Keskusta on Haapaveden paras puolue!

Anonyymi

Ehdottomasti paras puolue näin haapavetisittäin on Keskusta! Ainut oikia maaseudun puolella oleva puolue. Eikä se sorru mihinkään helppoheikkeihin uppoavaan populismiin, vaan ehtaan realismiin. Toki populismilla saadaan enemmän ehkä puhutua ihmisiä ympäri, mutta ystävät hyvät. Älkää menkö tähän ansaan. Populistit joutuvat ennen pitkään syömään sanansa. Eikö esimerkiksi Soinin tapaus osoita vahvasti tätä teoriaa. Entä Vennamot ja muut suuret populistit.

Miksi populismi on tuhoon tuomittu tie? Siksi, koska luvataan mahdottomia ja yritetään muuttaa monimutkainen asia vaikuttamaan yksinkertaiselta. Sitten kun ollaan päättävässä elimessä, joudutaan huomaamaan, että ne omat luppaukset eivät olekkaan toteutettavissa, tai yhteiskunnallinen päättäminen onkin pirun verran vaikiampaa. Tällöin populisti joutuu pettämään kalliit äänestäjänsä ja tilalle tulee uusi populisti uusilla ihmekommervenkeillään ”pelastamaan” maailman tuholta.
Ja näin taas populisti joutuu pettää äänestäjät.

Keskustapuolue ei ikinä sorru ylenpalttiseen populismiin, vaan tekee yhtä vastuullista politiikkaa, kuin muutkin perinteiset suuret puolueet, kuten Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit. Ja vain tällaisilla puolueilla on mahdollisuudet menestyä pitkässä puussa. Populistiset ja ihmepuolueet ovat yleensä tähdenlentoja. Persutki oli kuupahtaa, mutta sitten tulikin Halla-aho ja Persut ”uudistui”. Välttyi siis konkurssilta mutta tavallaan uusi persut on eri puolue, mitä Soinin johtama persut. Muodollisesti sama Soinin perustama puolue, mutta eri ihmiset nyt johtaa sitä.
Jos persujen johtajaksi olisikin tullut Sampo Terho, se olisi tietänyt Persujen tulevaa konkurssia ja jälleen uuden puolueen perustamista, jota ehkä olisi tullut johtamaan itse Halla-aho.

Älkää menkö populistien helppoon ansaan vaan pidättäytykää vanhoissa hyvissä puolueissa. Näin maaseutukunnassa kannattee äänestää Keskustaa, koska se ajaa eniten juuri meidän asioita. Jos asut suuressa kaupungissa, niin kannattaa äänestää Keskustan lisäksi myös SDP:tä ja Kokoomusta riippuen, mikä on sinun sosioekonominen status. Yrittäjät Kokoomusta, normityöntekijät SDP:tä ja maaseututaustaiset Keskustaa.

51

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, täältä kanssa ääni keskustalle joka ensitöinään vie Haapavedenkin rahat ja vallan Ouluun pohjoispohjanmaan maakunnan hallinnolle. HALLELUJA!

      • Anonyymi

        Kyllä Haapaveden rahat pysyy parhaiten Haapavedellä, kun äänestää Keskustaa. HALLELUJA!
        On se niin, että esimerkiksi perusuomalaiset valuttaa rahat ihan harakoille, eikä siitä jää yhtään mitään loppupeleissä kellekään. HOOSIANNA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu aina leikannu maaseudulta enite ku ollu hallituksessa...nii nytki!! Saarikko tappaa kpno puolueen....

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää, suurimman kannatuksen saanut eli perussuomalaiset on paras! Eikä ole minkään yhden ryhmän edustaja, vaan kaikkien suomalaisten puolustaja!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Haapaveden rahat pysyy parhaiten Haapavedellä, kun äänestää Keskustaa. HALLELUJA!
        On se niin, että esimerkiksi perusuomalaiset valuttaa rahat ihan harakoille, eikä siitä jää yhtään mitään loppupeleissä kellekään. HOOSIANNA!

        Ei riitä kenelläkään raha, jos kepulointi jatkuu!

    • Anonyymi

      Mihin se sinun keskusta on Haapavettä tähän mennessä vienyt? Ei uppoavaan populismiin vaan uppoavaan kuntalaivaan. Siinä se sinun ehta realismisi mitä kepukyydillä on saavutettu.

      • Anonyymi

        no saihan ne vietyä haapaveden valtakunnan ykkösaiheeksi kuvakaappuksia Kärnälle lähettämällä onhan sitä jo siinäkin..

    • Anonyymi

      " Persutki oli kuupahtaa, mutta sitten tulikin Halla-aho ja Persut ”uudistui”."

      Keputki kuupahti, missä "uudistus" vai tuliko jatkettua valitulla tiellä ja mitä sillä on saavutettu? Sukelluksen lähetyessä14:sta prosenttia sitä 14%:a kutsuttiin kriisirajaksi nykyisin haaveeksi jota tavoitella.

      • Anonyymi

        "Jos persujen johtajaksi olisikin tullut Sampo Terho, se olisi tietänyt Persujen tulevaa konkurssia ja jälleen uuden puolueen perustamista, jota ehkä olisi tullut johtamaan itse Halla-aho."

        Persut olisivat olleet jo kauan "konkurssissa" ilman Soinin hillotolppa projektia, Hällä väliä olisiko puheenjohtajana hallituspuolue persuissa ollut Terho tai Halla-aho. Persujen kannatuksesta on siis kiittäminen Soinia, Sipilää ja Orpoa hallituksesta pois potkimisen ollessa parasta mitä persuille saattoi tapahtua.

        ei mennyt hajoita ja hallitse proggis ihan putkeen. Vatuloijan hallitus hajosi ja persut ovat Suomen suosituin puolue mutta mitäpä tuosta pääasia että Soini sai siirtyä politiikasta syrjään hillotolpalta sen sijaan että olisi tehnyt sen kaiken menettäneenä pohjalle pudonneena p..rseen myyjänä. Syksyllä tulee kirja missä itseään ihailee ja heiluttelee Halla-aholaisten suuntaan natsikorttia vaikka ei olisi koskaan saavuttanut yhtään mitään politiikassa jos ei olisi käynyt hakemassa Tony Halmeen kaltaisia vaalikojulle päästääkseen heidän äänillään hillotolpalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos persujen johtajaksi olisikin tullut Sampo Terho, se olisi tietänyt Persujen tulevaa konkurssia ja jälleen uuden puolueen perustamista, jota ehkä olisi tullut johtamaan itse Halla-aho."

        Persut olisivat olleet jo kauan "konkurssissa" ilman Soinin hillotolppa projektia, Hällä väliä olisiko puheenjohtajana hallituspuolue persuissa ollut Terho tai Halla-aho. Persujen kannatuksesta on siis kiittäminen Soinia, Sipilää ja Orpoa hallituksesta pois potkimisen ollessa parasta mitä persuille saattoi tapahtua.

        Rinteen pois potkimisen kanssa meni yhtä hyvin. SDP:n kannatus nousi pilviin keskustan pysyessä pohjamudissa tavoitteen ollessa päinvastainen. Sitten Kulmuni vuorostaan pihalle ja tuki Haavistolle. On se ihme miksi kannatus on edelleen siellä pohjamudissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinteen pois potkimisen kanssa meni yhtä hyvin. SDP:n kannatus nousi pilviin keskustan pysyessä pohjamudissa tavoitteen ollessa päinvastainen. Sitten Kulmuni vuorostaan pihalle ja tuki Haavistolle. On se ihme miksi kannatus on edelleen siellä pohjamudissa?

        Onneksi eivät antaneet vihreiden lakkauttaa turpeen nostoa. Tai siis...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinteen pois potkimisen kanssa meni yhtä hyvin. SDP:n kannatus nousi pilviin keskustan pysyessä pohjamudissa tavoitteen ollessa päinvastainen. Sitten Kulmuni vuorostaan pihalle ja tuki Haavistolle. On se ihme miksi kannatus on edelleen siellä pohjamudissa?

        Kulmuni oli kyllä tosi hyvä ministeri. Miksi se piti sysäyttää sivuun? Annoin itse kaiken tukeni Kulmunille, erittäin pätevälle poliitikolle! Uskon vahvasti, että Kulmuni olisi pitkässä puussa saanut vielä Keskustan uuteen nousuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulmuni oli kyllä tosi hyvä ministeri. Miksi se piti sysäyttää sivuun? Annoin itse kaiken tukeni Kulmunille, erittäin pätevälle poliitikolle! Uskon vahvasti, että Kulmuni olisi pitkässä puussa saanut vielä Keskustan uuteen nousuun!

        höpö höpö. Kertoo vain keskustan ahdingosta , joukkopaosta ja luotaansatyöntävyydestä kun puh.johtaja kisaan ei ole heittää kummempaa kuin Saarikon ja Kulmunin kaltaisia. Kas kummaa kun ei kikkelikuva Kärnä tai linssilude Kurvinen joka on joka paikassa naamaansa kameran eteen tunkemassa? Ja kun edellä on keskustan tämän hetkinen parhaimmisto niin sitä nousua saat odotella.

    • Anonyymi

      Itsekin olen vain äänestäjä montaa puoluetta oon äänestäny, nyt olen asiota seurannu tarkemmin ja aijon näissä vaaleissa äänestää keskustan ehdokkaista,hukkaan on ääni menny populisti puolueita äänestäessä.

      • Anonyymi

        Veit sanat suustani, samoin on käymässä, kyllä se on näköjään keskusta joka saa nyt ääneni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veit sanat suustani, samoin on käymässä, kyllä se on näköjään keskusta joka saa nyt ääneni.

        11.21
        Hahahahahahaaaa, siinä kepu itse itseään äänestää. Voi miten typerää.

    • Anonyymi

      ALOITTAJALLE

      "Ehdottomasti paras puolue näin haapavetisittäin on Keskusta! Ainut oikia maaseudun puolella oleva puolue."
      No kun noin kirjoitat, niin pelkkä sananhelinä ja populistisuus ei nyt sitten riittäisi. Perustele! ja pidä mielessä, että Haapavedellä on normaaleita, puolueista piittaamattomia ihmisiäkin. Ei kaikki ei kepulaiset ole persuja. Miten keput ovat maaseudun puolella?

      "koska luvataan mahdottomia ja yritetään muuttaa monimutkainen asia vaikuttamaan yksinkertaiselta"
      Kertoisitko jotain konkretiaa ja muista taas, että ihmisiä on muitakin, kuin kepuja ja persuja.

      " ihmekommervenkeillään ”pelastamaan” maailman tuholta."
      Noo, kepu hallituksessa on justiinsa näitä ajanut, vai mitä "Ja näin taas KEPU joutuu pettää äänestäjät".

      Keskustapuolue ei ikinä sorru ylenpalttiseen populismiin, vaan tekee yhtä vastuullista politiikkaa, kuin muutkin perinteiset suuret puolueet, kuten Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit.
      - no aivan oikein. Sosialisti Saarikko on juuri sillä tiellä. Puhut perinteisistä puolueista, aivan oikein siihen ryhmään maalaisliittokin kuuluu, mutta samassa yhteydessä ei VARMASTI voi enää puhua suuresta puolueesta tuolla politiikalla.

      Ja sitten loppu olikin sitä persujen haukkumista.

      Keskusta näyttää olevan maaseudun tuho. Kaikki, siis kaikki huonosti menestyvät suomen maaseutukunnat ovat pääsääntöisesti kepujohtoisia. Se agraariyteiskunnan aika on mennyt ja se pitää tajuta !! Kepu on monesti polttanut siltansa työtätekevän väestön kanssa asettumalla yläpuolelle.
      "Näin maaseutukunnassa kannattee äänestää Keskustaa, koska se ajaa eniten juuri meidän asioita. - ja höpön höpö, täällä Haapavedellä omaa etuansa ja harmi kyllä aatteelista, tämän alueen yhteisöä se pönkittää.

      "Jos asut suuressa kaupungissa, niin kannattaa äänestää Keskustan lisäksi myös SDP:tä ja Kokoomusta riippuen, mikä on sinun sosioekonominen status. Yrittäjät Kokoomusta, normityöntekijät SDP:tä ja maaseututaustaiset Keskustaa"
      Kuules, ei SDP ole enää työtätekevien puolue, eikä Keskustasta tule ikinä koko suomen puoluetta. Kokoomuksessa saattaa olla imua.

    • Anonyymi

      Eikös Haapavesi ole pelkkä järvi Suomessa? Eihän järvessä ole puolueita.

      • Anonyymi

        Siinä oikein viisastelija..

    • Anonyymi

      Muistakaa KEPU pettää aina, aina!

      • Anonyymi

        Älä valehtele! Kun et sitten muuta keksinyt.

    • Anonyymi

      Paljon on kepulaisia siirtynyt Haapavedelläkin Perussuomalaisiin ja lisää siirtyy.

      • Anonyymi

        Me äänestäjät vain äänestämme keskustaa nyt, me haluamme haapaveden tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa, emme menneisyyteen keskittyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me äänestäjät vain äänestämme keskustaa nyt, me haluamme haapaveden tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa, emme menneisyyteen keskittyvää.

        Ei auta elää menneessä, ei auta myöskään pelkästään tulevaisuuteen kurkottaminen.
        On elettävä tässä hetkessä ja realistisesti.
        Ei tulevaisuutta rakenneta pelkästään velkaa tekemällä ja rakentamalla hienoja monumentteja ja harrastuspaikkoja, joihin ei ole ollut edes varaa.
        Ei veloista ja menneisyydestä päästä irti vain velan päälle velkaa tekemällä. Lakkautetaan kyläkouluja, jotka ovat toimineet valtion avustuksilla ja pienillä korjauskuluilla, samalla tehdään vähintään 20 miljoonan velat uudella kirkonkylän koululla. Menneisyydestä eroon kun hävitettiin vuodeosasto? Nykyhetkeen on unohdettu vastata vanhusten hoidossa, kun avohoitopuolelle ja vanhusten kotona asumisen riittävään tukemiseen ei ole satsattu tarvittavaa määrää resursseja, hyvin monet vanhukset kokee jääneensä heitteille tai niin kalliiden palveluiden ostamisen armoille, että heillä ei ole varaa niihin.
        Nykyhetki, tämän nykyisen tilanteen myöntäminen kaupungissa on sitä harmaata tylsää arkea, laskujen maksamista, puurtamista palveluiden säilymisen eteen lähellä asukkaita, säästeliäästi elämistä ja uuden velan välttämistä. Lisää varallisuutta kaupunkimme saa vain, jos tänne saadaan eri kokoisia yrityksiä tulemaan ja asukkaat tänne jäämään ja tänne työn perässä muuttumaan. Työpaikkojen luominen ja nuorten tukeminen TASAPUOLISESTI olisi tärkeää.
        Kaupungin asukkaiden kuunteleminen päätöksenteossa ja kaupugin valtaapitävien kyky yhteistyöhön ja kompromisseihin, jossa huomioidaan myös kaikki vähemmistöryhmät, olisi nykyhetkessä tärkeintä, jotta kaikki voivat sitoutua tehtyihin päätöksiin eikä mene riitelyksi. Ei jatkuvaa ylimielistä ylivoimalla toisten yli kävelemistä. Muista ryhmistä ei määräenemmistöryhmä saa tehdä kynnysmattoa, johon jalkansa pyyhkivät saapastellessaan oman ryhmänsä parempaan ja etuisampaan huomiseen.
        Nykyhetkessä eläminen ja realistisuus, se on Perussuomalaisten vahvuus. Menneistä opitaan. Tulevaisuutta rakennetaan, mutta nykyhetkessä eletään realistisesti, eikä tuhlata huvituksiin samalla kun ovat valtaa pitäneet olleet ulkoistamassa vanhusten ja lasten palveluita pörssiyhtiöille. Arvot tärkeysjärjestykseen, nykyhetkessä.
        Tämän eteen Perussuomalaiset tekee työtä ja se ei ole näköalattomuutta,vaan vastuun ottamista siitä, että myös heikoimmassa asemassa olevien asioista huolehditaan, eikä edut keskity yksille ja samoille kohderyhmille.

        Sellaista politiikkaa kuin olisi nähtykin niin hyvä olisi mutta pelkkää kaunopuhetta.

        Tuossapa ei taasen ollu mitään konkreettista kehittämis ideaa, pitkästi käsittämätöntä höpinää, mää tykkään että asia esitetään lyhyesti ja selkeästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista politiikkaa kuin olisi nähtykin niin hyvä olisi mutta pelkkää kaunopuhetta.

        Kepuhan se on yksin kaikesta päättänyt. Siksi asiat eivät ole menneet näin. Velan ottp on ollut hurjaa, arvot kovia. Muista ei ole piitattu, ei ole ollut mitään sijaa diplomatialle ja neuvottelulle. Siksi riitaisuus itää. Myöskin kepun oman ryhmän sisällä.

    • Anonyymi

      KE-PU kelkasta pudonnut!!!!

      • Anonyymi

        Meitä on monta jotka äänestää perussuomalaisia täällä Haapavedellä,saa nähdä sitten miten kepun käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meitä on monta jotka äänestää perussuomalaisia täällä Haapavedellä,saa nähdä sitten miten kepun käy.

        Hyvin käy keskustalle me äänestäjät tykätään keskustan ihmisläheisistä politiikasta, keskusta tekee eikä turhaa päläpätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin käy keskustalle me äänestäjät tykätään keskustan ihmisläheisistä politiikasta, keskusta tekee eikä turhaa päläpätä.

        Ei keskustan ehdokkaissa tekijöitä juurikaan ole, nyhjääjiä ja uskovaisia. Mutta ei ne perussuomalisiinkaan ehdokkaaksi ole eksyneet. Taitaa mennä ääni kokoomukselle jos äänestettyä tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin käy keskustalle me äänestäjät tykätään keskustan ihmisläheisistä politiikasta, keskusta tekee eikä turhaa päläpätä.

        Tekee kylmää politiikkaa, ei keskustele. Ei hyvä. Siinä putoaa mummot ja vaarit sekä lapset ja vähävaraiset kyydiltä. Sekö on saavutus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekee kylmää politiikkaa, ei keskustele. Ei hyvä. Siinä putoaa mummot ja vaarit sekä lapset ja vähävaraiset kyydiltä. Sekö on saavutus?

        Mitä tuokin höpinä tarkottaa, jutussa ei mitään järkeä.

    • Anonyymi

      Rötösherrat kuriin.
      Kyllä kansa tietää.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset ajaa ja puolustaa kaikkien suomalaisten parasta, eikä ole minkään yhden ryhmän etujen valvoja!

      • Anonyymi

        Kyllä keskusta on mun mielestä paras, Haapavedelle saadaan nyt skeittiparkkikin,eivät unohda meitä nuoriakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä keskusta on mun mielestä paras, Haapavedelle saadaan nyt skeittiparkkikin,eivät unohda meitä nuoriakaan.

        Näinpä juuri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä juuri

        Skeittiparkki on varmasti kiva asia.
        Parempi olisi kuitenkin ollut käyttää rahaa nuorten kesätyöllistämiseen.

        Lapset ja nuoret ovat saaneet Haapavedellä isot harrastuspaikka satsaukset.
        Olisiko ollut jo vanhusten tai keski ikäisten vuoro?

        Tai tuon rahan olisi voinut käyttää kaupungin kesätori elämän elävöittämiseen.

        Ei muuta kuin lisää velkaa ja huvittelupaikkoja.
        Ei täällä malli muutu. Ja aina samat kohderyhmät saamapuolella.

        Tulihan se sieltä, onko kaikki persut samaa mieltä, nuorille ei mitään, olisi tää haapavesi ankea paikka jos persut olisi ollu päättäjinä ja jos ne voittaa vaalit niin palattas menneisyyteen. En kyllä äänestä niitä

        11.23
        Tuo on sitä kepujen populismia ja äänien ostamista.
        Hupipaikkoja ja pikavoittoja?
        Entäpä ne ryhmät,jotka ei pysty pitämään puoliaan:lapset ja vanhukset? Ne kepu lykkää ulkoistettujen ahneiden pörssiyhtiöiden "hoidettavaksi".

    • Anonyymi

      Tutkimusten mukaan kolmanneksi paras.

    • Anonyymi

      Johan olikin populistinen ja loppuun käytetty fraasitus tuo sinun kirjoitus.
      Juuri kepu,kokoomus ja sdp ovat ajaneet maamme tähän tilaan,missä se on. Keput eivät ole enää mikään Alkiolaisten arvojen ja maadeudun puolue, siellä on väki vaihtunut ja vanhojen seinien sisällä asustaa nyt uudet aatteet,jotka eivät edusta maadrudun ja Suomen etua, vaan ihan muuta.
      Sama pätee sdp:hen ja kokoomukseen. Kokoomus yrittää nyt toistella Perussuomalaisten pitkän linjan puolueohjelmaa,kalastellessaan ääniä. Eivät seiso kuitenkaan sanojensa takana, siellä on ihan eri arvot kuun nyt antavat harhauttaakseen äänestäjiä ymmärtää.
      Sdp ja vasemmisto on ihan vihreiden idealismiöyhöttäjien käsissä ja ajavat vähemmistöjen valtaan nousua vihapuhe maalituksellaan ja laittavat muiden maiden edun kansamme edelle. Vihersiirtymä,niinpä. Onhan tuosta näyttöjä miten huonoksi on asiat menneet yrittäjien, teollisuuden ja maadeudun taholla. Siksipä Suomen yrittäjät luottavatkin Perussuomalaisiin, jotka ainoana vastustaa vihervasemmiston toimia .
      Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti pysynyt arvoissaan ja puolueohjelmassaan. Muut "vanhat puolueet" myy arvonsa aina siihen suuntaan, mistä odottavat saavansa voittoa ja hyötyä, mielipiteet vaihtuu niin, että sitä on jo noloa katsoa.
      Ainut puolue joka ajaa maaseudun etua, tasa-arvoista aluepolitiikkaa, yrittäjyyden ja työpaikkojen tukemista, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa ja turhan tuhlaamisen lopettamista on Perussuomalaiset.
      Ei ole populismia, vaan arki järkeä, että turvataan oman maan sosiaali- ,terveys ja koulutoimi, poliisi ja puolustuslaitos sekä maan riittävä omavaraisuuden taso ennemmin kuin laitetaan rahaa palamaan ulkomaille ja EU:hun. Ei ole populismia vastustaa ja pyrkiä karsimaan korruptiota ja ei ole populismia puolustaa omaa kulttuuria, uskontoa, perheiden pärjäävyyttä ja sanamvapautta. Ei ole populismia vastustaa sitä, että pienet ryhmittymät terrorisoi enemmistöjä, oikeutensa kullakin, mutta täällä alkaa olla maalittaminen muotia kaikkia niitä kohtaan, jotka arvostaa ja puolustaa vanhoja perusarvoja.
      Siksipä onkin niin "huvittavaa" , että Perussuomalaisia koittaa nämä vanhojen puolueiden rauniot leimata populisteiksi. Perussuomalaisia on jo joka viides kansalaisista ja heitä koitetaan kaikin tavoin leimata, nolata,vähätellä, heidän mielipiteensä koitetaan vaientaa leimaamalla ne "persupuheiksi" ja näin muut puolueet koittaa väistellä kaikkea järkevää keskustelua ja asioiden perustelujen esilletuomista. Ketä tämä palvelee? Vain vanhojen puolueiden ŕaunioita. Perussuomalaisten puolueen toiminta on johdonmukaista ja pyrkii palvelemaan tavallisen kansalaisen turvattua elämäö. Jos se on vanhoista puolueisya väheksyttävää populismia,niin so be it!
      Ne vanhat puolueet sitoi meidät EU:n velkaunioniin ja vähin erin on Suomeakin sitoutettu liittovaltiokehitykseen ja itsenäisyyden menettämiseen. Tämä on fakta. Onko fakta populismia?
      Valtion ja kuntien rahojen tuhlaaminen ja tulo erojen kasvattaminen ihmisten kesken on vihervasemmistokepun tuotos. Tämäkin on fakta. Mikä sen kertomisessa on populismia.
      Haapavedellä kepun äänet putosi yli 500 ääntä.
      Ihmiset alkaa ymmäryämään mihin ollaan vanhojen puolueiden päätöksillä jouduttu. Muut puolueet menettää kannatusyaan, perussuomen kannattajat ja jäsenet lisääntyy. Tämäkin on fakta.
      Vanhojen puolueiden lupaukset ja äänestäjien sumuttaminen on pahinta populismia mitä olla saattaa. Vaikka media on valjastettu pönkittämään vanhoja puolueita, niin silto perussuomalaiset vain nousee.
      Ihmisten elämä ei ole populismia. He elävät nahoissaan päättäjien päätösten tulokset. Hyväosaiset mennä porskuttaa. Raha menee rahan luokse.
      Onneksi on perussuomalaiset, jotka ei tuhlaa guggenhaimeihin,metroihin,monumentteihin,konsultteihin, sirkushuveihin ja velalla hyväntekeväisyyteen ulkomaille jne jne. Tärkeysjärjestys on ja pysyy peruspalveluiden ja infran tukemisessa ja työllisyyden ja yrittäjien tukemisessa.
      Näkeehän tuon rahan tuhlaamisen Haapavedelläkin. Kepu veti kaupungin velkasuohon kainalosauva puolueidensa tukemana. Kaikenlaiseen turhaan on upotettu rahaa, samalla luovuttiin vuodeosastosta, yritettiin ulkoistaa päiväkodit pörssiyhtiöille jne. Vanhat puolueet siis uhraavat lasten ja vanhusten huolenpidon ja rakentavat mieluummin turhia toreja, pärekoristuksia, huvittelupaikkoja jne.
      Millainen arvomaailma siellä "vanhojen puolueiden" raunioissa nykyään asustaa? Marihuana vapaaksi? Seksuaalisuuden uusi vallankumous vapaalla ajattelulla koululaitoksiinkin ja joka paikkaan kuten 60-luvulla? Hoivaa saa ne joilla on pätäkkää lompakossa? Maaseutu tyhjäksi ja ihmiset kaupunkeihin?
      Vanhoista puolueista ei tule osaavia sillä, että itse sanovat olevansa ainoita järkeviä jotka osaavat. Tulokset kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
      Vanhojen puolueiden perustukset ovat murentuneet, katto vuotaa ,ovista ja ikkunoista vetää. Vaikka sieltä katsotaan nokan vartta pitkin perussuomalaisia, niin eipä se tee teistä yhtään parempia.

    • Anonyymi

      Persut ovat ainoa puolue, minkä mielestä tärkeintä on Venäjän palvominen.

      Vaaleissa tuli heille romahdus 2019 vaaleista yli 3 prosenttiyksikön pudotus.

    • Anonyymi

      Kyllä PS tekee vielä MEGA-jytkyn.

    • Anonyymi

      Kepun kaurataskut ja pussihosukellukat pettää aina.

    • Anonyymi

      Kytökylän lestakeput ne maksattaa tuulivoimalinjat leppiojasilla. Kunnon keskustalaista kähmintää.

    • Anonyymi

      Eijö olisi kannattanut äänestää perussuomalaisia ja jättää keput ilmanääniä ja päätösvaltaa.
      Maakuntamalli, popsote uudistus tulevat vielä iskemään kovasti ihmisyen palvelujen saantiin. Sekin on kepujen valtahimmeliluomus.
      Keput pettää aina.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina.

      • Anonyymi

        Kepuhan on jo kyntensä näyttänyt: asukasluku - 2000:
        Kriisikunta.
        Valtion elätti .

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe