Miksi Ylivieskaan vain rakennetaan, eikä lähikuntiin

Anonyymi

Rakennuttajat ovat jotenkin vain rahan kiilto silmissä, että rakennetaampa Ylivieskaan, eikä sinne Nivalaan tai Haapavedelle, koska varmempi euro houkuttaa.
Miksi nämä rakennuttajat, kuten esimerkiksi Kaarto ja Rave voisi rakentaa myös muutaman tyylikkään talon vaikkapa Haapavedelle. Haapavedelle ei jostain syystä ole muutenkaan juurikaan mitään rakennettu, joten ei ihme, että Haapavesi näivettyy ja kuolee. Surullista!

Joku sanoo: Rakentavathan ne Kalajoellekin. Kyllä! Mutta siellä pääpaino on loma-asunnoissa. Hiekkasärkät ovat voimakkaasti kasvava alue, jonne on viime aikoina noussut pytinkiä pytingin perään. Järkiään kaikki ovat kuitenkin loma-asuntoa, jotka palvelevat siis matkalaisia, eikä niinkään Kalajoen kylällä asuvaisia. Jos olisin rakennuttaja, rakennuttaisin vaikka koko Kalajoki-Iisalmitien täyteen taloja koko matkalle ja siihen kylkeen paikallisliikenteen junaradan. Tällöin Nivalan, Haapajärven, Pyhäjärven ja Kiuruvedenkin välillä pääsee jouhevasti liikkumaan. 27-tiestä voisi tehdä uuden oman katukaupungin, ja 27-tie sen kunnan pääkatu!

15

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin jos kunnassa eo oo ku lehmiä ja poikamiehiä ei semmoiseen kannata mitään investoida. Oikeita yrityksiä ja työpaikkoja joissa palkattuatyövoimaa niin sillon raha kiertää ja kaikki voi investoida.

    • Anonyymi

      miksipä sitä tyhjiä asuntoja rakentamaan kun muuttovirta on noista paikoista pois päin

    • Anonyymi

      Kalajoella hiekkasärkät on lähiö lomanviettopaikasta on jo kaukana. Parempi vain että niin on muuten olisi tyhjänä suurimmanosan vuotta

      • Anonyymi

        Lähiön ja lomanviettopaikalla on silkka ero. Siinä, missä lähiö koostuu vakituisista asunnoista (ja usein tylsistä sellaisista), lomanviettopaikassa on loma-asuntoja, hotelleita ja ennenkaikkea harrasteita ja ajanvietettä. Hiekkasärkät ovat selvästi nimenomaan nauttimiseen ja arjesta irtautumiseen tehty paikka, eikä vakituiseen asumiseen. Biitsin lisäksi löytyy karting-rata, yökerhoja, maastopyöräpolkuja, luontopolkuja, golf-kenttä, seikkailupuistoja, vaijeriliukuja, vesipuisto, kylpylä, maauimala jne...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitähuolimatta sinne on muutettu pysyvästi.eli voihan nuot liikuntapaikat sun muut olla lähiössä niinkuin joissakin lähialueen kaupungeissakin on lähiliikuntapaikat ja uimahallit keilaradat, reitistöt. Ei välttämättä venesatamaa

        Silti en kutsuis Hiekkasärkkiä miksikään lähiöksi, vaikka jotku siellä vakituisesti asuvatkin. Kyllä se on enemmän lomaparatiisi, kuin lähiö. Harvassa lähiössä on noin paljon kaikenlaista aktiviteettia. Paitsi tietty näin korona-aikana Hiekkasärkätkin saattavat tuntua lähiöltä. Lähiöitä on himputisti monenlaisia, eikä suinkaan kaikissa ole lähiliikuntapaikkoja uimahallieista puhumattakaan. Osa lähiöistä on puhtaasti nukkumalähiöitä ilman palveluita. Tervetuloa tutustumaan isompiin kaupunkeihin, niin huomaat sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähiön ja lomanviettopaikalla on silkka ero. Siinä, missä lähiö koostuu vakituisista asunnoista (ja usein tylsistä sellaisista), lomanviettopaikassa on loma-asuntoja, hotelleita ja ennenkaikkea harrasteita ja ajanvietettä. Hiekkasärkät ovat selvästi nimenomaan nauttimiseen ja arjesta irtautumiseen tehty paikka, eikä vakituiseen asumiseen. Biitsin lisäksi löytyy karting-rata, yökerhoja, maastopyöräpolkuja, luontopolkuja, golf-kenttä, seikkailupuistoja, vaijeriliukuja, vesipuisto, kylpylä, maauimala jne...

        No eivähän kaupunkilaiset osaa lomailla muualla kuin toisessa kaupungissa ,Luonto on heille pelottava ympäristö suojeltuine Karhuineen ja Susineen ja sinne voi vielä eksyä . Aina täytyy ympärillä olla muutama sata muuta ihmistä joille näyttää kuka minä olen !!

    • Anonyymi

      Ylivieska on alueen keskus. Kysyntää on hyville asunnoille. Asukasluku jo reilusti yli 15000 ja kasvu jatkuu.

      • Anonyymi

        Kasvu ei jatku mihinkään Ylivieskassakaan muutama henkilö ei kesää tee ja kun ottaa huomioon hirvittävän kuntavelan ja alueen korkeimman veroprosentin niin ei mitään vetoa ole tulevaisuudessakaan ihmisillä Ylivieskaan.

    • Anonyymi

      Onhan noita kerrostalojakin alkamassa useampi ja valmistumassakin on samoin uusi liikekeskus taanilaan.väkeä on tultava ei niitä muutentehdä. Teollisuutta pitäisi saada lisää.

    • Anonyymi

      Tarjonta lisää kysyntää, tiettyyn rajaan asti. Jokaisen täytyy asua jossakin. Ylivieskassa uskalletaa ja halutaan ostaa asuntoja. Kysyntää on ja siihen on vastattava!

    • Anonyymi

      Rohkeasti vaan asuntoja ostamaan. Täällä on hyvä asua ja yrittää! Vierivä kivi ei sammaloidu. Uskalletaan rakastua ja perustaa perheitä!

    • Anonyymi

      Ei täältä poiskaan pääse kun uusia asuntoja tehdään sitä tahtia ettei vanhat mene kaupaksi.

      • Anonyymi

        Miksi niitä vanhoja myymään, jos ei ole tarvetta muuttaa. Itellä ei ole mitään tarvetta muuttaa täältä pois, vaikka asun 86-vuonna rakennetussa talossa. Hyvä paikka, jossa kaikki ne palvelut, joita itse tarvitsen!

    • Anonyymi

      Sehän on kuitenkin niin kuin viimme viikolla julkaistussa
      valtakunnallisessa kuntakehityksessä että Ylivieska ei oo kasvukeskus onvain paikallaan junnaava tai mieluummin asukasmäärältään aleneva paikka eli siihen vaikuttaa monet asiat jotka ei puolla tätä seutua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1980
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1397
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1250
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1067
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      120
      968
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      787
    Aihe