Olen onnistunut tiedostamaan oman ilkeyteni. Vuodet ovat tehneet minusta kovakouraisen ja pomottelevan persoonaan. Alitajunnassani tunnen yhä suurta vihaa ihmisiä jotka ovat olleet mua kohtaan ilkeitä ja omaa perhehistoriaani. Vaikka yritän olla mukava, niin välillä tekee mieli pomottaa muita. En tiedä uskallanko puhua tästä ammattilaisen tai kenenkään muun kanssa.
Pystyn tiedostamaan oman ilkeyteni
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ajattelen, että sinulla ei varmaankaan ole kovin hyvä olla henkisesti.
En usko, että nautit tuosta ilkeilystä, päinvastoin, siitä taitaa tulla vain entistä pahempi olo itsellesi.
Pysyvätkö ihmiset rinnallasi, ystävät, puoliso ym.?
Loppujen lopuksi ilkeästä ihmisestä on vaikeaa pitää.
Jos sinusta tilanne tuntuu vaikealta, niin ilman muuta kannattaa hakea keskusteluapua.
Pohjimmiltaan tuo ilkeys saattaa johtua omasta epävarmuudesta itseään, asioita ja toisia ihmisiä kohtaan.
Eihän se ole ihme jos tunnet yhä vihaa ihmisiä kohtaan, jotka joskus ovat loukanneet sinua tai tehneet jotain muuta vakavasti väärin sinua kohtaan. Ei se viha mihinkään häviä, ellei sitä voi käsitellä, eli tunnistaa, tiedostaa, kokea, ja miettiä syitä ja seurauksia. Yleensä siihen tarvitaan myös mahdollisuutta puhua asiasta jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa. Terapeutit ovat periaatteessa sitäkin varten. Oletko harkinnut hakeutua?
Jos ne ihmiset, joita kohtaan koet tarvetta "pomottaa" ja olla ilkeä eivät ole niitä samoja, jotka kohtelivat sinua väärin, niin kuten itse sanot tai ainakin ymmärsin, että et haluaisi toimia niin heitä kohtaan. Onhan se moraalisesti väärinkin. Koetat hillitä vihasi ilmaisemista viattomille. Niin pitää tehdäkin.
Mutta jos et saa mitään mahdollisuutta keskustella tunteistasi jonkun puolueettoman ja ymmärtävän henkilön kanssa ne voivat edelleen patoutua ja aiheuttaa sinulle tuskaa. Jos ei ole ketään jonka kanssa puhua, voisitko harkita esim. kirjoittamista? Moni saa helpotusta päiväkirjan pitämisestä. Joskus voi koettaa kirjoittaa kirjeen jollekin, joka on kohdellut sinua väärin. Sanoa siinä kaikki juuri niin kuin se tuntuu. Kirjettä ei tarvitse lähettää, mutta siihen saa purettua itseään. Kun näkee tunteensa paperilla, ja oman tositarinansa siinä, siihen saa ikään kuin etäisyyttä. Samalla siitä tulee myös "totta" eri tavalla kuin niin kauan kun se on vain omassa päässä.
miksi jäät jumittamaan johonki menneeseen ? tyhjä elämä että pitää vanhoja kelata ?
Ihminen ei voi itse päättää sitä, miten kauan jotkut tunteet kestävät. Tunne on. Sitä ei voi hallita. Tunnetta voi käsitellä, jotta sen kokeminen helpottuu, mutta pois sitä ei saa pelkästään päättämällä. Yleensä kun ihmiset päättävät tai neuvovat toista päättämään vaan "mennä eteenpäin" ja unohtaa, jne. he neuvovat häntä dissosioimaan eli käyttämään puolustusmekanismia, jolla ihminen katkaisee tietoisen yhteyden tunteeseensa. Dissosiaatio ei millään tavoin poista eikä lopeta tunnetta, se vain painaa sen pois tietoisuudesta. Sieltä se pyrkii kuitenkin esiin elämän varrella monin tavoin, esim. somaattisina oireina, selittämättöminä masennuksina, ahdistuksina, paniikkina tms. tms. Ja aloittaja kuitenkin pystyy tiedostamaan vanhoista asioista kumpuavat tunteensa, se on erittäin hyvä asia. Jotkut dissosioivat asiat niin, että eivät edes tajua, että joku heidän nykyinen käyttäytymisensä (ilkeys, pomottaminen tai muu, esimerkkejä voi olla paljon) johtuu jostain tunteesta ja aiemmin koetusta tilanteesta josta he ovat muka "päässeet yli" . Aloittajalle pisteitä tiedostamisesta. Koeta aloittaja jatkaa vielä siten että pidät yhteyttä itseesi ja muistoihisi, anna itsellesi lupa tuntea ja ajatella menneitä, saatat tarvita tukea ja toivon että löydät sitä.
sun ongelma on ö luokan älykkyys ei mikään muu . yritä aikuistua