Sä oot ihan sama kuin ennenkin, mutta oon iloinen siitä että tuntuu, että oot päässyt enemmän kosketukseen sen faktan kanssa, että oot älykäs. Ehkä joku on kertonut sen sulle. Se on hyvä, että tiedät.
Vielä kun tunteidesi tasolla yhdistät sen, että se mitä jotkut pitää outona onkin vaan se älykkyys. Et ole millään tavalla mikään outo hyypiö. Joskus tuntuu että kokisit itse niin. Mä en ole ajatellut hetkeäkään niin enkä tule ajattelemaan niin. Tunnistan kyllä ihanan ihmisen. Ja kaikkihan me ollaan sopivasti outoja. Se on vain etu.
Sä silti suhtaudut muhun sillä tavalla kuin pitäisin sua friikkinä. Annat mulle liikaa tilaa. Liikaa kohteliasta etäisyyttä. Joka kaikki siis tottakai alleviivatusti korostaa ettet ole friikki, painostava etkä hullu. Mä olen tiennyt sen aina että sä oot ihana, enkä tunne mitään negatiivista sua kohtaan. Joten ootko jo alleviivannut sitä tarpeeksi itsellesi? Jos oot, niin sitten sun pitää hyväksyä se, että saat tulla lähelle mua ja myös olla painostava mua kohtaan. Se on sun oikeus, jonka näkymättömästi olet lunastanut. Kun et luota siihen näkymättömään ja hyväksy sitä, että haluan olla ihan lähellä sua, se tuntuu kaiken meidän välillä olleen mitätöimiseltä. Niin kuin mitään siitä ei olisi. Kaikki se oikeasti oli ja on.
Tää maailma vaan... ihan kuin se muuri olisi maailman aikaansaamaa. Siis kaikki yhteysongelmat. Mun somettomuus, sun yhteystiedottomuus. Oikeasti oli niin lähellä että oisin jopa poistanut whatsapin yhdessä vaiheessa, että tulee väistämättä mieleen että heittääkö tässä nyt maailmankaikkeus kapuloita rattaisiin.
Mitä ikinä kapuloita sinne lentääkin niin mä rakastan sua. Voisin kertoa kuinka tajuttoman paljon. Ja kuinka kärsin koska sun keho ei oo tässä kiinni mussa. Mutta kun olo vaan tukaloituu jos ajattelen sitä. Haluan sitä, eikä se asia muutu.
Ja jos me onnistutaan taas jotenkin sotkemaan tää juttu niin mä rakastan sua kyllä siltikin. Eikä mun elämä oo mitään kun sä puutut.
Vielä kun tunteidesi tasolla yhdistät sen, että se mitä jotkut pitää outona onkin vaan se älykkyys. Et ole millään tavalla mikään outo hyypiö. Joskus tuntuu että kokisit itse niin. Mä en ole ajatellut hetkeäkään niin enkä tule ajattelemaan niin. Tunnistan kyllä ihanan ihmisen. Ja kaikkihan me ollaan sopivasti outoja. Se on vain etu.
Sä silti suhtaudut muhun sillä tavalla kuin pitäisin sua friikkinä. Annat mulle liikaa tilaa. Liikaa kohteliasta etäisyyttä. Joka kaikki siis tottakai alleviivatusti korostaa ettet ole friikki, painostava etkä hullu. Mä olen tiennyt sen aina että sä oot ihana, enkä tunne mitään negatiivista sua kohtaan. Joten ootko jo alleviivannut sitä tarpeeksi itsellesi? Jos oot, niin sitten sun pitää hyväksyä se, että saat tulla lähelle mua ja myös olla painostava mua kohtaan. Se on sun oikeus, jonka näkymättömästi olet lunastanut. Kun et luota siihen näkymättömään ja hyväksy sitä, että haluan olla ihan lähellä sua, se tuntuu kaiken meidän välillä olleen mitätöimiseltä. Niin kuin mitään siitä ei olisi. Kaikki se oikeasti oli ja on.
Tää maailma vaan... ihan kuin se muuri olisi maailman aikaansaamaa. Siis kaikki yhteysongelmat. Mun somettomuus, sun yhteystiedottomuus. Oikeasti oli niin lähellä että oisin jopa poistanut whatsapin yhdessä vaiheessa, että tulee väistämättä mieleen että heittääkö tässä nyt maailmankaikkeus kapuloita rattaisiin.
Mitä ikinä kapuloita sinne lentääkin niin mä rakastan sua. Voisin kertoa kuinka tajuttoman paljon. Ja kuinka kärsin koska sun keho ei oo tässä kiinni mussa. Mutta kun olo vaan tukaloituu jos ajattelen sitä. Haluan sitä, eikä se asia muutu.
Ja jos me onnistutaan taas jotenkin sotkemaan tää juttu niin mä rakastan sua kyllä siltikin. Eikä mun elämä oo mitään kun sä puutut.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tunnisteita?
Se on jollekin, jonka vihan olisin myös halunnut, koska en pidä häntä pahana ihmisenä. Vahva kyllä, muttei mitenkään paha. Ainakaan yhtään enempää kuin minäkään. Se kai se asteikko on mihin sitä vertaa.
Olen helvetin vihainen eräälle ihmiselle, joka käyttäytyy siten että mua poispäin työntää, kun olisin lähemmäksi halunnut. Vihani kääntyy sisäänpäin, itseäni kohtaan. En oikein ymmärrä aina miksi hän toimii kuten toimii.
Mä tuun surulliseksi kun ihmiset kääntää vihansa sisäänpäin. Parempi olisi vaan antaa sen tulla ulos, että sen voi käsitellä, rauhoittaa ja sopia. Että tulee hoidettua paremmaksi. Mua ei haittaa tunteiden purkamiset. Se on vaan hyvä että ne tulee ulos.
En mitenkään halua työntää häntä poispäin. En ymmärrä itse itseäni miksi vähän etäännyin. Ehkä liikaa toiveita, jotka koko ajan romuttuu kun aikaa vaan kuluu muttei mikään etene mitenkään. Oma olo vaan menee kaipuun vuoksi raastavaksi. Jotain epätoivoa se on. Tunteet ja halut on tallella ihan yhtä vahvana ja roihuavana. Tilanne vaan luo vähän neuvottomuutta.
Varmasti se ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa enemmän etääntymiseltä, mutta itsestäni katsottuna se oli vain vähän etääntymistä, koska ne tunteet on koko ajan läsnä. Ajatukset kuitenkin samoissa asioissa ja halu hänen lähelleen silti sama.
Ne tunteet raastaa mua koska ovat niin vahvoja. Siis tuntuu joskus fyysisesti väsyneeltä. Oon nukkunut enemmän koska oli vaan veto pois. Miellän itse että se johtuu siitä että tunteet roihuaa niin suurella liekillä. Sitten kun on fyysisesti väsynyt tulee vähän huonompia ajatuksiakin. Jotka kyllä helpottaa kun vaan taas pääsee aallonpohjasta. Alhaalta on aina suunta ylös.
En mä mene noin vaan pois. En mitenkään.
Haluan olla ihan lähellä sinua. Se on suurempi tarve kuin mikään muu.
Mulla sama.
Ap
Aivan älyttömän hieno ja kannustava kirjoitus! Ei kuitenkaan mulle. Sivusta
Kiitti, kunpa se myös menisi hänen tajuntaansa. Ja vaikkei menisi, voin sanoa sen uudelleen ja uudelleen.
Komppaan tätä.
Ap, sun teksti saa muutkin miettimään omaa ajattelutapaansa, ja sitä kuinka näkee itsensä eri tavalla kuin toiset näkevät. Että se piirre minkä takia tuntee itsensä oudoksi, onkin toisten silmissä kiehtovaa.
Kiitos ap kirjoituksesta, vaikka se ei mulle ollut osoitettukaan. Olen tänään saanut nyt kaksi kovaa tälliä, jotka kumpainenkin on pistänyt aivosolut raksuttamaan sen suhteen miten olen nähnyt itseni vuosia, ja mikä ei ole kuitenkaan toisten näkökanta.
Toivon että saat sanasi iskostumaan sen päähän, kenelle teksti oli tarkoitettu. Kaikkea hyvää...
Niin... Sanattomaksi vetää, itsellä sellainen tilanne, että saisinpa vain tietää, että hän ajattelee minusta noin.
Mutta tämä epätietoisuus on juuri se, joka raastaa eniten.
Vaikka tavallaan se on selkeää. Tiedän, että hän välittää, mutta onko se vain jotain kohteliasta käytöstä. En tiedä 😔
Taidan silti olla hänen silmissään nuori ja naiivi, kunpa tietäisin 😔 n->m
Voisitko kysyä sitä häneltä jotenkin? Luulen, että hän suhtautuu tosi hyvin, jos kerran on kohteliaskin. Itse ainakin haluaisin tietää totuuden olipa se sitten mikä tahansa. Epätietoisuus on kaikkein pahinta.
Niin... En tiedä onko se soveliasta.
Tavallaan ajauduimme tilanteeseen, joka ei ehkä alkuun ollut kummallekaan kovin miellyttävä.
Hänellä kuitenkin "oma elämä" ja, juurikin siitä syystä tämä on niin epäselvää.
Tunteet kuitenkin ovat olemassa, seisoi tässä mitenpäin tahansa.
Haluan siis kunnioittaa häntä sen verran, että en "tyrkytä" itseäni enempää kuin on "tarpeellista".
Rajat ovat menneet rikki puolin ja toisin jo aikoja sitten, siksi tässä tilanteessa varmaan ollaankin 😔
Sinäkö tuon aloituksen kirjoitit
En, sivusta vaan huutelen. Tai pikemminkin kuiskin. Vanhempi mies on hän, jota itse... No "kaipaan". Tai en edes tiedä onko tämä kaipausta. Suuria tunteita joka tapauksessa.
Eli minua siis...
Ai kaipaan vai?
Olisikin niin 😔
Onko ap kirjoitus mieheltä naiselle?
Tämä oli tällainen sukupuolineutraali aloitus jälleen. Eli meneekö M vai N?
On se aina ilo huomata jos ihminen josta välittää huomaa omat vahvuutensa ja hienoa se on jokatapauksessa vaikkei henkilöstä sen erikoisemmin välittäisikään. Maailmankaikkeus koettelee mutta miten sitten taistelette vastaan? Sinulla ei ole hänen yhteistietoja ja hänellä ei myöskään ole sinun tietoja?
Rakkautta, sotkuja ja vastoinkäymisiä, kuulostaa ihan normielämältä :)
Ihmiset hukkaa aikaa turhaan vatvomiseen, kun joku kiinnostaa, se pitää vaan osoittaa tarpeeksi selvästi, ja jos reaktio ei ole toivotunlainen, pääsee joka tapauksessa eteenpäin. Ja kunhan pysyy rehellisenä itselleen, ei satuta muitakaan antamalla vääriä viestejä tai valheellisia lupauksia. Itsestään voi tehdä paremman, toista ei voi muuttaa. Jos toinen tuntuu lupaavalta, se on ihan hyvä merkki.
Tää on niin totta. Tismalleen noin.
Välillä tuntuu, että aivoissa olisi jokin lukko kun ei keksi miten toimisi kaikkien yhteysongelmien kanssa. Minäkään en ole sanonut hänelle mitenkään suoraan että edelleen rakastan häntä ja tahtoisin nähdä häntä. Oletan vaan että hän tajuaa sen ja sitten kaikki jää ilmaan epäselväksi.
Mulla on kyllä myös syy x siinä hänen lähestymisessään, miksi en oo voinut sanoa avoimesti. Häntä ajattelen sillä.
Miehelle menee kun joku kysyi.
Miten sun lääkkeiden alasajo sujuu ?
Hirvittää
Tee jotain
Pyrin parantelemaan itteeni sisältä