Mätkyt, verotoimiston syy?

Anonyymi

Olin viime vuoona normaalisti töissä alkuvuiden, huhti-kesäkuussa olin osittain lomautettuna eli n. puolet palkkaa ja puolet ansiosidonnaista. En hakenut uutta verokorttia. Kesäkuussa minut irtisanottiin ja saisin 4kk irtisanomisajan palkkaa sekä tähän päälle joiden kuukausien erorahan, joka maksettiin kerralla saamaan aikaan kuin työsuhteenis päättyisi 4 kk kuluttua eli lokakuun lopulla.
Näillä tiedoilla ja luvuilla menin verotoimistoon hakemaan verokorttia heinäkuun alusta viime vuoden loppuun. Veroprosenttini nousi reilusti johtuen erorahasta.
Nyt sain tiedon yli tuhannen euron mätkyistä viime vuodelta!!
En ymmärrä mitenkään näin suurta summaa, kun verotoimiston virkailija on minulle veroprosentit laskenut!!! Hän on tehnyt jossain virheen, eikö ?
Miten asian voin tarkistaa ?
Arvaan, että maksajaksi jään, mutta eikö verovirastolla ja heidän virkailjoillaan ole vastuuta tai riittävää osaamista oman työnsä hoitamiseen ??

3

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi ja Ruotsi viranomaisineen on suoraan ahterista ja vieläpä likaisesta sellaisesta onkohan Venäjäkin ja Jenkit no on.

    • Anonyymi

      Verovirkailija tekee sen verkokortin sinulta saamien tietojen perusteella eli voit kyllä katsoa peiliin kun etsit syyllistä tuohon....

    • Anonyymi

      Meneppä omaveroon ja tarkistappa sieltä viimevuoden verotiedot, niin sieltäpä se selviää onko jossain tehty väärin.

      Eihän se mitä se verottaja ehdottaa ole se lopullinen vero vaan sun pitää ihan itse tarkistaa kaikki kohdat, että onko ne oikein tehty ? Ei se verottaja voi kaikkea tietää.

      Itekki täytän aina työhuonevähennykset, km-korvaukset, pääoma tulot ja menot, kotitalousvähennykset, niin johan alkaa tippuu se heidän ilmoittama veronmäärä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe