Keskustan ei ottaa sosialistien mallia, henkilökulttia

Sanna Marinin ympärille rakennettu henkilökultti on sulamassa.
Se ei ole kestävää yhä tuo Stalin malli.
Sosiaalidemokraattien kannatuksen vajoaminen johtuu pääministerin suosion sulamisesta.
Pääministeri Marinin ympärille rakennettu henkilökultti on sulamassa pikkuhiljaa tosiasioiden edeltä.
Olisi nyt odottanut että oikeistodemaritkin nostaa nokkaansa, joka feministien kieltolistalla.

VAI OIKEIN MAAILMAN PARASTA kuten SDP puoluesihteeri yhä hehkuttta. Ei taida tietää esim, missä mallissa Israelissa, ym isoissakin maissa jossa ollaan paremmassa mallissa.
"Hallitus ja SDP:n ministerit ovat tietysti keskittyneet pitämään tämän koronatilanteen maailman parhaimpana Suomessa.
– Nyt tämä tarpeellisista rajoituksista käyty keskustelu on keskittynyt enemmän näihin hallinnollis-juridisiin yksityiskohtiin, mutta uskon, että kun kuntavaaleissa päästään puhumaan ihmisten palveluista ja muusta, niin ollaan kyllä takaisin piikkipaikalla, puoluesihteeri Antton Rönnholm (sd.) sanoo luottavaisena."

Kokoomus hehkuttaa kun gallupeissa noussut viime aikoina, eikä perussuomalaisetkaan niin tyytymättömiltä vaikuta.
-Perussuomalaiset keskittyykin nostamaan kuntavaalien äänestysintoa.
– Vähimmäistavoite toki vaaleissa on tehdä parempi tulos kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2017. Seuraavan asteen tavoite on tehdä parempi vaalitulos kuin koskaan aiemmin. Kolmannen tason tavoitteena meillä on olla suurin kuntapuolue, Halla-aho listaa haastajan tavoitteita.
Puolueilla on vielä kuukausi aikaa täydentää kuntavaalien ehdokaslistojaan.

Huono näitä ennakoida -vaalitulosta, jossa keskusta paikkalukuina suvereeni ykkönen. Kunnallisvaali 2017:
Suomen Keskusta valtuutetut 2 824
Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 1 697
Kansallinen Kokoomus 1 490
Perussuomalaiset 770
Vasemmistoliitto 658
Vihreä liitto 534
Suomen ruotsalainen kansanpuolue 471
Suomen Kristillisdemokraatit 316
Muut 226
Liberaalipuolue – Vapaus valita 5 Uusi
Piraattipuolue 2
Suomen Kommunistinen Puolue 2
Itsenäisyyspuolue 2
Feministinen puolue 1 Uusi

Hyväksytyt äänet yhteensä 2 570 768 Paikkoina - 8 999

19

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä Marinin hallituksen ydin – valvonta- ja tarkastustoiminta on surkastunut.
      Hämmästyttävintä on, että tarkastustoiminnan alasajoa kuvaavat luvut ovat olleet kuin tarjottimella, mutta eduskunnan tarkastusvaliokunta ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua asiaan?

      Rajuinta pudotus on ollut tuloksellisuustarkastuksessa, jossa tarkastetaan valtion taloudenhoidon tarkoituksenmukaisuutta eli sitä, että valtion varoja käytetään taloudellisesti ja tehokkaasti.
      - mm kehitysapuun lisätty vain menoja, joka täysin velkarahaa.

      Hurjalta tuntuu Marinin hallituskausi. Kuka sen joskus korjaa ?
      mm koronan hoito ei ota onnistuakseen.

      • Anonyymi

        Ensin Marin väitti että on hätätila - sitten hän lähti 5 päivän pääsiäislomalle!

        Kokoomuksen Antti Häkkänen paljasti eilisessä A-studiossa Marinin epäpätevyyden koko kansalle: Häkkänen kummasteli sitä, että ensin Marin väitti että on hätätila ja että nyt tarvitaan kiireesti laki liikkumisrajoituksista. Sitten kun perustuslakivaliokunta kuitenkin tyrmäsi moisen pähkähullun idean, niin Marin lähtikin viiden päivän pääsiäislomalle ja jätti uudet vaihtoehtoiset rajoituslait säätämättä. Kyllä on karmivaa, kuinka epäpätevä ja epävakaa ihminen on Suomen pääministerinä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin Marin väitti että on hätätila - sitten hän lähti 5 päivän pääsiäislomalle!

        Kokoomuksen Antti Häkkänen paljasti eilisessä A-studiossa Marinin epäpätevyyden koko kansalle: Häkkänen kummasteli sitä, että ensin Marin väitti että on hätätila ja että nyt tarvitaan kiireesti laki liikkumisrajoituksista. Sitten kun perustuslakivaliokunta kuitenkin tyrmäsi moisen pähkähullun idean, niin Marin lähtikin viiden päivän pääsiäislomalle ja jätti uudet vaihtoehtoiset rajoituslait säätämättä. Kyllä on karmivaa, kuinka epäpätevä ja epävakaa ihminen on Suomen pääministerinä!

        Vaihtoehtoja on vaikea löytää. Ne kyllä käytiin läpi. Häkkäsellä on verta käsissään. Hallituksen esityksellä olisi pelastettu ihmishenkiä.


    • Anonyymi

      Keskusta on valitettavasti ollut se puolue Kekkosen ajoilta asti. Aina on etsitty uutta Kekkosta. Olli Rehn, Vanhanen ja Sipilä olivat kaikki uuden Keskustan uusia Kekkosia. Tämä on niin Keskustaan juurtunut kulttuuri että sitä ei voi muuttaa. Siksi moni vaihtaa Persuihin.

      • Anonyymi

        Mikä tämä tohelo on joka kuukausikaupalla on hehkuttanut vuosia vanhaa tulosta, jossa keskusta oli ykkönen?

        Nyt Keskusta on tyytyväinen jos on edes neljäs. Kaikki gallupit lupaa järisyttävää tappiota Keskustalle ja murskavoittoa Perussuomalaisille, joka vähintään kolminkertaistaa kuntavaalien tuloksen.

        Nyt laput silmiltä pois. Eletään vuotta 2021.

        Taitaa sama tohelo katsoa miten Virenin juoksun käy Munchenin olympialaisissa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tämä tohelo on joka kuukausikaupalla on hehkuttanut vuosia vanhaa tulosta, jossa keskusta oli ykkönen?

        Nyt Keskusta on tyytyväinen jos on edes neljäs. Kaikki gallupit lupaa järisyttävää tappiota Keskustalle ja murskavoittoa Perussuomalaisille, joka vähintään kolminkertaistaa kuntavaalien tuloksen.

        Nyt laput silmiltä pois. Eletään vuotta 2021.

        Taitaa sama tohelo katsoa miten Virenin juoksun käy Munchenin olympialaisissa!

        Ei ole muuta vaali tulosta. Jos löydät niin saat joka sanasta 1000 euroa.
        Ei muuta kuin tienaaman, jos annat tilin numerosi sitten, raha tulee välittömästi, kun esität uudemman vaalituloksen.


      • Anonyymi

        Halla-aho..sivari...hehhheh, vai jo oikein on messiaasi !


    • Anonyymi

      Keskustalla kolmasosa paikkoina. Se on hurjaa ylivoimaa !

      • Anonyymi

        Kylmät numerot jossa ollaan ja eletään:
        Huono näitä ennakoida -vaalitulosta, jossa keskusta paikkalukuina suvereeni ykkönen. Kunnallisvaali 2017:
        Suomen Keskusta valtuutetut 2 824
        Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 1 697
        Kansallinen Kokoomus 1 490
        Perussuomalaiset 770
        Vasemmistoliitto 658
        Vihreä liitto 534
        Suomen ruotsalainen kansanpuolue 471
        Suomen Kristillisdemokraatit 316
        Muut 226
        Liberaalipuolue – Vapaus valita 5 Uusi
        Piraattipuolue 2
        Suomen Kommunistinen Puolue 2
        Itsenäisyyspuolue 2
        Feministinen puolue 1 Uusi

        Hyväksytyt äänet yhteensä 2 570 768 Paikkoina - 8 999


    • Anonyymi

      Tästä hyvä keskustan ponnistaa, ja maata reilusti jalkojen alla.

    • Anonyymi

      Satalin tapatti ainakin omiaan 20 miljoonaa. Yhä demarit huutaa Stalin huutoja Stalin punalipun kera " toverit..toverit"

      • Anonyymi

        Persut huutavat Hitlerin nimeen. He flirttailevat natsien kanssa ja heitä on yhä puolueessa. Soinikin kehotti persuja irtautumaan natseista..


    • Anonyymi

      Keskustan kannatus nivoutuu pieniin, valitettavasti huonosti menestyviin kuntiin.
      Valtuutettuja kyllä löytyy keskustan riveistä, mutta suhteutettuna asukaslukuun niitä on todella vähän.

      Suurin kannatus asemmoituu amerikkalaisittain ns. raamattuvyöhykkeelle. Miksi?

      Siis keskustan kannatus valtuutettujen määrissä laskettuna on suhteellista, joka ei kerro yhtään mitään. Kylmät numerot eivät siis kerro yhtään mitään konkreettista.

      Esimerkki

      Halsua asukkaita siinä 1 100
      Valtuutettuja 15 - keskustalaisia 11. Siinä 73 %

      Tampere asukkaita siinä 230 000
      Valtuutettuja 67 - keskustalaisia 4. Siinä 6%

      Valtakunnallinen kannatus reilut 10%

      Kyllä, valtuutettuja on paljon, mutta missä.

    • Anonyymi

      Kepu menettää maaseudun

    • Onhan siinä henkilökulttia kerrakseen ajettavaksi kun on Marin. HO HOO, HO HOO!

      • Anonyymi

        Mihin sinun "asiajuttusi" katoaa?

        ;)


        HOHHOH HOO!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin sinun "asiajuttusi" katoaa?

        ;)


        HOHHOH HOO!

        Huippuhan Sanna on mutta vain omasta mielestään.


      • Anonyymi
        TaistelijaAitoSOTILAS kirjoitti:

        Huippuhan Sanna on mutta vain omasta mielestään.

        Niinhän sosialitit ylenssä vain omasta mielestään.


    • Anonyymi

      Keskusta noin ylivoimainen, käsittämätöntä.

      Suomen Keskusta valtuutetut 2 824
      Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 1 697
      Kansallinen Kokoomus 1 490
      Perussuomalaiset 770
      Vasemmistoliitto 658
      Vihreä liitto 534

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1211
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      157
      1050
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      57
      833
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      178
      709
    5. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      706
    6. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      50
      704
    7. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      702
    8. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      678
    9. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      676
    10. Kamalateltta

      Kalateltta... Kuivia,kylmiä, suolattomia muikkuja kalliiseen hintaa. Viimeinen kerta kun käyn syömässä tuolla. Edellise
      Kuhmo
      11
      641
    Aihe