Euroopan unionin ongelmat kasvavat

Talouskomissaari varoittaa koronakriisin yhä jatkuvan: EU:n budjettikuri tauolla vielä ensi vuonnakin – ”Tilanteen vakavuutta ei pidä aliarvioida”
11.4.202110:02päivitetty 11.4.202110:02
EU
Paolo Gentilonin mukaan virustilanteen vakavuutta tai koronakriisin aiheuttamia vahinkoja ei pidä aliarvioida. ”Virus etenee edelleen monissa maissa, jotka joutuvat turvautumaan koviin rajoituksiin”, hän muistuttaa.

Euroopan komission talouskomissaari Paolo Gentiloni ennakoi, että kasvu- ja vakaussopimus, eli niin sanonut budjettikurisäännöt ovat poissa käytöstä vielä ensi vuonnakin, koska koronapandemia ei ole hellittänyt otettaan.

LUE MYÖS
Huolestuttava uusi ennätys Italiasta – Mario Draghi: ”Tästä riippuu nyt käytännössä kaikki”
Alun perin vuodelta 1997 peräisin olevat valtionvelkaa ja alijäämää koskevat säännöt oli määrä neuvotella uusiksi ensi syksynä. Säännöt ovat poissa käytöstä koronakriisin vuoksi.

”Emme pysty palaamaan tässä suhteessa normaaliin liian aikaisin, vaan koronaelvytystä on jatkettava. Sen on kuitenkin pian oltava valikoivampaa. Hyvin todennäköisesti kasvu- ja vakaussopimus on tauolla myös vuonna 2022”, Gentiloni sanoi lauantaina puhuessaan Italian elinkeinoelämää edustavan Confindustrian tilaisuudessa.

Hän korostaa, että kun myöhemmin on aika luopua elvtyksestä, sen on tapahduttava asteittain.

”Jos toimitaan liian nopeasti ja varomattomasti, aiheutetaan tarpeeton shokki niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin”, Gentiloni varoittaa.

LUE SEURAAVAKSI
Sardiniasta tuli varoittava esimerkki myös Suomelle – Uusi korona-aalto puhkeaa pelottavan nopeasti
Italian Mario Draghi sai Turkin Erdoganin raivostumaan – Politiikan tutkija näkee jupakassa paljon laajemman EU:n sisäisen ongelman: ”Tarjoaa mahdollisuuden pelata likaista peliä”
”Tilanteen vakavuutta tai koronakriisin aiheuttamia vahinkoja ei pidä aliarvioida. Virus etenee edelleen monissa maissa, jotka joutuvat turvautumaan koviin rajoituksiin”, hän jatkoi.

Vanhassa kasvu- ja vakaussopimuksessa linjataan, että EU-maiden vuosittaisen budjettialijäämän on oltava alle kolme prosenttia ja julkisen velan alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sääntöihin liittyvä ongelma ei koskea vain Etelä-Euroopan maita, sillä myös esimerkiksi Suomella on velkaa yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennemmin tai myöhemmin säännöt on uudistettava, sillä myös vakaussopimuksen isänä pidetty Euroopan vakausmekanismi EVM:n pääjohtaja Klaus Regling on myöntänyt etteivät ne ole enää toimivia.

LISÄÄ AIHEESTA:

EU:n budjettikurisääntöjen isä uudistaisi niitä kovalla kädellä, mutta tyrmää velkojen mitätöimisen: ”Ei mitään järkeä” – Näin hän vastasi kysymykseen uudesta elvytyspaketista
”Mario Draghin resepti” koko euroalueelle? Tällaisia velkasääntöjä EU:lle nyt kaavaillaan
Kaikkien EU-riitojen äiti on vielä edessä – Suomellekin luvassa ”farssi” komission kanssa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu