Luulin et minulle aukeaa ura kun valmistun, mutta paskat. Nyt jo 1.5v työttömänä ja s**tananmoinen masennus ja ahdistus päällä.
En voikkaan tarjota lapsilleni hyvää tulevaisuutta vaan olen epäonnistuja isä. Työtön luuseeri joka ei oääse edes sängystä ylös suihkuun, hyvä jos apteekista jaksaa lääkkeet hakea.
Mulla oli mahdollisuus pärjäämiseen. Sain työkokeilupaikan mistä luvattiin palkkatukipaikka. No se ei onnistunut kun lähimuistini oli niin huono(epilepsia) ja muka en osannut työtehtäviäni.
Nyt olen suunnitellut et 30.4 hyppään junan alle ja päätän tämän paskan ja turhan elämäni. Ei tässä ole mitään järkeä. Ei kaikki voi onnistua näköjään.
En vaan enää kestä tätä masennusta ja pitkäaikaistyöttömyyttä
9
111
Vastaukset
- Anonyymi
Pyydä työkykytutkimukset. Oikeasti. Jos sinulta evätään työkokeilupaikka työkykysi puutteisiin vedoten, niin sinun pitäisi päästä johonkin tehokkaampiin kuntouttaviin toimiin - tai eläkkeelle.
Itse ole ollut pari vuotta eläkkeellä, olen keski-ikäinen. Työhistoriaa niukasti. Itse koen, että on psyykkisesti mukavampaa olla eläkkeellä kuin jossain epämääräisessä välitilassa. Vaikka toki kärsin ikuisesta köyhyydestä. Onneksi ei ole lapsia.
Itsetuhoisuutesi (itsemurha-aie) olisi jo peruste saada lisäapua. Eli et hyppää junan alle, vaan varaat lääkäriajan. Ja sille lääkärille kerrot, että suunnittelet hyppääväsi junan alle, koska et enää kestä ja jaksa. Ja kerrot syyn. Muista työkykytutkimukset. Jos niitä ei ole tehty, vaadi ne. Sen kautta voit päästä kuntoutustuelle ja eläkkeelle.- Anonyymi
Kyllä juuri näin. Siinä eläkkeessä on vaan se ongelma, että ollessasi eläkkeellä, et enää saa esimerkiksi kelan psykoterapiaa. Eli sinua ei enää kuntouteta. Julkisen puolen rahatilanteen ollessa nykyisellään, tarkoittaa se myös sitä ettei myöskään tarvittavaa hoitoa saa eläkkeellä ollessa. Jos tämä on mielestäsi ok, niin kannattaa hakea eläkettä. Jos kuitenkin toivot vielä paluuta normaaliin tai edes lähelle sitä, miettisin vielä toisen kerran.
- Anonyymi
Moi ketjun aloittaja,
Hiukan itsestäni, olen nainen, jolla on pitkä historia työttömyydestä,ihmisten tyhmistä kommenteista liittyen työttömyyteen. Kerroin mun ajatuksiani,nää on mun kokemuksia, elettyä elämää, paikkoja joista mä sain apua.
Ihan ensimmäiseksi sanon sulle, että ÄLÄ USKO MITÄ IHMISET SANOO SUN TYÖTTÖMYYDESTÄ,noi on niin helppo niidensanoa jälkeen kun huudella kun ei tiedä asioistasi yhtään mitään! Sen sijaan sano itsellesi että olet taistelija, ethän oo antanut periksi, tännekin kirjoitat selkeästi ja hyvin asiastasi. Ei nää oo helppoja aikoja, mutta sä oot silti täällä etkä ole antanut periksi! Mä oon ollut tosi monissa työpaikoissa, saanut paljon paskaa niskaan,mua on kusetettu töissä isosti,ym Jos sulla yksi ovi sulkeutuu,niin toinen tulee avautumaan! Sä voit onnistua. Mä oon uskossa, en olis tässä muuten, sen verran rankkoja juttuja oon läpikäynyt. Säkin tuut selviytymään,usko pois:)
Ei sun tarvii mihkään junien eteen hyppiä,se ei ole sun kohtalosi.Sun elämällä on tarkoitus, Jumalalla on hyvä suunnitelma juuri sulle!!! Tuut saamaan työn josta tykkäät, sun elämässä palaset loksahtavat oikeille paikoilleen. Suosittelen lukee Uutta Testamenttia, Jos et aina jaksa lukea,niin katso esim TV7 Arkki (ohjelma-arkistosta) ohjelmia jotka kannustavat, esim"iloa arkeen" tms.
En tiedä yhtään kuka olet tms, mutta koin vahvasti että mun pitää tulla tälle sivustolle kattoon kiireesti kirjoituksesi, antaa toivoa vaikka tuntuu ettei sitä ole(en ole käynyt täällä aikoihin..). Mä oon käyny pahoja juttuja läpi,jos ja kun oon niistä selvinnyt,tuut säkin selviytymään. Jumala kuulee kaikki rukoukset,Hän on nähnyt surusi,itkusi ja syvät tuskan tunteesi. Voit koska vain pyytää Jeesusta auttamaan. Se ei maksa mitään, et voi hävitä siinä mitään. Älä anna periksi, sulla on toivoa, sun elämälläsi on tarkoitus,,,hyvä tarkoitus. Ihan hirveästi tsemppiä!!!!!!!!!!!- Anonyymi
Jeesusko antaa työtä ja myöntää eläkkeen. 🙄
- Anonyymi
Jos syöt dobamiini sulkijoita eli neuroleptejå, ne tekee juuri tuollaisen olon kuin kuvasit.
Dobamiinien sulkeminen lisää prolaktoniinin tuotantoa joka puolestaan sulkee lihas massan yllpitävän somatomediinit ja lhaksen tilalle tulee rasvaa myös sydämmeen.
Dobaliini sulkijat tekevät kroonisen masennuksen ja kroonisen hormonaalisen kemiallisen epätasaoainon, myös mielen epätasapainon koska dobamiinia tarvitaan reippaan työkyvyn, liikkeen ja nopeiden älyllisten hoksottomien ylläpitoon ja valitettavaa on että tämä valtio maksaa dobamiinien sulkemisen eli hyvän mielen ja työtehon ja nopeiden hoksottimien suokemisen samalla, eli meidän tuhoamiseen käytetyt pillerit, että tohtorit ja apteekkarit saa meistä rahaa.
Vaarallisia ovat myös titaanioksidilla eli maalien värianeella valkoiseksi värjätyt apteekin tabletit, titaanioksidi on kuin aspesti.
Epilepsia lääkkeet sinun on pakko syödä, ellei jumala paranna epilepsiaasi.
Ota kaikesta selvää mitä suuhusi panet varo fosforilla emulgoituja nuudeleita, liha-jalosteita, perunamuusi hauheita ja myös oat merkkistä kauramaitoa siinä on runsaasti fosforia, että kaurat ei painu pohjaan ja vesi lilllu päällä,
Fosfori tekee osteoporoosia, joka räjähti koko maapallolle kun apuoantaa eli fosforia alettiin kylvää lehmän lannan sijaan pelloille lannoitteeksi.
Lehmän lanta ei tee osteoporoosia, ja siksi sitä ei enää saa kayttää lannnoitteena.
Meitä myrkytetään joka puolelta. - Anonyymi
Mitä aloittajalle kuuluu?
- Anonyymi
Älä anna periksi, et yhtään tiedä jospa elämä hetken päästä paranee ja voit iloita asioista. Jaksuja!
- Anonyymi
Onnea matkaan 👍
- Anonyymi
Tsemppiä aloittajalle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609067IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661370Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut60877Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311703Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696