin. Ei varmaan halua enää rouvaa elätellä. Sekoo varmaan totaalisesti kotona ollessaan. Töissä on pakko käyttäytyä asiallisesti. Varmaan myös rahan takia ollut pakko mennä töihin, kun mieskin kait työttömänä. Erityisäitiyslomalla ei saa työskennellä muualla, joten ei voi olla enään työsuhdetta Norralla, ihan on ollut TE toimiston asiakas ja varmaan joutunut ottamaan koulutustaan vastaavaa työtä karenssin uhalla. Tämä vaan mun veikkaus. Jokohan häntä kohta kiusataan taas tässäkin työpaikassa. Varmaan kuullaan vielä jotain siitäkin tulevaisuudessa.
    Toi purseriksi valmistumis valehtelu on kyllä kaiken huippu ! Kuka tekee tollasta ?

    Tötpöllä on rahat loppu, siksi töihin pakko mennä.

    Äänestä

Oliko halunnut päästä kymppikerhoon ja avannut saksiaan väärässä kohtaa? Hahhaa

Äänestä

Tämä Maisa näkyy olevan joillekin pakkomielle.

Äänestä
  • Ei ehkä ihan pakkomielle, mutta loistavaa viihdettä tuo sekoboltsi kyllä tarjoilee 🤣 Joka viikko odotan innolla Seiskaa, mitä jännää se taas paljastaa Maisan kulisseista..

    Äänestä

Maisahan veti taas Seiskan oikeuteen perättömistä puheista koskas käsittely alkaa ja jos Oikeestti on vastaamassa koronapuheluihin toivottavastti ei ole tärkeitä asioita en kovin luottais että kykenee siihenkään.

Äänestä
  • Maisa on uskomaton olio, pakko tämä komedia on katsoa loppuun! 😳

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisa on uskomaton olio, pakko tämä komedia on katsoa loppuun! 😳

    https://aijaa.com/oRDQHf Ei Maisa ole olio. Hän on purseri! 😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seiskan mukaan kurssikaverit ovat kertoneet, että joutui jättämään kurssin kesken käytösongelmien vuoksi. Ei siis ole valmistunut purseriksi. Siis mistä kaikesta tämä ihminen valehtelee 😳
Lisäksi syyttänyt ex työkavereitaan Norralta työpaikkakiusaamisesta, vaikka tilanne ollut kuulemma toisinpäin 😳
Miten toi ihminen voi aiheuttaa niin paljon pahaa mihin ikinä vaan meneekään. Purseri kurssikirjat kestää vaan 2 viikkoa, ja joutunut senkin keskeyttämään käytösongelmien vuoksi 😳
Mitähän tapahtuu tässä uudessa työpaikassa koronaluurissa. Jokohan sielläkin häntä kiusataan. Varmaan tästäkin kuullaan joskus jotain paljastuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu