Mitä äidilleni tapahtuu?

Anonyymi

Olen alkanut huolestua 70-vuotiaan äitini pääkopasta ja mietin onko hänellä mielenterveyden ongelmaa vai alkavaa muistisairautta vai jotain muuta. Aihe on herkkä, joten en ole vielä voinut puhua hänen kanssaan siitä. Koska kyseessä on oma rakas äiti, olen myös itse herkillä huolesta, joten toivon ystävällisiä ja asiallisia vastauksia teiltä joiden läheisellä on ollut vastaavaa.
Äitini on paljon lukeva ja pitkän työuran opettajana tehnyt, eli on ollut ihan välkky ja vireä joskin alakuloon taipuvainen ja meillä on ollut mielestäni ja äitinikin mielestä aiemmin melko tavanomainen, läheinen äidin ja aikuisen lapsen suhde. Oireita, jotka ovat tulleet kuvaan viimeisen vuoden kuluessa ja saaneet minut miettimään hänen muistiaan ja mielenterveyttään ovat:
- Samojen juttujen kertominen yhä uudelleen
- pelottava räyhääminen yhtäkkiä aivan merkityksettömistä asioista
-Ei näe jälkikäteenkään räyhäämisessään mitään vikaa, tai ei tunnista räyhänneensä ja loukanneensa
-Juttujen uudenlainen estottomuus, esim. kertoo haistattavansa kaikilla paskat, erityisesti meillä lapsillaan
-Riidanhaluisuus, ilkeys joka tuntuu ihan suoralta vittuilulta ja jota ei ole ennen ollut, ainakaan paljoa
-Hoksottimet leikkaa hitaammin, esim. joudun selittelemään vitsejä jotka hän ennen olisi tajunnut
-Outo epäaito nauru, ylipäätään ilon laimeneminen, kyynisyys ja katkeruus
-Katkonainen uni, liittyy ainakin osottain huolestuneisuuteen
-Vainoharhaisuus: esim. naapurit ovat huumekauppiaita jne
-Puheen tai ajatuksen katkeaminen kokonaan toisinaan, tai ajoittainen puheen tuottamisen vaikeus, esim. ei vain saa vastatuksi yhtään mitään johonkin ihan tavalliseen kysymykseeni, erityisesti jos kysymys koskee tunteita tai toiveita
-Äidistä näkee melko usein päällekin päin että tavalla tai toisella hänellä on paha olla. Kun tästä kysyy neutraalisti, tiuskaisee hän ettei häntä mikään vaivaa.
-Pienen pienet muistamattomuudet, esim. sanoo räyhäämisen jälkeen "ai sanoinks mä oikeesti niin", mutta ei esim. hukkaa avaimia tai unohda hellaa päälle tms.
-Kerran ei muistamut reittiä hyvän ystävänsä luo jossa on käynyt lukuisia kertoja, vaan reitti piti etsiä Google Mapsista ja räyhäsi miesystävälleen joka olisi osannut reitin.

Nyt kun listasin nämä, huomaan että onhan tuossa aika paljon kaikenlaista.
Mistä lähteä selvittämään asiaa? Neurologi? Psykiatri?
Miten ottaa huoleni hänestä puheeksi, huomioiden em. uusi riidanhaluisuus ja todennäköinen haluttomuus tunnustaa että on mitään ongelmaa?

-Jenna

7

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oireet ovat osin melko pitkälti muistisairauteen viittaavia, joku voi tietenkin johtua vain ikääntymisestä. Kyllähän hänen kanssaan voisi keskustella lääkärikäynnistä jossa voisi tehdä varsinaiset testit. Terveyskeskuskin riittäisi alkuun ja sieltä ehkä lähetettäisiin edelleen erikoislääkärille. Voi olla ettei tuossa vaiheessa häntä saada lääkäriin kovin helposti, mutta voihan sitä yrittää. Sopivalla lääkityksellä mahdollista muistisairautta voisi vähän hidastaa.

    • Anonyymi

      meijän äitille varattiin aika seniorineuvolaan..vähä silleen selitellen että siellä punnitaan ja mitataan ym...kaikki ikä naiset ja -miehet käy vuosittain siellä.Jos äiti itse varaa ajan, niin voi soittaa perään et muistista pääasiassa kysymys.Meidän äidillä todettiin lievä alzhaimer ja itse ei tunnusta sitä vieläkään.

    • Anonyymi

      Onpa pelottavan nopeeta heikkenemistä. Niin pitkän listan pistit, että syyt voi olla vaikka kaikkia noita mitkä mainitset. On itsellekin osa oireista jossain määrin tuttuja, mutta mri-kuvauksessa ei ole todettu esim. pienintätään vikaa frontaalialueilla mihin moni listasi oire sopii. Noh, mä pystyn kyllä suurimpaan osaan vaikuttaan, kunhan tietyt reunaehdot täyttyy. Kyllä neurologi on se oikea paikka selvittää oireita. Se voi kyllä olla tosi vaikeeta äitisi kanssa jutella ja saada hänet vapaaehtoisesti lääkäriin.

      Joskus taustalta löytyy, pienen pieniä suonitukoksia ts. mikroinfarkteja. Normaaliksi ikääntymiseksi ei ainakaan voi sanoa. Kognitiivisesti vaativa ammatti periaatteessa ehkäisee dementiaa ja muutenki eduksi aivoille kunhan muuten on suunnilleen stressivapaa ja terveellinen elämä.

      Monisairas

    • Anonyymi

      Kaikki muut sä pystyt hyvin luotettavasti arvioimaan, mutta mistä tiedä ettei naapurit olisi huumekauppiaita - ettei vaan olisi stereotypia - nimittäin eihän sitä päälle päin voi havaita. Tuskinpa vaikka Niko Ranta-ahosta moni olisi luullut sitä mitä on ilmi tullut. Moni kun luulee, että päälle päin aina näkee tai voi päätellä kuka on rikollinen tai narkkari.
      Jos puheongelmaa lähinnä tunteiden kanssa, niin silloin se vika on muualla kuin puheen tuotossa, esim. vaikeissa tunnekokemuksissa. Mä voin puhua mistä vain, kun mulla ei ole aitoja salaisuuksia, mutta puheentuotto ja niin kuin sen tarkoitan hankalaa usein

      Monisairas

    • Anonyymi

      Jonkinlainen muistisairaus kyllä kuvatuista oireista tulee eniten mieleen. Tai muu ongelma, jonka selvittely vaatisi ensimmäiseksi pätevää neurologia. Psykiatria en todellakaan suosittelisi heti alkuun, etenkin jos/kun oireiden aiheuttajana on tosiaan etenevä neurologinen sairaus, jonka oireet tulkittaisiin herkästi ja virheellisesti joksikin mielenterveyden häiriöksi ja tilanne pahenisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      104
      1825
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1545
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      18
      1250
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      23
      1073
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      48
      980
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      958
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      121
      951
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      339
      839
    Aihe