Miksi rokotukset viipyvät vanhuksilta

Isäni on 93 vuotias ja rokotusta ei vaan tunnu saavan mitenkään kotiin.Olen yrittänyt jo helmikuusta asti saada rokotusta ,mutta iso apu otti vain syntymäajan ja nimen ylös.Soitin viime viikolla,mutta mitään ei oltu asian eteen tehty.Muisti kyllä soittoni ja lupasi soittaa takaisinpäin tunnin sisällä.Soitto tuli ja sain toisen puhelinnumeron.Siellä otettiin taas samat tiedot ylös,mutta mitään ei luvattu milloin rokotus tulisi.Tänään sitten tuli soitto(7.4.2021) ja venkoilu jatkui.Sanoivat rokottajien tulevan jos rokotteita on.Samalla kyllä tarjottiin minulle rokotusaika ja samalla rokotteella vielä mitä isänikin pitäisi rokottaa.Kerrottiin rokottajien tekevän rokotusta alueellisesti,mitä ihmettelin.Kaikkialla levitetään tietoa ikäjärjestyksestä,mutta mitenkä eksotella on oma versio tästäkin asiasta.Olen todella pettynyt eksoten tyyliin hoitaa rokotukset vanhuksille kotiin,sillä kaikki vanhukset eivät yksinkertaisesti pääse(kykene) lähtemään edes invataksilla kauppakeskuksiin rokotettaviksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Isäni on 93 vuotias ja rokotusta ei vaan tunnu saavan mitenkään kotiin.Olen yrittänyt jo helmikuusta asti saada rokotusta ,mutta iso apu otti vain syntymäajan ja nimen ylös.Soitin viime viikolla,mutta mitään ei oltu asian eteen tehty.Muisti kyllä soittoni ja lupasi soittaa takaisinpäin tunnin sisällä.Soitto tuli ja sain toisen puhelinnumeron.Siellä otettiin taas samat tiedot ylös,mutta mitään ei luvattu milloin rokotus tulisi.Tänään sitten tuli soitto(7.4.2021) ja venkoilu jatkui.Sanoivat rokottajien tulevan jos rokotteita on.Samalla kyllä tarjottiin minulle rokotusaika ja samalla rokotteella vielä mitä isänikin pitäisi rokottaa.Kerrottiin rokottajien tekevän rokotusta alueellisesti,mitä ihmettelin.Kaikkialla levitetään tietoa ikäjärjestyksestä,mutta mitenkä eksotella on oma versio tästäkin asiasta.Olen todella pettynyt eksoten tyyliin hoitaa rokotukset vanhuksille kotiin,sillä kaikki vanhukset eivät yksinkertaisesti pääse(kykene) lähtemään edes invataksilla kauppakeskuksiin rokotettaviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu