Yhden miehen enemmistö omahyväisyyden kuplassa

Timo Soini julkaisee poliittiset muistelmansa ja nimeksi tulee vaatimattomasti 'Yhden miehen enemmistö'. Kirjan nimi ei ole mikään varsinainen arvoitus, sillä Soinille kaiken poliittisen toiminnan lähtökohtana on aina ollut Soini henkilökohtainen etu. Omassa itsekeskeisyyden kuplassaan on Soini saanut muodostaa oman yhden miehen enemmistönsä ja olla oikeassa.

Vaan mikä voisi olla riittävän mahtipontinen loppukaneetti Soinin poliittiseen elämänkertaan? Siinäpä vasta kysymys, jota Soini itsekin joutuu pähkäilemään.

"Olen aina oikeassa kuin populistien pyhä paavi, ex cathedra. Yksi minun ja kaikki loputkin meikäläisen puolesta. Minä, minä ja minä. Saa ihailla."
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Timo Soini julkaisee poliittiset muistelmansa ja nimeksi tulee vaatimattomasti 'Yhden miehen enemmistö'. Kirjan nimi ei ole mikään varsinainen arvoitus, sillä Soinille kaiken poliittisen toiminnan lähtökohtana on aina ollut Soini henkilökohtainen etu. Omassa itsekeskeisyyden kuplassaan on Soini saanut muodostaa oman yhden miehen enemmistönsä ja olla oikeassa.

Vaan mikä voisi olla riittävän mahtipontinen loppukaneetti Soinin poliittiseen elämänkertaan? Siinäpä vasta kysymys, jota Soini itsekin joutuu pähkäilemään.

"Olen aina oikeassa kuin populistien pyhä paavi, ex cathedra. Yksi minun ja kaikki loputkin meikäläisen puolesta. Minä, minä ja minä. Saa ihailla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu