Miksi sibeliuksen sinfoniat ovat niin tylsiä?

Itse sanoisin että hänen sinfonioidensa tylsyys johtuu niiden anakronistista ja frigidiä klassismia edustavasta luonteesta joka karttaa suurten ja pitkälinjaisten lauluteemojen romanttista hehkua.

Ja kaikkea kanssa. Perättömiä väitteitä. En ole milloinkaan saanut emotionaalisia kokemuksia Sibeliuksen tylsistä sinfonioista mutta olen kuunnellut joskus Tuukkasen Meri sinfoniaa vanhempien parisängyllä rintakehäni painuessa miltei kasaan sängynpatjaa vasten musiikin musertavasta voimasta ja olen varpailleni kurottautuneena kohti korkeuksia nousten kuunnellut henkeä haukkoen Melartinin postromanttisia sinfonioita musiikin pakahduttavasta kauneudesta kiihottuen kun taas Sibeliuksen umpitylsät frigidiä klassismia edustavat sinfoniat ovat saaneet katseeni vaipumaan apaattisena ja flegmaattisena kohti lattian rajaa ja nukahtamaan leveästi haukotellen ja kuorsaten. Tuukkasta ei todellakaan valitettavasti juuri esitetä missään mutta Melartinin sinfoniat ovat kyllä olleet paljon esillä konserteissa suomessa. Sibeliuksen sinfonioita juuri tylsempiä ydinkaanoniin kuluvia sinfonioita voi tuskin kuvitellakaan mutta esim. Mozartin sinfoniat ovat mestarillisia teoksia jotka saavat haukkomaan henkeä.

Anonyymi kirjoitti:

Ja kaikkea kanssa. Perättömiä väitteitä. En ole milloinkaan saanut emotionaalisia kokemuksia Sibeliuksen tylsistä sinfonioista mutta olen kuunnellut joskus Tuukkasen Meri sinfoniaa vanhempien parisängyllä rintakehäni painuessa miltei kasaan sängynpatjaa vasten musiikin musertavasta voimasta ja olen varpailleni kurottautuneena kohti korkeuksia nousten kuunnellut henkeä haukkoen Melartinin postromanttisia sinfonioita musiikin pakahduttavasta kauneudesta kiihottuen kun taas Sibeliuksen umpitylsät frigidiä klassismia edustavat sinfoniat ovat saaneet katseeni vaipumaan apaattisena ja flegmaattisena kohti lattian rajaa ja nukahtamaan leveästi haukotellen ja kuorsaten. Tuukkasta ei todellakaan valitettavasti juuri esitetä missään mutta Melartinin sinfoniat ovat kyllä olleet paljon esillä konserteissa suomessa. Sibeliuksen sinfonioita juuri tylsempiä ydinkaanoniin kuluvia sinfonioita voi tuskin kuvitellakaan mutta esim. Mozartin sinfoniat ovat mestarillisia teoksia jotka saavat haukkomaan henkeä.

Lue lisää

Ei Sibeliuksen sinfonioiden tylsyyttä voi latvarosouden piikkiin laittaa sillä eivät ne sen mielenkiintoisemmiksi tai syvällisemmiksi tule vaikkei kuulija potisikaaan ko. psyykkistä häiriötä semminkin kun kyseessä on vain lieviin pelko-oireisiin ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltava yksittäinen fobia, määräkohteinen pelko joka ei sinällään heikennä kuulijan vastaanottokykyä. Eivätkä kaikki sinfoniat suinkaan ole tylsiä lukuunottamatta Sibeliusta joka kuuluu sinfonikoista tylsimpiin ja pitkäveteisimpiin hänen teostensa kompaktiudesta huolimatta. Itse lopetin Sibeliuksen sinfonioiden kuuntelemisen juuri sen takia että hänen sinfonioistaan puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys eikä niistä saa esim. Melartiniin verrattavia musertavia emotionaalisia kokemuksia.

Sibeliuksen sinfoniat eivät myöskään ole liian raskaita tai pituudella pilattuja vaan hyvinkin kevyitä ja kompakteja joissa jää kaipaamaan syvyysperspektiiviä ja romanttista hehkua jota löytyy esim. Melartinilta ja Tuukkaselta huomattavasti enemmän. Siksi Sibeliuksen frigidiä klassismia edustavien tekstuuriltaan lähes kamarimusiikillisten sinfonioiden kuunteleminen ei fasinoikaan mikäli kuulija kaipaa suurta ilmaisuvoimaa, emotionaalista voimaa tai syvyyttä orkestraalisen voiman ohella.

Anonyymi kirjoitti:

Sibeliuksen sinfoniat eivät myöskään ole liian raskaita tai pituudella pilattuja vaan hyvinkin kevyitä ja kompakteja joissa jää kaipaamaan syvyysperspektiiviä ja romanttista hehkua jota löytyy esim. Melartinilta ja Tuukkaselta huomattavasti enemmän. Siksi Sibeliuksen frigidiä klassismia edustavien tekstuuriltaan lähes kamarimusiikillisten sinfonioiden kuunteleminen ei fasinoikaan mikäli kuulija kaipaa suurta ilmaisuvoimaa, emotionaalista voimaa tai syvyyttä orkestraalisen voiman ohella.

Lue lisää

Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia ja katharsiksen juurikin hänen musiikkinsa mahleriaanisesta luonteesta johtuen koska Sibelius ei frigidiä ja staattista anakronistista klassismia edustavana säveltäjänä omaa siihen lähtökohtaisesti ja odotusarvoisesti edellytyksiä ja kompetenssia kutsuessaan itsekin esim. 6 sinfoniaansa kylmäksi lähdevedeksi ja ensilumen tuoksuksi joka ei kuulijassaan suuria tunteita herätä kuten suuria romanttisia ja pateettisia molliteemoja sisältävä myöhäisromanttinen musiikki ajatellen vaikka Saikkolan Traagista sinfoniaa joka tosin syntyi vasta 1946. Ainoat "tunteet" joita olen Sibeliuksen musiikista kuten Finlandiasta kokenut ovat olleet luonteeltaan varsin sentimentaalisia.

Näin ollen Jannen musiikkiin tuskin sisältyykään mitään potentiaalista hengenpaloa Jannen itsensä subjektiivisesti luomisaktissa kokemasta luomispalosta huolimatta koska tämän pitäisi kuulua myös hänen musiikissaan saaden aikaan kuulijassa emotionaalisia kokemuksia. Epäilen sitä kykenikö Janne valamaan paljoakaan objektivoitua tunnetta teoksiinsa ja sinfonioihinsa vaikka hän itse olisikin kokenut olleensa inspiraation vallassa teoksiaan luodessaan ja minusta hän ei siihen kyennyt mikä laskee hänen teostensa esteettistä arvoa. On toki mahdollista että vaikutusmekanismi ei olekaan samanlainen kuin Melartinin sinfonioilla Jannen sisäänpäinkääntynyt modaalisuus huomioiden vaan edellyttää toisenlaista reseptiota.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia ja katharsiksen juurikin hänen musiikkinsa mahleriaanisesta luonteesta johtuen koska Sibelius ei frigidiä ja staattista anakronistista klassismia edustavana säveltäjänä omaa siihen lähtökohtaisesti ja odotusarvoisesti edellytyksiä ja kompetenssia kutsuessaan itsekin esim. 6 sinfoniaansa kylmäksi lähdevedeksi ja ensilumen tuoksuksi joka ei kuulijassaan suuria tunteita herätä kuten suuria romanttisia ja pateettisia molliteemoja sisältävä myöhäisromanttinen musiikki ajatellen vaikka Saikkolan Traagista sinfoniaa joka tosin syntyi vasta 1946. Ainoat "tunteet" joita olen Sibeliuksen musiikista kuten Finlandiasta kokenut ovat olleet luonteeltaan varsin sentimentaalisia.

Näin ollen Jannen musiikkiin tuskin sisältyykään mitään potentiaalista hengenpaloa Jannen itsensä subjektiivisesti luomisaktissa kokemasta luomispalosta huolimatta koska tämän pitäisi kuulua myös hänen musiikissaan saaden aikaan kuulijassa emotionaalisia kokemuksia. Epäilen sitä kykenikö Janne valamaan paljoakaan objektivoitua tunnetta teoksiinsa ja sinfonioihinsa vaikka hän itse olisikin kokenut olleensa inspiraation vallassa teoksiaan luodessaan ja minusta hän ei siihen kyennyt mikä laskee hänen teostensa esteettistä arvoa. On toki mahdollista että vaikutusmekanismi ei olekaan samanlainen kuin Melartinin sinfonioilla Jannen sisäänpäinkääntynyt modaalisuus huomioiden vaan edellyttää toisenlaista reseptiota.

Lue lisää

Sibeliuksen kohdalla suuruus ja tunnettuus eivät kulje käsi kädessä. Siinä missä Raitio, Ranta, Merikanto, Pingoud ja ehkä Klamikin aukoivat rohkean modernistisilla teoksillaan uusia uria junnasi Sibelius toivottoman konservatiivisena ja anakronistisena klassismia edustavana säveltäjänä paikoillaan ollessaan ajalleen toivottoman vanhanaikainen duuri-molli tonaalinen säveltäjä ja se kai oli osittain syynä itsekriittisen säveltäjän 8. sinfonian suuriin polttajaisiin ja vaikenemiseenkin mikä tunnetaan Ainolan hiljaisuutena.

En pitäisi Sibeliusta muutenkaan kovin visionäärisenä säveltäjänä pettämättömästä muototajustaan huolimatta koska minusta hänen teoksistaan ja sinfonioistaan puuttuu sisäinen panos ja polte joka vasta antaa taideteokselle sen arvon.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia ja katharsiksen juurikin hänen musiikkinsa mahleriaanisesta luonteesta johtuen koska Sibelius ei frigidiä ja staattista anakronistista klassismia edustavana säveltäjänä omaa siihen lähtökohtaisesti ja odotusarvoisesti edellytyksiä ja kompetenssia kutsuessaan itsekin esim. 6 sinfoniaansa kylmäksi lähdevedeksi ja ensilumen tuoksuksi joka ei kuulijassaan suuria tunteita herätä kuten suuria romanttisia ja pateettisia molliteemoja sisältävä myöhäisromanttinen musiikki ajatellen vaikka Saikkolan Traagista sinfoniaa joka tosin syntyi vasta 1946. Ainoat "tunteet" joita olen Sibeliuksen musiikista kuten Finlandiasta kokenut ovat olleet luonteeltaan varsin sentimentaalisia.

Näin ollen Jannen musiikkiin tuskin sisältyykään mitään potentiaalista hengenpaloa Jannen itsensä subjektiivisesti luomisaktissa kokemasta luomispalosta huolimatta koska tämän pitäisi kuulua myös hänen musiikissaan saaden aikaan kuulijassa emotionaalisia kokemuksia. Epäilen sitä kykenikö Janne valamaan paljoakaan objektivoitua tunnetta teoksiinsa ja sinfonioihinsa vaikka hän itse olisikin kokenut olleensa inspiraation vallassa teoksiaan luodessaan ja minusta hän ei siihen kyennyt mikä laskee hänen teostensa esteettistä arvoa. On toki mahdollista että vaikutusmekanismi ei olekaan samanlainen kuin Melartinin sinfonioilla Jannen sisäänpäinkääntynyt modaalisuus huomioiden vaan edellyttää toisenlaista reseptiota.

Lue lisää

"Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia..."

juu, jotkut säveltäjät ne kulkivat omia polkujaan, eikä heidän tarvinnut nojailla muitten maitten tradittioihin.

Mutta oli miten oli, niin saksalaisen orkesteri tradittion ytimessä on eräitä fantastisen upeita orkestereita kuten Berliinin PO ja Staatskapelle Dresden ja Wienin PO. Ja ne kaikki ovat sekä esittäneet että levyttäneet Sibeliusta moneen otteeseen mutta erittäin vähän tai ei lainkaan suvereenia Melartinia, mikähän tuon selittää?

Anonyymi kirjoitti:

"Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia..."

juu, jotkut säveltäjät ne kulkivat omia polkujaan, eikä heidän tarvinnut nojailla muitten maitten tradittioihin.

Mutta oli miten oli, niin saksalaisen orkesteri tradittion ytimessä on eräitä fantastisen upeita orkestereita kuten Berliinin PO ja Staatskapelle Dresden ja Wienin PO. Ja ne kaikki ovat sekä esittäneet että levyttäneet Sibeliusta moneen otteeseen mutta erittäin vähän tai ei lainkaan suvereenia Melartinia, mikähän tuon selittää?

Lue lisää

"Alkuperäisiin käsin kirjoitettuihin partituureihin ja äänilehtiin – kuten myös vuonna 1935 painettuun 6. sinfonian materiaaliin − on sisältynyt puutteita, vääriä ääniä, epäloogisuuksia ja lyhennyksiä, jotka ovat tuottaneet käsikirjoituksiin tutustuneille päänvaivaa. Näistä seikoista johtuen sinfonioiden esittämiselle on ennen editointihanketta muodostunut tarpeettoman korkea kynnys. Melartinin orkesterimusiikkia ei käytännössä tunnettu, saati esitetty sodanjälkeisessä Suomessa."

Anonyymi kirjoitti:

"Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia..."

juu, jotkut säveltäjät ne kulkivat omia polkujaan, eikä heidän tarvinnut nojailla muitten maitten tradittioihin.

Mutta oli miten oli, niin saksalaisen orkesteri tradittion ytimessä on eräitä fantastisen upeita orkestereita kuten Berliinin PO ja Staatskapelle Dresden ja Wienin PO. Ja ne kaikki ovat sekä esittäneet että levyttäneet Sibeliusta moneen otteeseen mutta erittäin vähän tai ei lainkaan suvereenia Melartinia, mikähän tuon selittää?

Lue lisää

Sibeliuskin nojasi klassismiin mutta varsin heikoin tuloksin.

Anonyymi kirjoitti:

"Minusta Melartin on aivan suvereeni Sibeliukseen verrattuna tuottamaan monissa saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvissa postromanttisissa sinfonioissaan suuria emotionaalisia kokemuksia..."

juu, jotkut säveltäjät ne kulkivat omia polkujaan, eikä heidän tarvinnut nojailla muitten maitten tradittioihin.

Mutta oli miten oli, niin saksalaisen orkesteri tradittion ytimessä on eräitä fantastisen upeita orkestereita kuten Berliinin PO ja Staatskapelle Dresden ja Wienin PO. Ja ne kaikki ovat sekä esittäneet että levyttäneet Sibeliusta moneen otteeseen mutta erittäin vähän tai ei lainkaan suvereenia Melartinia, mikähän tuon selittää?

Lue lisää

Se on tietysti kovin sääli ja valitettavaa että Melartinin hienoja sinfonioita ei nykypäivän keskeiset sinfoniaorkesterit ole ottaneet ohjelmistoonsa vaan tyytyvät heikompaan ja huonompaan musiikkiin kuten Sibeliuksen anakronistista ja frigidiä klassismia edustaviin sinfonioihin. Kieltämättä minulla saattaa olla paljonkin Sibeliusta vastaan säveltäjänä hänen heikkolaatuisen musiikkinsa vuoksi ja siitä syystä että koen hänen varjostavan aikansa muita hyviä suomalaisia säveltäjänimiä ja vievän tarpeettoman paljon ohjelmistoaikaa tasokkaammalta suomalaiselta musiikilta vaikken nyt sentään miellä häntä varsinaiseksi viholliseksikaan siinä mielessä kuten esim. joku paranoidinen skitsofreenikko ajattelee vainokuvitelmiaan elätellen.

Anonyymi kirjoitti:

Sibeliuskin nojasi klassismiin mutta varsin heikoin tuloksin.

"Sibeliuskin nojasi klassismiin mutta varsin heikoin tuloksin."

Niin, vain reilut 1600 levytystä Naxosissa vai miten se meni, ja tämä naamioitu kostaja nimeltään Melartin noin 0 levytystä.

Mutta tuonhan että Melartinilta on saatavilla vain noin 0 levytystä tietenkin selittää tämä ilmiö nimeltä katharsis. Näinä kulkutauti aikoina ei haluta levittää mailmalle musiikkia jonka kuuntelu voi aiheuttaa turhia lääkärissä käyntejä kun katharsis kuulijaan kumminkin tuota pikaa iskee.

Jospa Sibeliuksen musiikki ei tiedetä aiheuttavan kuulijoille katharsista, mutta Melartin musikillaan on aiheuttanut katharsis kohtauksen ainakin yhdelle kuulijalle, mikä siis käytännössä merkitsee että jopa 100% Melartinia kuuntelevista on kuuntelun aikana joskus saanut katharsis kohtauksen.

Anonyymi kirjoitti:

"Alkuperäisiin käsin kirjoitettuihin partituureihin ja äänilehtiin – kuten myös vuonna 1935 painettuun 6. sinfonian materiaaliin − on sisältynyt puutteita, vääriä ääniä, epäloogisuuksia ja lyhennyksiä, jotka ovat tuottaneet käsikirjoituksiin tutustuneille päänvaivaa. Näistä seikoista johtuen sinfonioiden esittämiselle on ennen editointihanketta muodostunut tarpeettoman korkea kynnys. Melartinin orkesterimusiikkia ei käytännössä tunnettu, saati esitetty sodanjälkeisessä Suomessa."

Lue lisää

"Melartinin orkesterimusiikkia ei käytännössä tunnettu, saati esitetty sodanjälkeisessä Suomessa."

Väärä väite, kuka tahansahan on voinut lukea niistä Erkki Salmenhaaran teksteistä. Ja jos siihen lukuhetken taustalle panee vielä soimaan jotain Jannelta niin musiikillinen kyldyyrielämys on taattu.

Anonyymi kirjoitti:

"Melartinin orkesterimusiikkia ei käytännössä tunnettu, saati esitetty sodanjälkeisessä Suomessa."

Väärä väite, kuka tahansahan on voinut lukea niistä Erkki Salmenhaaran teksteistä. Ja jos siihen lukuhetken taustalle panee vielä soimaan jotain Jannelta niin musiikillinen kyldyyrielämys on taattu.

Lue lisää

Pyh, Sibeliuksen musiikki on heikkolaatuista kitschiä. Jos muiden hänen aikansa hyvien säveltäjien musiikkia esitettäisiin enemmän sen sijaan että monet niistä ovat vaipuneet kokonaan unohduksiin niin tuskin minäkään kokisin tarvetta kritisoida Sibeliuksen musiikkia niin kärkevästi kuin kritisoin mutta tosiasia on kuitenkin se että hän on yliarvostettu säveltäjä jota hehkutetaan aivan liikaa ja jonka varjoon suotta monet huomattavatkin suomalaiset säveltäjät jotka ansaitsisivat enemmän näkyvyyttä ovat jääneet.

Melartin lienee jo nyt numero 1 suomalaisista säveltäjistä jos emme miellä esim. Aarre Merikannon modernistisen kauden radikaaleja teoksia Melartiniakin merkittävämmiksi ja vaikka Melartinilla on sävellyksissään hittiainesta huomattavasti enemmän kuin yhden kappaleen verran niin ei pelkästään hittien määrällä voi koskaan mitata säveltäjän suuruutta vaan focuksen pitää olla musiikillisessa laadukkuudessa joka Sibeliuksella oli heikkoa tuotannon laajuudesta huolimatta. Tällaiset ylenpalttisesti soitetut Rautavaarat ym. uusklassikot ja postromantikot eivät sinfonioillaan millään muotoa pärjää Melartinin sinfonioiden kaltaiselle pakahduttavalle romanttiselle hehkulle tai edes Tuukkasen ja Saikkolan sinfonioille joissa romanttista tunnetta on Rautavaaraa huomattavasti enemmän jonka olen itse heidän musiikistaan syvästi kokenut.

Anonyymi kirjoitti:

Melartin lienee jo nyt numero 1 suomalaisista säveltäjistä jos emme miellä esim. Aarre Merikannon modernistisen kauden radikaaleja teoksia Melartiniakin merkittävämmiksi ja vaikka Melartinilla on sävellyksissään hittiainesta huomattavasti enemmän kuin yhden kappaleen verran niin ei pelkästään hittien määrällä voi koskaan mitata säveltäjän suuruutta vaan focuksen pitää olla musiikillisessa laadukkuudessa joka Sibeliuksella oli heikkoa tuotannon laajuudesta huolimatta. Tällaiset ylenpalttisesti soitetut Rautavaarat ym. uusklassikot ja postromantikot eivät sinfonioillaan millään muotoa pärjää Melartinin sinfonioiden kaltaiselle pakahduttavalle romanttiselle hehkulle tai edes Tuukkasen ja Saikkolan sinfonioille joissa romanttista tunnetta on Rautavaaraa huomattavasti enemmän jonka olen itse heidän musiikistaan syvästi kokenut.

Lue lisää

Myönnän sen että eräiden tuntemattomampien suomalaissäveltäjien keskinäinen vertailu on hyvin vaikeata koska heidän musiikkinsa on niin heikosti tunnettua eivätkä tasoerot muodostu niin suuriksi että olisi mahdollista kaikkien säveltäjien joukosta nimetä 1 säveltäjä joka on selkeästi ylitse muiden kun tasavahvoja säveltäjäkykyjä on niin monia mukaan luettuna Sonninen, Fougstedt, Pylkkänen, Melartin, Saikkola, Tuukkanen, Leiviskä, Pesonen, Aaltonen, Madetoja jne. jne.

Kaikki kunnia Salliselle säveltäjänä mutta minusta hänen sinfoniansa ovat jokseenkin surkeita.

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki kunnia Salliselle säveltäjänä mutta minusta hänen sinfoniansa ovat jokseenkin surkeita.

Minä koin jonkinlaisen ilmestyksen ja valaistuksen tutustuessani laajemmin itselleni ennen niin tuntemattomaan suomalaiseen musiikkiin mikä sitten romutti täydellisesti Sibeliuksen hegemonian säveltäjänä suomalaisessa säveltaiteessa. Sibeliuksesta en ollut saanut aikaisemmin lainkaan musertavia emotionaalisia kokemuksia jotka kävivät tutuksi vasta Melartinista, A Merikannosta, Tuukkasesta, Pylkkäsestä, Launiksesta, Karjalaisesta, Lingosta, Maasalosta, Furuhjelmista, Fougstedtista, Pesosesta, Saikkolasta, Madetojasta, Leiviskästä, Kilpisestä, Kokkosesta, Meriläisestä, Raitiosta jne. jne.

Anonyymi kirjoitti:

Minä koin jonkinlaisen ilmestyksen ja valaistuksen tutustuessani laajemmin itselleni ennen niin tuntemattomaan suomalaiseen musiikkiin mikä sitten romutti täydellisesti Sibeliuksen hegemonian säveltäjänä suomalaisessa säveltaiteessa. Sibeliuksesta en ollut saanut aikaisemmin lainkaan musertavia emotionaalisia kokemuksia jotka kävivät tutuksi vasta Melartinista, A Merikannosta, Tuukkasesta, Pylkkäsestä, Launiksesta, Karjalaisesta, Lingosta, Maasalosta, Furuhjelmista, Fougstedtista, Pesosesta, Saikkolasta, Madetojasta, Leiviskästä, Kilpisestä, Kokkosesta, Meriläisestä, Raitiosta jne. jne.

Lue lisää

Ei populariteetti takaa suuruutta ja syvällisyyttä taidemusikissa. Siitä ovat mm. Rossini, Johann Strauss ja Sibelius hyviä esimerkkejä. Heidän musiikkinsa on heikkolaatuista kitschiä joka ei heijastele syvempiä tuntoja vaikka olisikin ylen suosittua mikä tuntuu käsittämättömältä..

Tässä eräs hyvä esimerkki tylsästä ja typerästä teoksesta. Sibeliuksen Es duuri sinfonian Andante mosso, quasi allegretto osan pizzicatojousten ja staccatohuilujen esittämä haydnmaisen yksinkertainen, kansanomainen ja lapsekas, lastenlaulun kaltainen diatonisen päivänpaisteisen auvoisa pieni valoisa teema viisine muunnelmineen, joka on todella kaukana kypsästä ja intohimoisen kromaattisesta postromanttisesta ilmaisukarakterista heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien, pitkälinjaisten , vuolaasti ja laveasti cantilena laulavien kiertyilevien melodioiden laajakaarisesta ja hehkuvasta legatolinjasta, joka erottaa suuren sinfonikon lapsellisesta näpertelijästä ja ammattilaisen amatööristä ja kuitenkin teos on populaareimpia mitä suomen sinfoniakirjallisuus tuntee. Hoilasin kyseistä teemaa ja repesin. Mutta kuten sanottu, miljoona kärpästä ja silleen.

Itse olen paljon vaikuttuneempi Melartinista, Tuukkasesta, Aaltosesta, Lingosta, Fougstedtistä, Karjalaisesta, Leiviskästä jne.

Anonyymi kirjoitti:

Tässä eräs hyvä esimerkki tylsästä ja typerästä teoksesta. Sibeliuksen Es duuri sinfonian Andante mosso, quasi allegretto osan pizzicatojousten ja staccatohuilujen esittämä haydnmaisen yksinkertainen, kansanomainen ja lapsekas, lastenlaulun kaltainen diatonisen päivänpaisteisen auvoisa pieni valoisa teema viisine muunnelmineen, joka on todella kaukana kypsästä ja intohimoisen kromaattisesta postromanttisesta ilmaisukarakterista heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien, pitkälinjaisten , vuolaasti ja laveasti cantilena laulavien kiertyilevien melodioiden laajakaarisesta ja hehkuvasta legatolinjasta, joka erottaa suuren sinfonikon lapsellisesta näpertelijästä ja ammattilaisen amatööristä ja kuitenkin teos on populaareimpia mitä suomen sinfoniakirjallisuus tuntee. Hoilasin kyseistä teemaa ja repesin. Mutta kuten sanottu, miljoona kärpästä ja silleen.

Itse olen paljon vaikuttuneempi Melartinista, Tuukkasesta, Aaltosesta, Lingosta, Fougstedtistä, Karjalaisesta, Leiviskästä jne.

Lue lisää

Glenn Gould on sanonut että kaikki suuret sinfonikot ovat osanneet säveltää Adagioja mutta Sibelius ei osannut ehkä 4. sinfoniansa Adagiota lukuun ottamatta kun Sibeliuksen sinfonioiden hitaat osat ovat muuten järjestään heikkoja josta voimme päätellä ettei hän ollut suuri sinfonikko.