Verottaja kirjoittaa:
"Verotuksessa ei voi vähentää tulonhankkimismenoina tavanomaisia elantomenoja eikä sellaisia kuluja, jotka liittyvät verovapaan tulon hankintaan ja säilyttämiseen. Et siis voi vähentää esimerkiksi näitä kuluja:
perheen kulut, asunnon vuokramenot sekä lasten ja kodin hoidosta aiheutuneet menot
tavanomaiset vaatetusmenot
harrastustoiminnasta aiheutuneet menot
tavanomaisten kodin laitteiden hankintamenot (esim. puhelimet, kamerat, televisiot), vaikka laitteita osittain käytettäisiinkin tulonhankinnassa
sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut
sairauden- ja terveydenhoitokulut – katso, voitko saada veronmaksukyvyn alentumisvähennystä suurten sairauskulujen takia
liikuntakulut, vaikka työ tai työnantaja vaatisi poikkeuksellista suorituskykyä."
Ammattiliiton jäsenmaksu on lähinnä listassa mainittu harrastustoiminnasta aiheutuva meno. Ei mikään edellytys työnhankkimiselle. Suurin osa väestä ei edes kuulu liittoon monella alalla. Sen takia vähennysoikeus on poistettava. Epäoikeudenmukaista, koska kaikki veronmaksajat joutuvat sen kompensoimaan, vaikka eivät kuulu liittoon. Liittymisen vapaus.
Liittojen jäsenmaksujen verovähennys on poistettava perustuslain vastaisena
Anonyymi
3
76
Vastaukset
- Anonyymi
Ay-mafia tuonkin neuvotellut jäsenilleen. Itse eivät maksa veroja ja ovat saaneet jäsenmaksunkin verotuksessa vähennettäväksi.
- Anonyymi
ay-mafia kuuluu sadan vuoden takaiseen aikaan, ei nykyaikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180