Juttelin erään tunnetun poliitikon kanssa koskien hänen tulevia muistelmiaan. Hän tiesi kertoa, ettei yksikään Sinisen tulevaisuuden piirijärjestö halunnut ottaa Matti Torvista ehdokkaaksi vuoden 2019 Eduskuntavaaleissa. Lopulta puolue asetti Torvisen ehdokkaaksi Lappiin ilman paikallisen piirijärjestön tukea. Vaaleissa Torvinen sai huikeat 312 ääntä.
Ehkäpä äänestystulos oli laskettu väärin, sillä Kalevassa (21.06.2019) Matti Torvinen toteaa seuraavaa: "Oma asemani puoluesihteerinä oli hyvä. Kaikissa puolueen sisäisissä mielipidemittauksissa sain erittäin hyvät arvostukset, kuten Sampo Terhokin. Minuun luotettiin ja kutsuttiin eri puolille maata."
Totuus Torvisesta
8
121
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt jännätään,alkaako kuntavaaliehdokkaaksi. Voi alkaa omalla sinisellä listalla, muualle ei huolita
- Anonyymi
Kattoin tuota sinisten sivua. Siellä valtuutetut lueteltu. Torvinen puuttuu. Rovaniemen sivuilla Torvinen merkitty siniseksi. Sinisissä on semmosta pönäkkää tekopyhyyttä. Torvinen piti saada eduskuntavaaliehdokkaaksi vaikka ei ollut minkäänlaista paikallista kannatusta.Aika hoopo puheenjohtaja sinisillä. Sanoo, että ei minkäänlaista huolta kannatuksesta. Sitten olisi huoli, jos kannatus vielä kahden vuoden kuluttua yhtä vähäistä. Minusta sinisten loppu on nyt ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna.
- Anonyymi
Näyttää kannattavan kauppojen pelikoneita. Huono-osaisimmat vievät rahansa pelikoneisiin. Tällaista touhua siniset kannattavat.
- Anonyymi
Kattelin vähän vanhoja juttuja. Torvinen on ollut erittäin suosittu sinisten johdossa. Jopa koko sinisten Lapin piiri erotettiin puolueesta, jotta voidaan pönkittää Torvista. Tyypillinen sininen ajattelu. Luultiin, että tämä Torvinen on äärimmäisen hyvä ihminen niin, että muita ei tarvita. Semmonen yhden miehen puolueosasto. Toivottavasti ei nähdä tulevassa valtuustossa.
- Anonyymi
Vaan missä on tämä hämärissä olosuhteissa kokoonkyhätty lapin sinisten piirijärjestö? Se joka on erotettu Sinisistä ja jolla ei ole kuin puheenjohtaja Jyrki Saarenpää yksin ja orpona rollossa nyt kun isukki-Torvinen hänet jätti.
- Anonyymi
Pitääpä kattoa, onko Saarenpää jossakin ehdokkaana. Tulipa mieleen, kun Torvinen huusi Soinin perään:"Isä älä jätä!"Nyt heittäytynyt kemijärviläisten riesaksi.Joutuu siellä kokoomuksen ryhmä pyöritykseen. Siellä muuten yks toinenkin hankala tyyppi ollut kokoomuksessa ehdokkaana. En tiedä, onko nyt. Tuleekohan kukkotappelu??
- Anonyymi
Sinisten Lapin piirjärjestön kaikki jättäneet.Ensin sinisten johto erotti piirijärjestön Torvisen vaatimuksesta ja sitten siitä piirijärjestöstä loppui jäsenet. Nyt Torvinen lähtenyt kuntaan, jossa nämä hänen mainitsemat mooseksenuskoiset asuvat.
- Anonyymi
Senaattori Torvisen eduskuntavaalit olivat jäätävä katastrofi, sillä 312 ääntä ovat suoranainen vitsi kenelle tahansa istuvalle kansanedustajalle. Mutta pikkuruisesta Kemijärven kunnasta tämä pelle sai kokonaista 49 ääntä, minkä tämä "suuri senaattori" houruisessa päässään tulkitsee mitä suurimmaksi suosion osoitukseksi. Eli vallanahneen pölvästin paluu valtakunnan politiikkaan tulisi tapahtumaan Kemijärven kunnanvaltuuston kautta.
Kun Torvisen suunnitelma tulee menemään nöyryyttävällä tavalla perseelleen, niin paikallisten kokoomuspoliitikkojen on syytä olla varuillaan, sillä William Shakespearea mukaillen edes helvetti ei tunne sellaista raivoa, mitä petetty nainen tai päätöksiin pettynyt Torvinen pitää sisällään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757