Pitääkö olla huolissaan?

Anonyymi

Elämä kääntyi alamäkeen pari vuotta sitten. Ensin lähti vaimo toisen matkaan ja perhe hajosi. Siitä vuosi ja lähti työpaikka covidin myötä. Eli käytännössä elämän tärkeiden kiinnepisteiden ankkuripultit menivät poikki. Enää on yksi ankkuripultti kiinni eli yhteinen kotitalo on vielä jakamatta. Kun se hetki koittaa, elämäni viimeinenkin kiinnepiste häviää. Olen nyt puolitoista vuotta elänyt jatkuvasti sen ajatuksen kanssa, että helpommalla pääsen, jos lasken itsestäni lävitse. Kuusikymppinen ei enää saa töitä, vaikka asiantuntijakokemusta ja -osaamista löytyy vaikka kuinka paljon monelta vuosikymmeneltä. Tulevaisuuteen ole enää mitään näkymää. Aikuiset lapseni ovat enää ainoa syy, miksi olen lähtöä siirtänyt. Ettei heidän tarvitsisi kärsiä. Elämässä olisi vielä paljon asioita koettavana, mutta elämisenhalu on mennyt.

12

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä toi aika lopulta vaikuttaa..

    • Anonyymi

      Itse olen 32-vuotias, ensin nainen jätti lopullisesti 2 vuotta sitten, sitten kuoli lapsuuden perheen molemmat koirat, sen jälkeen kuoli isä oltuaan vain vajaan vuoden eläkkeellä ja siitä parin päivän päästä kuoli kummieno. Kaikki nuo tapahtumat ajoittui vain vähän reilun vuoden ajanjaksolle. Oon kanssa aktiivisesti harkinnut itsemurhaa kun tää elämä tuntuu olevan pelkkää surua ja pettymystä.

      Lisäksi oon ollut koko nuoruuteni vakavasti masentunut, ahdistunut ja kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Töitä en pysty hankkimaan vaan olen eläkkeellä kun mulla on lisäks toi asperger. Tuskaahan tää jokapäiväinen eläminen on vaikka vielä on äiti hengissä ja muutama sukulainen sekä kaveri mut tuntuu ettei silti ole paljonkaan syitä elää.

      • Anonyymi

        No kaikki kuolee . Nyt eletään se aika mikä saadaan elää ja iloitaan . Kevät tullut on kohta kukkia tulee. Hautapaikan pitää hoitaa ja muista sukulaisia että heillä on ruokaa ja jätä niille muistoja. Et ole yksin .


    • Anonyymi

      Sinulla on hyvin eläkekertymää, ja saat muutaman vuoden sisällä eläkkeen. Voit vuokrata tai ostaa jonkun pienen asunnon, missä ei ole päätä huimaavat asumismenot. Korona loppuu jossain vaiheessa, ja sitten voi matkustella tai harrastaa. Pystyt tapaamaan uusia ihmisiä.

      Kun entinen loppuu, elämä tuntuu maailmanlopulta, mutta siltikin jotain uutta ja elämisen arvoista voi ajan myötä löytyä. Itse olen keski-ikäinen mielenterveyseläkkeellä oleva lapseton ja eronnut nainen. Korona-aika on ollut eristäytymisen vuoksi raskas, mutta en silti näe tässä vaiheessa syytä tehdä itsemurhaa.

      Voisit käydä lääkärissä puhumassa asioistasi. Tosin todennäköistä on, että saat vain masennuslääkereseptin, ja homma oli siinä. Tosin masennusdiagnoosi voisi nopeuttaa eläkettä, ja sitä kautta olet nopeammin vapaa. Työttömänä olet kahlittu kaiken maailman lappujen täyttämiseen ja turhilla kursseilla istumiseen. Eläkkeellä olet vapaa tekemään mitä vain haluat, tietysti voimien ja varallisuuden rajoissa. Voit löytää jonkun uuden intohimon kohteen (harrastus, vapaaehtoistyö tms), jossa ennätät kehittymään vielä ekspertiksi. Ja vapaita naisiakin maailmassa on, joista moni etsii ja kaipaa mukavaa miestä rinnalleen.

    • Anonyymi

      Stoppia nyy , kuusykkösenä saat ottaa ennakkoeläkettä vaikka 50 prosenttia . Sitten oli se kun myy pankille talon jää siihen vuokralle , onko enää toiminnassa ?? Paskamaisinta on tässä suomessa mitään et saa helpotuksia jos sulla on omaisuutta . Matu ja mamuille tulee kaikki itsestään . Eläkkeellä ja työttömyys korvauksella vaikee maksaa eukolle ,,puolet . No koitetaan jotain konstia , kuka nyt omasta talosta haluis lähtee .

    • Hei,

      Et kertonut oletko hakenut esimerkiksi keskusteluapua tilanteeseesi. Itsetuhoiset ajatuksesi vaikuttavat huolestuttavilta ja ne kannattaisi ottaa puheeksi ammattilaisen kanssaa. Eräs aikaisempi kirjoittaja jo ehdottikin lääkäriin hakeutumista ja sitä suosittelen minäkin.

      Lisäksi on olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Näistä palveluista voi saada sekä tukea että vinkkejä muuhun avun hakemiseen.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Näin korona-aikaa myös etävastaanotto on mahdollinen. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      "Ammattiapuko" tarkoittaa lääkäriä? Ei h-tissä. Sieltä saa vain reseptihuumeita jotka pahentavat tilannetta, ja psyyken asioista tietämättömän lekurin ihmettelemään. Lääkärit ovat itsevarmoja mutta usein pöljiä, näissä asioissa siis. Keskusteluapua voi saada paremmin terapeutilta tai vaikka psykologilta. Pappi tai diakonissakin on monia auttanut, kuulemani mukaan. Itse kävin terapiassa kriisien jälkeen ja siitä oli paljon apua. - Suru on kova homma, sitä ei voi nopeuttaa, ei kannata painaa sitä maton alle. Itsariajatuksia tulee melkein jokaiselle jossain vaiheessa elämää, ja ne menevät ohi. Suru ja masennus ei ole sairautta! - Ehkä löydät jonkun jonka kanssa puhua, ja joka ei yritä lannistaa eikä painaa kaikkea tapahtunutta unohduksiin. Toisen surun kestäminen ei ole ihmisille aina helppoa, moni tulee sanoneeksi kaikkea mikä vaan pahentaa. Tsemppiä kuitenkin.
      PS. Sinulla on paljon annettavaa työelämässä ja ihmissuhteissa, se käy ilmi tekstistäsi.

      • Anonyymi

        jatkan vielä että jotenkin tulee vaikutelma tosi pätevästä tyypistä, en osaa sanoa tätä paremmin. Kokenut ihminen, jolla on paljon edessä. Moni tarvitsisi sinunkaltaistasi, en tarkoita nyt pelkkää parisuhdepuolta vaan yleisesti ihmisenä.


    • Anonyymi

      Olethan vielä elossa , eiks toi ole jotain ? Kuka luovuttaa sillä peli katsotaan loppuun maksoi mitä tahansa . Muuta rupi sielussa ei merkkaa mitään sil samoin kokeneita on paljon

    • Anonyymi

      Upeeta. Tämä on hyvä juttu sillä monet kuvittelee kun hyvin menee että muut on tyhmiä. Näin näkee ettei se ole tyhmyydestä kiinni mitä elämässä tapahtuu. Kaikille voi sattua. Tietysti olet onnellinen nyt kun olet jo eläke iässä ja voit alkaa anoa vanhuus eläkettä ja iloita varmaan lapsen lapsista ! !!! Lasket vaan rahat oikein hyvin pärjäät . On muutkin pärjännyt. Myyt pois jos on ylimääräistä muun jätät lapsillesi muistoksi. Lapsille pitää jättää heidän lapsuus kuvat ja muuta. Elät ihan hyvää aikaa !! Onnea ja iloa .

    • Anonyymi

      Tää on elämää. Pitää elää se. Hyvin on kestetty näin pitkään loppu menee jo rutiinilla . Muistakaa teidän sukulaisia .

    • Anonyymi

      AP trolli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2300
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1781
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1271
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      136
      1133
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe