Edessä on odotettu kevätkokous. Hallitus on tehnyt ratkaisuja syyskokouksen valtuuttamana. Päätökset eivät ole olleet yksimielisiä ja siitä syystä ilmeisesti tullaan äänestämään valitusta linjasta tai sitä vastaan. Odotan, että jäsenkokous näkee kokonaisuuden. Sen, että muutoksilla tavoitellaan hallinnon keventämistä sekä palvelun ja rahoituksen kohdentamista nykyistä enemmän tekemiseen. Yksi pomo vähemmän tarkoittaa enemmän rahaa seurapalveluihin ja urheilijoille. Jos vielä pystytään ulkoistaan jotain tukipalveluista, niin henkilöstölle jää enemmän aikaa niihin tehtäviin, joita varten heidät on aikanaan palkattu. Oli helpottava kuulla, että urheilijoilta ei olla karsimassa. Huipulle pyrkiminen kun on niin kovaa duunia ja rahat vähissä. Olisi tietysti hyvä saada jostain vielä lisää rahaa kärkiryhmälle. Hyvä asia on sekin, että aluevaliokunta on perustettu ja muutenkin on kyselty seurojen ajatuksia liiton kehittämisestä. Muutosta liiton toimintaan on toivottu ja odotettu jo vuosia. Korona on ehkä pistänyt "liikettä niveliin". Nyt jos koskaan on aika toimia, ettei judo kuihdu ja jouduta vieläkin radikaalimpiin ratkaisuihin seuroissa ja liitossa. Veikkauksen ja ministeriön rahat kun vähenee samaan aikaan, kun tauti leviää. Seurojen toiminta on monella paikkakunnalla tauolla. Huoli jäsenten säilymisestä ja etenkin uusien saamisesta on itselläkin suuri. Meidän pitää löytää keinoja, jotta saadaan porukka innostumaan. Siksi tervehdin ilolla hallituksen päätöksiä. Ne ei ole varmasti helppoja eikä tästä eteenpäinkään ole helppoa. Muutoksia on kuitenkin välttämätöntä tehdä. Se antaa toivoa, että etenkin nyt korona-aikana uskalletaan ja halutaan ottaa tehtävä ja vastuu yhteisten asioiden hoitamisesta. Olen väsynyt siihen, ettei oikeasti mitään ole tapahtunut, vaikka aiemminkin on niin lupailtu. Näen edessäpäin toivoa. Etenkin, jos tehdään yhteistyötä eikä aleta kaivelemaan menneitä. Vaikka olen väsynyt taisteluihin, niin judon eteen jaksan puurtaa silti joka päivä. Seuran ja nuorten. Keskitytään siihen hyvään mitä meillä on ja niihin asioihin, jotka yhdistävät eivätkä erota. Rakkaus lajiin on kantava voima. Haasteet on voitettavissa, jos tahtoa löytyy.
Toivo ja tulevaisuus
2
75
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos, hyvin sanottu.
- Anonyymi
Tuo on totta. Muutosta on toivottu viimeiset kymmenen vuotta. Uskon, että Niemi tietää, mitä töitä toiminnanjohtajan työhön kuului ja miten ne työt oli tullut hoidettua. Tässä pandemiatilanteessa ja julkisen rahoituksen vähetessä ei liiton ole järkevää panostaa vanhojen rakenteiden ylläpitämiseen. Etenkin, kun on nähty, että jäsenmäärä vain vähenee vuosi vuodelta. Jos puheenjohtajalla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti liitossa esimiestyöhön ja johtaa toimintaa hallituskokousten ulkopuolella pandemian yli, niin kannattaahan liiton käyttää tilaisuus hyväkseen. Annetaan muutokselle mahdollisuus. Itse näen, että muutoksen edellytyksenä on riittävän merkittävät hallinnolliset ja rakenteelliset muutokset, jotta liiton asiantuntijat voivat keskittyä valmennukseen, lajin kehittämiseen ja jäsenistön palvelemiseen. Taloushallintoa ja osan toimistotehtävistä voi hyvin tehdä tehokkaammin niihin koulutuksen saaneet henkilöt, tilitoimisto ja/tai kamppailulajien yhteinen tukihenkilö. Toiminnanjohtajan toimen lakkautuessa vapautuu rahaa myös markkinointiin ja voidaan käyttää siihenkin ostopalveluja ammattilaisilta. Näin onnistutaan palvelemaan paremmin meitä seuroja ja toivottavasti saamaan liiton viestintä vastaamaan tämän vuosikymmenen haasteisiin. Niemi on antamassa oman vahvan työpanoksensa ja tukeaan myös urheilijoille. Miksi ei nyt annettaisi hänen johtaa Judoliitto palvelemaan paremmin jäseniään? Olen vakuuttunut, että valittu linja on tarpeellinen, koska muutosta ei ole saatu aikaan vanhoilla rakenteilla ja edellisten hallitusten aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1173716Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3122619Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02170Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431971Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll111738Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1251230- 1001192
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....61105Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu84977- 52952