Aihe

Tämä on kummallinen palsta

Anonyymi

Toki ymmärrän palstan kirjoittajien suuntauksen sotiin ja konflikteihin, ovathan ne toki mielenkiintoisia. Mutta se miten saatte jonkun objektiivisesti kirjoittamasta tekstistä aikaan poliittisen riidan, on todella hämmentävää.
Historiaa tulisi aina tarkastella kaiken poliittisen asennoitumisen ulkopuolelta, sitä ei tule käyttää poliittisena aseena. Pahin esimerkki siitä mihin tämä voi johtaa oli Jugoslavian hajoamissodissa, siellä kaiveltiin menneisyyden tapahtumia jopa 1. maailmansodasta oikeuttamaan siviilien massateloituksia.
Teille voi olla vaikeaa mieltää asiaa, mutta yliopistojen historianlaitoksilla ei ketään haukuta poliittisilla pilkkanimillä.

T: FM, yleinen historia

16

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä poliittisten äärilaitojen edustajat politisoivat häikäilemättä historian tapahtumia omien kieroutuneiden väitteidensä tueksi.

      Asiantuntemus on yleensä hyvin vähäinen. Asiallisinkin aloitus väännetään viimeistään kolmannella kommentilla käsittämättömäksi sotkuksi.

      • Anonyymi

        Totta. Jos tekee sinänsä aivan asiallisen ja totuudenmukaisen aloituksen, että Stalin tarkoittaa täyttä terästä olevaa MIESTÄ ja että 1944 pelkästään Stalinin nimen kuuleminen pelotti useita porvareita niin, että olivat täysin valmiita antamaan länsimaiset demokraattiset oikeudet jopa vihaamilleen kommunisteille, saa osakseen aivan käsittämätöntä nettiraivoa, solvauksia ja nimittelyä ja puolen kilometrin mittaisen lainauksen jostain Molotovin 1940 Berliinissä käymästä keskustelusta, joka ei liity avaukseen mitenkään.

        Mistä tuollaisia keskustelujoita oikein tulee? Ei kai ne sentään syntyperäisiä suomalaisia voi olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä esimerkki varsin yleisestä tavasta laatia typerä avaus ja sitten ihmetellä,kun se saa arvoisensa kommentit.
        Tyypillistä äärivasemmistolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Jos tekee sinänsä aivan asiallisen ja totuudenmukaisen aloituksen, että Stalin tarkoittaa täyttä terästä olevaa MIESTÄ ja että 1944 pelkästään Stalinin nimen kuuleminen pelotti useita porvareita niin, että olivat täysin valmiita antamaan länsimaiset demokraattiset oikeudet jopa vihaamilleen kommunisteille, saa osakseen aivan käsittämätöntä nettiraivoa, solvauksia ja nimittelyä ja puolen kilometrin mittaisen lainauksen jostain Molotovin 1940 Berliinissä käymästä keskustelusta, joka ei liity avaukseen mitenkään.

        Mistä tuollaisia keskustelujoita oikein tulee? Ei kai ne sentään syntyperäisiä suomalaisia voi olla?

        Tuollainen avaus on huonosti harkittu provokaatio:

        1. Stalin ei pelottanut porvareita -44 sen kummemmin kuin ennenkään. Nimenkin merkitys kyllä tiedettiin.

        2. NL:n sanelema välirauhansopimus oli se, minkä pohjalta Suomen oloja oli pakko ruveta järjestämään kommunisteille mieleisiksi. Tai muuten...

        3. Pohjan antoi presidentti Mannerheim säätämällä lain välirauhanasopimuksen toimeenpanosta.

        4. Kommunisteille ja muille maanpettureille oli annettava täydet poliittiset oikeudet ja vastaavasti täysin laillinen oikeistopuolue IKL lakkautetiin,samoin kuin sadoittain maanpuolustusjärjestöjä ja -yhdistyksiä. Meni siinä joitain natsimielisiäkin porukoita.Niillä ei juuri ollut merkitystä.

        Voisitko nyt tarkentaa, mikä siinä niin provosoi, totuusko?

        Eihän tuollainen avaus väitä, ettei Stalinin nimen merkitystä olisi tiedetty ja jos se kerran on edelleen yleisesti tiedossa, miten tuollaisen triviaalin faktan mainitseminen voi provosoida ketään?

        Miten kummassa Mannerheim saattoi säätää lain välirauhan sopimisesta, vaikka hän oli vannonut laittamasta miekkaansa tuppeen ennen kuin Karjala on vapaa. Tosin neuvostojoukothan väittivät juuri vapauttaneensa Karjalan... ja olihan Mannerheim entinen venäläinen upseeri, joten ehkä hänen itse itselleen asettama ehto sitten täyttyi.

        IKL oli toki aivan yhtä laillinen kuin kansainvälinen orjakauppa ennen vuotta 1830. Ja yhtä vähän sitä kaivattiin sen jälkeen.

        ” Miten kummassa Mannerheim saattoi säätää lain välirauhan sopimisesta, vaikka hän oli vannonut laittamasta miekkaansa tuppeen ennen kuin Karjala on vapaa. ”

        Kun tilanne muuttuu niin myös mielipide muuttuu... ei siinä sen kummempaa!

        ”Tosin neuvostojoukothan väittivät juuri vapauttaneensa Karjalan... ja olihan Mannerheim entinen venäläinen upseeri, joten ehkä hänen itse itselleen asettama ehto sitten täyttyi.”

        Tuskinpa vaan ja puna-armeija kunnostautui enemmän orjuutuksessa kuin vapautuksessa seuraavan 45 vuotta!

        ”IKL oli toki aivan yhtä laillinen kuin kansainvälinen orjakauppa ennen vuotta 1830. Ja yhtä vähän sitä kaivattiin sen jälkeen.”

        Ja samaan roskakoriin tippuivat kmukat 1991!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko nyt tarkentaa, mikä siinä niin provosoi, totuusko?

        Eihän tuollainen avaus väitä, ettei Stalinin nimen merkitystä olisi tiedetty ja jos se kerran on edelleen yleisesti tiedossa, miten tuollaisen triviaalin faktan mainitseminen voi provosoida ketään?

        Miten kummassa Mannerheim saattoi säätää lain välirauhan sopimisesta, vaikka hän oli vannonut laittamasta miekkaansa tuppeen ennen kuin Karjala on vapaa. Tosin neuvostojoukothan väittivät juuri vapauttaneensa Karjalan... ja olihan Mannerheim entinen venäläinen upseeri, joten ehkä hänen itse itselleen asettama ehto sitten täyttyi.

        IKL oli toki aivan yhtä laillinen kuin kansainvälinen orjakauppa ennen vuotta 1830. Ja yhtä vähän sitä kaivattiin sen jälkeen.

        Ei totuus provosoi kuin stallareita.He taas pystyvät vain valehteluun.

        Mannerheim sääti lain välirauhan toimeenpanosta,koska sellaisia toimintoja ei lainsäädännössä entuudestaan ollut.

        IKL oli täysin laillinen puolue,tosin oikeistolainen ja natsimieliseksi leimattu.

        On se ikävää kun oikeistolaiset aina onnistuvat leimaamaan ihan itse itsensä natseiksi. Millähän sen voisi estää?

    • Anonyymi

      》》Teille voi olla vaikeaa mieltää asiaa, mutta yliopistojen historianlaitoksilla ei ketään haukuta poliittisilla pilkkanimillä.《《

      Kyllä pitäisi! Pitäisi ottaa mallia hurskaista papeista. Esimerkkinä jumalan hullut papit, Väinö Havas ja Elias Simojoki. Kumpikin sai lopultamitä tarvitsi.

      Varsinkin Simojoki oli spesialisti mitä vihaamiseen ja nimittelyyn tuli. Jumalan vihaa syyti ympärilleen siinä missä sodassa luotejakin. Havas oli viiden sodan lahtari ja Simojoki oli 1918 jo Oulussa alkanut harjoittaa vihanpitoa ja vieläpä Anukseenkin ennätti. Hevoslahtarina Koirinojalla päivänsä päätti.

    • Anonyymi

      Pappi Väinö Havas taisi olla ns. jumalan hullu, joka suorastaan etsi kohtaloaan toisen jumalan hullun, Elias Simojoen tavoin. Simojokihan tapatti itsensä Talvisodassa Suvannon jäälle mennessään lopettamaan haavoittuneena huutavaa hevosta vihollisen konekivääritulen alla! Havas tapatti itsensä Jatkosodan alussa 21.8.1941 Suojärvellä. Hyrsylän mutkassa olevan Hautavaaran valtauksen jälkeen edettiin Suvilahteen päin ja Välikylään vievä tie oli vihollisen panssarien katkaisema. Panssaria PST-kiväärillä tuhottaessa Havas tähysti mahdollisia osumia kiikarilla seisaltaan ja siihen hänet ammuttiin. Hän ei yrittänytkään suojautua ja piti tapanaan olla muka rohkeuden esimerkkinä. Sai mitä hakikin. Kokemusta toki oli sodasta paljonkin, joten varomattomuutta se ei ollut. Olihan hän vuoden 1918 lahtareita, Pohjan poikia ja Aunuksen retkeläisiä!

      Molemmilta jäi pienet pojat orvoksi. Minusta nuo molemmat oli fatalistisuudessaan aika hulluja.

      Edessäni on kirja, Paavo Viljanen: Wäinö Havas, hengen ja miekan mies, Wsoy 1944

      Siinä on 1. sivulla pieni poika katsomassa isänsä kuolinnaamiosta valettua patsasta, jonka on tehnyt Alpo Sailio! Kornia ja järkyttävää.

      http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Havas_Väinö

      Testamentti pojalleni

      Tänä aamuna, poikani lähden
      kohti tuskien rintamaa.
      Sinun, äitis ja veljies tähden
      minut kutsuvi isänmaa.

      Isänmaallinen, kontua vailla
      olen ollut ja köyhä mies.
      Sydän-Suomeni karuilla mailla
      oli suitseva kotilies.

      Perinnökseni, poikani, annan
      tyhjät taskut ja isänmaan,
      kalasaunani välkkyvän rannan,
      pyhän uskoni Jumalaan.

      Minut kerran kun kantavat luokses,
      risti sormes ja ole mies.
      Kävi, poikani, näin sun vuokses,
      minä viitoitin miehen ties.

      Runon kirjoittaja lestadiolainen saarnaaja, kansanedustaja Väinö Havas, palveli Talvisodassa komppanianpäällikkönä JR 68:ssa Summassa, Talissa, Tervajoella ja Honkaniemessä. Jatkosodan alkaessa kapteeni Havas toimi JR 50:n komppanian päällikkönä. Hän kaatui Suojärven Suvilahdessa 21. elokuuta 1941. Jo Talvisodan edellä hän kirjoitti runon, jonka nimeksi hän antoi Testamentti pojalleni. Runon on säveltänyt Sulho Ranta.

    • Anonyymi

      Siinä kaksi oikein virolais-saksalaiseen tapaan uljasta, suoraselkäistä miestä. Kumpikin hommasi itsensä multiin ja jätti todeliset ratkaisun paikat muiden hoidettavaksi.

      Oliiii eläämän valttikortit, kerran heillä käsiiisssään...

      Jumalan kiitos rintamalla oli kuitenkin enemmän Antero Rokkia kuin rekankeulaan koko elämänsä tähdänneitä Havaksia ja Simojokia. Huostaanotto ja mielialalääkemyyntiluvuista päätellen Havakset ja Simojoet valitettavasti ehtivät tuottaa toukkia enemmän kuin näin pieni kansakunta oikein kunnolla kestää.

      Toisaalta jos Havaksia ja Simjokia on historian saatossa ollut säännöllisesti enemmänkin, niin ei ole mikään ihme, että meitä on vähemmän kuin venäläisiä ja olemme vain jatkuvasti menettäneet aluettamme heille. Pelkillä mielenterveysongelmilla ei edes maailman teollistunein kansakunta saksalaiset onnistuneet voittamaan maailmansotiaan, jotka mielenterveysongelmissaan aloitti.

      Kaipa Havakset ja Simojoet ansaitsisivat muistomerkkinsä, suljetun Lapinlahden sairaalan tai Kellokosken pihamaalle. Potilaille ei ole syytä kertoa, miksi, muuten ovat pian pois kulutuskysynnästä nekin ja sitten ovat simojokelaisyrittäjät taas ulisemassa tukia ja verohelpotuksia itselleen, jota ne kyllä tekevät jo muutenkin täysipäiväisesti niin että yrittäjän hommat meinaa unohtua kokonaan tekemättä, josta syystä kannattavuus onkin mitä on.

    • Anonyymi

      》》Teille voi olla vaikeaa mieltää asiaa, mutta yliopistojen historianlaitoksilla ei ketään haukuta poliittisilla pilkkanimillä.《《

      Nyt puhut suuta suuremmalla kun Oulun yliopiston historianlaitoksen kiltahuoneen seinällä ollut Mannerheimon kuva aiheutti skandaalin ja kovat syytökset fasismin palvomisesta, joten pois piti ottaa...
      Jos paikalla olisi ollut Lenin, Stalin, Mao, Castro, Che tai Marx, niin kukaan ei olisi korvaansa lotkauttanut.
      Ihan höpöä tuollaiset linjaukset ja lehtien lööpit.

      • Anonyymi

        Kenties aloittaja tarkoittaa sitä, että keskusteluissa ja väittelyissä ei ketään haukuta, kuten Suoli24:ssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenties aloittaja tarkoittaa sitä, että keskusteluissa ja väittelyissä ei ketään haukuta, kuten Suoli24:ssä.

        Eli käyvät täällä nimettöminä haukkumassa toisiaan.

        Muistan elävästi kun Kalevi Wiikin kirja aikoinaan ilmestyi, kuinka totaalisesti suurelle yleisölle nobodyt, mutta kai tutkijoiden nokkimisjärjestyksessä jossain munintapesissä olevat kirjoittelivat ihan omalla nimellään Helsingin Sanomien mieipidepalstalle todella katkeria haukkumakirjoituksia, jotka alkoivat sanoilla: " en aio sanoa mitään Wiikin tuloksia kiistävää, koska ne on asiaatuntevien toimesta kiistetty jo moneen kertaan" ja sitten seurasi henkilöön käyvää lapsellista haukkumista kuinka Wiik oli polkenut mutaan tuonkin nobodyn kunnioituksen ja saattanut naurunalaiseksi koko tutkimusalan jne.

        Luin niitä aika ällistyneenä, koska harvoin olen alemmissa sosiaaliluokissakaan edes kuullut moisia purkauksia. Kai se on uskottava, että ainakin Helsingin Yliopistossa merkittäviin asemiin päästäkseen ihmisen, tai ainakin joidenkin heistä, on oltava henkisesti epävakaita ja se on myös meriitti saadakseen kirjoituksensa julkaistua Helsingin Sanomissa.

        Mutta noillahan on monesti saksalaisia sukujuuria, kulttuurisuvuista kun tulevat. Periytyyhän se suohulluus. Kyllä siinä riittää pilleripurkissa kolistamista.

        》》》Kenties aloittaja tarkoittaa sitä, että keskusteluissa ja väittelyissä ei ketään haukuta, kuten Suoli24:ssä.《《《

        Tämä on juuri näin kuten aloituksessa luki.

        》》Teille voi olla vaikeaa mieltää asiaa, mutta yliopistojen historianlaitoksilla ei ketään haukuta poliittisilla pilkkanimillä.《《

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli käyvät täällä nimettöminä haukkumassa toisiaan.

        Muistan elävästi kun Kalevi Wiikin kirja aikoinaan ilmestyi, kuinka totaalisesti suurelle yleisölle nobodyt, mutta kai tutkijoiden nokkimisjärjestyksessä jossain munintapesissä olevat kirjoittelivat ihan omalla nimellään Helsingin Sanomien mieipidepalstalle todella katkeria haukkumakirjoituksia, jotka alkoivat sanoilla: " en aio sanoa mitään Wiikin tuloksia kiistävää, koska ne on asiaatuntevien toimesta kiistetty jo moneen kertaan" ja sitten seurasi henkilöön käyvää lapsellista haukkumista kuinka Wiik oli polkenut mutaan tuonkin nobodyn kunnioituksen ja saattanut naurunalaiseksi koko tutkimusalan jne.

        Luin niitä aika ällistyneenä, koska harvoin olen alemmissa sosiaaliluokissakaan edes kuullut moisia purkauksia. Kai se on uskottava, että ainakin Helsingin Yliopistossa merkittäviin asemiin päästäkseen ihmisen, tai ainakin joidenkin heistä, on oltava henkisesti epävakaita ja se on myös meriitti saadakseen kirjoituksensa julkaistua Helsingin Sanomissa.

        Mutta noillahan on monesti saksalaisia sukujuuria, kulttuurisuvuista kun tulevat. Periytyyhän se suohulluus. Kyllä siinä riittää pilleripurkissa kolistamista.

        Wiikin "tutkimukset" eivät täyttäneet tieteellisiä vaatimuksia, vaan perustuivat tekijän mielikuvitukseen.
        Siitä meteli.

        On selvää, että tieteellinen yhteisö puolustaa tieteellistä tutkimusta. Muuten uskottavuus romahtaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      6623