Annika Saarikko väläyttää hallituksesta lähtöä. parempi lähteä ajoissa, kun toverit hallituksessa niin keksusta vihamielisiä osin. -se oma kantani, ei voida maanviljelyä lopettaa, se tulisi nälkä kansalle, vaikka punavihreät sitä jotkut ilkkuen vaatiikin.
”Hallituksessa ollaan tai ei olla hallituksen linjan tai asioiden vuoksi, ja se veri punnitaan jo puoliväliriihessä”, keskustan puheenjohtaja painottaa.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko väläyttää Kotimaa-lehdessä perjantaina julkaistussa haastattelussa sitä vaihtoehtoa, että keskusta lähtee hallituksesta.
Näin kävisi, mikäli huhtikuun lopulla pidettävän puoliväliriihen tulokset eivät tyydyttäisi keskustalaisia.
– Mitä tulee hallitukseen, siellä ollaan tai sieltä lähdetään asioiden vuoksi. Itse pidän huhtikuun puoliväliriihtä poikkeuksellisen tärkeänä. Ratkaisevaa on, onko hallituspuolueilla riittävän samanlainen näky, Saarikko sanoo Kotimaa-lehdessä.
Saarikon mukaan kesäkuiset kuntavaalit eivät niinkään määrittele keskustan jatkamista hallituksessa vaan asiakysymykset, jotka ovat pöydällä puoliväliriihessä.
Hallituksen johtoviisikon jäsen Saarikko käyttää haastattelussa kielikuvaa, jonka mukaan hänen puolueensa hallitusveri ja jatko hallituksessa punnitaan huhtikuussa.
– Puoliväliriihi, joka määrittelee hallituksen seuraavan kahden kahden vuoden ajanjakson, käydään ennen kuntavaaleja. Olen luottavainen vaalien suhteen, yhtään ääntä ei vielä ole annettu, Saarikko sanoo.
– Mutta hallitusvastuun osalta: hallituksessa ollaan tai ei olla hallituksen linjan tai asioiden vuoksi, ja se veri punnitaan jo puoliväliriihessä, Saarikko painottaa Kotimaan toimittajan Jussi Rytkösen kirjoittamassa haastattelussa.
Saarikon julki tuoma mahdollisuus, että keskusta lähtisi hallituksesta, on merkittävä uutinen. Ilman keskustaa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksella ei ole enemmistöä eduskunnassa.
Keskustan lähtö johtaisi uusiin hallitustunnusteluihin eduskuntaryhmien välillä, koska olisi epätodennäköisestä, että Marinin hallituksella olisi edellytyksiä jatkaa vähemmistöhallituksena.
Mikäli uudet hallitustunnustelut eivät tuottaisi tulosta, seurauksena olisivat ennenaikaiset eduskuntavaalit.
Keskusta väläyttää hallituksesta lähtöä
16
50
Vastaukset
Helvettiin hallituksesta ja äkkiä!!!
- Anonyymi
Keskustan kannattaa lähteä Marinin hallituksesta ja odottaa niin kauan, että pääsee porvarihallitukseen Kokoomuksen raiskattavaksi niin kuin se on päässyt pari kertaa aikaisermminkin.
Psykologista sodankäyntiä. Ei tarkoitettu niinkään todesta otettavaksi. Onhan näitä nähty lähes jokaisella hallituskaudella.
- Anonyymi
Saahan sitä vilautella, mutta onko tositilanteessa kanttia vilauttaa...
- Anonyymi
Kyllä hallitus kriisi tulee, ideologiat niin eriä. Oliskin persut erilaisia saataisiin paremin miele yhteen, myöskin presidentin kanssa. Tulisi 123 kansanedustjan tuella enemmistöhallitus myös mieleltään. Punavihreistä ei ole kansakunnan johtoon.
- Anonyymi
Ennen maa repeää ennenkuin keskusta menee persujen kanssa samaan hallitukseen .
Keskustan taktiikka on aina ennen isompua linjauksia esittää uhkavaatimuksia. No, Sipilä uhkaili ja toteutti hallituskautensa lopussa uhkauksensa. Miten kävikään?
K a n n a t u s. p u o l i t t u i.
Semmosta , ei Keskusta pitäisi ollenkaan persuilla, siitä vasta alamäki alkaisi. Eikä Saarikko kestäisi paineita, että loppuelämän olisi "hallituksen hajoittaja" - titteli taakkana.
- Anonyymi
Ei kepu lähde hallituksesta ennen kuin on saatu maakuntahallinto aikaiseksi.Kuten jo nyt on huomattu viimeisen vuoden aikana kuinka hidasta ja vaikeaa on saada mitään järkevää päätöstä läpi.Ajatelkaa kuinka vaikeaa on sen jälkeen kun saatais yksi hallintokerros aikaiseksi lisää inttämään ja jarruttamaan kaikessa!Ja kun maakunnista suurin osa ois kepulaisten toukohousuisten junttien hallussa.Kuinkahan paljon sekin uusimaalaisille tulisi maksamaan?
Hallintokerrokset vähenevät, kun mm. keskussairaaloiden, terveyskeskusten ja vanhainkotien erilliset hallintoportaat poistuvat.
Millä perusteella muuten päättelet, että kepu nykykannatuksellaan saisi vaaleissa enemmistön yhdessäkään maakunnassa?
- Anonyymi
"Keskustan lähtö johtaisi uusiin hallitustunnusteluihin eduskuntaryhmien välillä, koska olisi epätodennäköisestä, että Marinin hallituksella olisi edellytyksiä jatkaa vähemmistöhallituksena."
Mitä sekoilet?
Kokoomushan se nyt sitten vain tulisi kepun tilalle hallitukseen jos kepulaiset lähtevät hallituksesta..- Anonyymi
Sanoit aiemmin että persut tulee hallitukseen....hhhehehe sivari Halla-aho änkyröineeen.
- Anonyymi
Lypsäjä Annika palkansaajan asialla. Saarikko tiukkana: Riihessä pöydällä pitää olla eläkeputki, paikallinen sopiminen ja yksilöllisempi työnhakumalli.
Samaan pöytään maataloustuet, Lidl tulee, onko MTK valmis?
Gallupit pitää saada nousuun ettemme häviä poliittiselta kartalta. - Anonyymi
Keskusta: Tehkä Suomen kansalle palvelus ja jättäkää hallitus, niin saadaan tämä akkalaumahallitus nurin.
- Anonyymi
Silloin vain kokoomus tulee mukaan Marinin hallitukseen muutamalla ministerillä. Tulee sateenkaari tai sinipuna. Keskustalle koittaa pitkä ja ankea oppositiotaival. En usko, että keskustan poliitikot olisivat niin tyhmiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin vain kokoomus tulee mukaan Marinin hallitukseen muutamalla ministerillä. Tulee sateenkaari tai sinipuna. Keskustalle koittaa pitkä ja ankea oppositiotaival. En usko, että keskustan poliitikot olisivat niin tyhmiä.
Eiköhän tuo edellisen kommentin heittäjä olekin kokoomuksen kannattaja. Siihen viittaa myös halventava nimitys akkalaumasta. Kokkareille keskustan nykyinen hallituspaikka toki sopisi hyvinkin. Samalla loppuisivat kuin leikaten puheensa akoista.
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuo edellisen kommentin heittäjä olekin kokoomuksen kannattaja. Siihen viittaa myös halventava nimitys akkalaumasta. Kokkareille keskustan nykyinen hallituspaikka toki sopisi hyvinkin. Samalla loppuisivat kuin leikaten puheensa akoista.
Kokoomuksen kannattajille on kiusallista, että heidän puolueensa on persujen ohella ainoa suomalainen puolue, joka ei ole koskaan kelpuuttanut naista puheenjohtajakseen. Tämä sukupuolisyrjintä voi olla keskeinen syy, miksi kokoomus ei ole hyötynyt nykyisestä oppositioasemastaan suhteessa persuihin ja nykyisiin hallituspuolueisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2254910Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki493311Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma362975PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist842953Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne612842Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902675Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142391Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032207- 1501568
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91250
