Mitä pitäisi ajatella

siitä, että vaikka henkilö on toistuvasti kertonut vuosien ajan, ettei hänen sisimpänsä mitenkään pysty hyväksymään tietynlaista tapaa "auttaa" ja silti siihen ei ole reagoitu mitenkään. Ihminen joka tykkää liikkua luonnossa ja ulkona on ihan muuten vaan paljon pysytellyt omissa oloissa sisällä? Ei se todellakaan ole niin! Kyllä hän on tämän tuonut esille jo vuosia sitten. Siksi tuntuu ettei enää voi luottaa keneenkään. Menetpä minne vaan ja milloin vaan niin mikään ei ole muuttunut, sama "meno" jatkuu. Sisin ei korjaannu ennen kuin se loppuu. Ilman hiljaisuutta ei jaksa ihmisiä, ei jaksa tutustua keneenkään. On käynyt niin, että tästä on tullut loputon jatkumo kärsimystä ja elämänhalun hiipumista, koska valoa ei ole näkyvissä ilman hiljaisuutta. "Meteli" muistuttaa kaikesta siitä mitä on joutunut kokemaan ja siksi stressi ei lopu. Elimistö on ollut kovilla niin monia vuosia, että se reagoi ihan vähäiseenkin "ylimääräiseen". On ollut kaikenlaista oireilua ja pahoina hetkinä ajattelee, että lähtö on lähellä ja sekään ei olisi välttämättä huono asia ollenkaan. Lopullinen hiljaisuus.
Siksi ei olisi saanut aloittaa mitään ilman lupaa tai selitämättä mikä kaiken tarkoitus on.