Jauhetaanko abortoiduista sikiöistä makkaraa?

Otsikkoni on hieman raflaava ja hieman toki sitä pahoittelen.

Aikoinaan oli ylläpitäjän sivustolla maininta että hyvä otsikko kiteyttää yhteen lauseeseen viestin sisällön. Tuskin tämä kuitenkaan aivan sitä tekee ja kirjoitankin tätä aivan fiilituntumalla.

Abortteja suoritetaan maassamme eri tietolähteistä riippuen 8- 10 000 joista kertyy aikamoinen määrä lihaa, entäpä sitten maailmanlaajuisesti?
Inho- otsikkoni ei kuitenkaan ole aivan tuulesta temmattu koska AstraZenecan tuoteselosteessa kerrotaan siinä käytetyn sikiön munuaista. Selosteessa ei kuitenkaan kerrota paljonko sikiöitä tarvitaan esim. miljoonaan rokoteannokseen.

Eri maiden aborttiklinikoilla täytyy siis olla erillisosastot jossa kohdusta jo paloiteltuina ulos otetut sikiöt viimeistelyamputoidaan, pakastetaan ja tilatut osat lähetetään uudelleenkäsiteltäviksi. Kallot kai murskataan vai onko pienille aivoille käyttöä?
Tämä ei tietenkään voi olla ilmaista koska se vaatii runsaasti osaavaa henkilökuntaa tuotantotiloineen ja hyvin toimivan kylmäkuljetusketjun.
Rahaliikenteen täytyy olla salattua ja toki voinemme kysyä keille ne ohjautuvat?

Kysymykseni kuuluu että tietääkö kukaan minne tuhannet kilot paloiteltuja sikiöiden jätökset lopulta joutuvat? Aika nihkeästi on tästä tietoja saatavilla.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Levität väärää tietoa. Tässä sisällysluettelo. https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=29829

      Huvittavaa, että täällä pitää vääntää tällaisesta ja sitten välillä muistat kehua venäläistä Sputnik rokotetta, vaikka todellisuudessa Sputnikin kehittänyt Gamaleya keskus ja AstraZeneca tekevät yhteistyötä... Tässä raportti siitä: https://rdif.ru/Eng_fullNews/6220/

      • En ole kehunut mitään korona rokotteita ikinä milloinkaan ja tuskin sitä tulen koskaan tekemäänkään joten älä siis valehtele sanomisistani.

        Linkkaamasi ASTRAZENECAN tuoteselosteessa lukee kohdassa 6:
        -Yksi annos sisältää simpanssin adenovirusta joka on tuotettu ihmisalkion munuaisten soluissa.
        Jäikö jotain epäselväksi?

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        En ole kehunut mitään korona rokotteita ikinä milloinkaan ja tuskin sitä tulen koskaan tekemäänkään joten älä siis valehtele sanomisistani.

        Linkkaamasi ASTRAZENECAN tuoteselosteessa lukee kohdassa 6:
        -Yksi annos sisältää simpanssin adenovirusta joka on tuotettu ihmisalkion munuaisten soluissa.
        Jäikö jotain epäselväksi?

        Sain "fiilituntumalta" kirjoittamastasi tekstistä käsityksen, että rokotteessa olisi mielestäsi sisältönä jotain sikiön osia, lisäksi selitit jostain makkaroista jne. Usein tekstisi rönsyilevätkin niin paljon, että aina ei ole varmaa mitä tarkoitat ilman selvennyksiä, joita vain harvoin viitsit toimittaa.

        Toisaalta myönnän erehtyneeni myös rokotteen osalta hiukan. Pahoittelen siis, jos tarkoitit tuotantoketjua miten jotain on tuotettu. Rokotteita tosiaan usein esimerkiksi testataan 70-80-luvuilla abortoitujen sikiöiden kloonattuihin solulinjoihin. Tällä kaiketi pyritään varmistamaan turvallisuus, kun kyseessä on ihmisille tarkoitetut lääkkeet.
        En itse pidä sitä hyvänä ideana, mutta toisaalta en ole tiedemies, joka voisi sanoa että mikä olisi parempi menetelmä. Vastustan kuitenkin aborttia enkä ole varma voinko AZ rokotetta ottaa tämän takia. Rokotetta varsinaisesti en vastusta kuitenkaan.

        Tässä keskustelussa puhuit mielestäni varsin positiiviseen sävyyn Sputnik-rokotetteesta ja jaoit linkin MV-lehteen, jossa tätä venäläistä rokotetta kehuttiin lisää.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16848198/simpanssin-virusta-kasvatettuna-sikion-munuaisissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein pienen selvityksen. Jos haluaa rokotteen jossa ei ole missään vaiheessa käytetty niitä HEK293 soluja, niin tällä hetkellä ymmärtäisin, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää Pfizer ja BioNTech rokote, joka on kuulemma tehokas ja jota tuotetaan myös nopeasti. Joten tällaisen rokotteen voisin itsekin ottaa.

        Tätä listaa eri rokotteista katselin:
        https://lozierinstitute.org/an-ethics-assessment-of-covid-19-vaccine-programs/

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        En ole kehunut mitään korona rokotteita ikinä milloinkaan ja tuskin sitä tulen koskaan tekemäänkään joten älä siis valehtele sanomisistani.

        Linkkaamasi ASTRAZENECAN tuoteselosteessa lukee kohdassa 6:
        -Yksi annos sisältää simpanssin adenovirusta joka on tuotettu ihmisalkion munuaisten soluissa.
        Jäikö jotain epäselväksi?

        martta98 03.04.2021 18:25

        Abortoiduista sikiöistä erotetaan kasvuhormonia.
        Jota kehonrakentajat piikkittävät itseensä.
        Siitä huolimatta että sikiöiden mahdolliset perinnölliset
        sairaudet siirtyvät piikittämisen yhteydessä
        kehonrakentajaan?

    • Anonyymi

      "Aikoinaan oli ylläpitäjän sivustolla maininta että hyvä otsikko kiteyttää yhteen lauseeseen viestin sisällön"

      Jos se otsikko vielä olisi totta. Ei voi vaan kirjoitella raflaavia otsikoita, jos ne ei perustu mitenkään faktoihin.
      minäkin voisin tiivistää uuden avauksen otsikon siihen, että x tekee jotain x muille ihmisille. Kirjoittaisin vielä siihen kivan ingressin. Mutta eihän se ole hyvä otsikko tai ingressi, vaikka ne hienosti kiteyttäisi aiheen - jos ne ei siis ole totta, vaan jotain omasta päästä keksittyä roskaa.

    • Anonyymi

      Valtaa pitävät "ikivampyyrit" syövät ne aamupalaksi.

    • Anonyymi

      Nasu-Martta,

      Sekä Donald Trump että Vladimir Putin molemmat ottivat Covid rokotteen, tuskin saman valmistajan tuotetta, mutta rokotteen silti.

      Käyttävät myös maskia, etenkin Putin.

      Miksi sinä vastustat?

    • Anonyymi

      Tulet parisataa vuotta myöhässä.

      Irlantilaiskirjailija Jonathan Swift ehdotti jo aikoinaan että köyhien ylimääräiset lapset lihotettaisiin rikkaiden ruokatarpeiksi.

    • Anonyymi

      No hyvä että noita käytetään muuhunkin kuin kaatopaikkojen täyttämiseen. Nuohan ennen paiskattiin suoraan roskikseen. Nykyisin kai niistä saa tehtyä myös biodiiseliä.

    • Anonyymi

      Nyt kun Lauantaimakkaran valmistus on loppunut olisin kiinnostunut mistä tätä makkaraa saa ostaa?

      • Anonyymi

        Lauantaimakkaran näköistä tuotetta on Lidlistä ainakin saanut Lyonin makkaran nimellä, mahdollisesti ulkomaalaista tuotantoa on tämä, aivan samannäköistä karmeaa jauhomössöä.

    • Anonyymi

      Ei kai sentään. Eikös vainajat jauheta minkinrehuksi, vaikka omaisille kerrotaan tuhkatun?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      309
      10087
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2291
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      42
      2084
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1904
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1848
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      161
      1796
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1368
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      16
      1292
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      53
      1266
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      54
      1263
    Aihe