Rokotteista tulossa jatkuva nautinto

Israelin pääministeri totesi että olisi tulossa 2 annosta aina puolen vuoden välein. Nyt on Suomessa rokotettu 3 kuukauden ajan ja kuolleita on 50, vakavia haittoja saaneita yli 500. Miettikää mitä tapahtuu jatkossa, kun ajattelua ei sentään ole vielä ehditty kieltää koronan nimissä.
4135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rokotteen haitat toki ajattelevat ihmiset tietää ja tunnistaa ja siksipä eivät rokotetta ota. Kassatytön silmät leimuten julistama hysteriä alkaa vähitellen haihtumaan.

Äänestä

Nyt entinen pfizerin varajohtaja varoitellut lisäannoksista ja sanonut niiden olevan täysin turhia, jopa haitallisia. Sen haastattelun perusteella pitäisi siis ottaa vain yksi annos tai ei mitään. Erilaisia neuvoja tulee eri ihmisiltä.

Äänestä
  • Astraa sain ja hengissä vielä eli hyvä rokote sekin on!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Astraa sain ja hengissä vielä eli hyvä rokote sekin on!

    Niin että rokote on hyvä ellei heti kuole? Ok. Sehän noissa huolestuttaa että millaisia sairauksia niistä tulee pitemmän ajan kuluessa, esim. 1-2 vuoden kuluessa. Esimerkiksi sikaflunssarokotteista tuli narkolepsiaa joillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Israelin pääministeri totesi että olisi tulossa 2 annosta aina puolen vuoden välein. Nyt on Suomessa rokotettu 3 kuukauden ajan ja kuolleita on 50, vakavia haittoja saaneita yli 500. Miettikää mitä tapahtuu jatkossa, kun ajattelua ei sentään ole vielä ehditty kieltää koronan nimissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu