Mitä se Kokoomus oikein on?
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=6796.0
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=6796.0
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoomuksen ryhmäpuhe turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen esitti Kokoomuksen ryhmäpuheessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon palautekeskustelun yhteydessä maamme turvallisuuspolitiikan linjalle selkeää määrittelyä. Sen mukaan Suomea ei enää voi pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana maana, sillä Suomi on sitoutunut EU:n arvoyhteisöön, johon kuuluvat mm. solidaarisuuslauseke ja turvatakuut.
Kansanedustaja Jyrki Katainen Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Valtioneuvoston selonteko turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta 2004 Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan palautekeskustelussa 20.12.2004
Herra puhemies,
tänään käsiteltävässä selonteossa osoitetaan, että Suomen turvallisuuden edistäminen edellyttää tiivistyvää kansainvälistä yhteistyötä. Sen ydin on Euroopan unionissa.
Tämä suomalaisia puolueita laajalti yhdistävä näkemys on selonteon merkittävin linjaus ja ansio.
Hallitus ei kuitenkaan suuntaa katsettaan tulevaisuuteen vaan tyytyy enemmänkin nykytilan kuvaamiseen. Laveasta ja keskeisiä kysymyksiä sivuuttavasta analyysistä ei seuraa johtopäätöksiä.
Ulkoasiainvaliokunta päätyi samaan näkemykseen omassa kriittisessä lausunnossaan. Valiokunnan kritiikki oli rakentavaa, syvälliseen analyysiin pohjautuvaa ja kaikki puolueet yhdistävää. Kriittinen arvio ei siis ollut hallitus-oppositio asemaan perustuvaa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Kauko Juhantalon mukaan Puolustusvaliokunta sen sijaan keskittyi hallituksen tukemiseen. Tämä esti joissakin kohtaa rakentavien ja eteenpäin katsovien kriittisten arvioiden tekemisen mietinnössä.
Suomalaisille on tullut selväksi, että tarjolla on erilaisia ulkopolitiikan painotuksia ja tyylejä. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pitää saada puhua avoimesti tuoden esiin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä Suomelle on parasta. Konsensus on arvokas asia, mutta sen varjolla ei saa estää keskustelua. Kansainvälisen politiikan konsensuksesta on luovuttu jo mm. EU- ja EMU-jäsenyyden yhteydessä. Yhtälailla viime eduskuntavaaleissa näimme kuinka ulkopolitiikka Irak-keskustelun yhteydessä valjastettiin vaaliteemaksi heittäen konsensus romukoppaan.
Kokoomuksen mielestä Suomen ulkopoliittisen linjan on perustuttava realistiselle arviolle ympäröivästä maailmasta ja sen kehityksestä sekä kansallisen edun puolustamiselle.
Oleellisin muutos Neuvostoliiton romahtamista edeltäneisiin vuosiin nähden on ainutlaatuinen voiman keskittyminen yhden suurvallan käsiin.
Suomen kannalta toinen keskeinen kehitys liittyy Euroopan unionin kansainvälisen toimijuuden vahvistumiseen.
Muutoksen keskellä on tärkeää huomata, että kaikki ei muutu: Valtiot ovat edelleen kansainvälisen politiikan keskeisimmät toimijat.
Valtiokeskeisyys asettaa rajat niin globalisaation hallinnalle kuin Yhdistyneiden kansakuntienkin toimintakyvylle. Voimapolitiikka vaikuttaa edelleen valtioiden turvallisuuspolitiikkaan.
Kokoomuksen mielestä Euroopan unionin on oltava aktiivinen liittolainen Yhdysvalloille: Näin meillä on mahdollisuus sitouttaa Yhdysvallat liittolaissuhteeseen ja pyrkiä vaikuttamaan mm. siihen kuinka USA:n voimaa käytetään. Tätä kehitystä Suomen on syytä EU:ssa edistää sen sijaan, että vahvistamme Yhdysvalloista etäännyttävää linjaa.
Valtiokeskeisyyden huomioivaan analyysiin kuuluu myös realistinen arvio Venäjän tavoitteista.
Venäjän sisäinen kehitys ei ole kaikilta osin kulkenut toivottuun demokratiaa ja oikeusvaltiota vahvistavaan suuntaan. Ulkopolitiikassaan se pyrkii luonnollisesti oman vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Venäjä tarvitsee Euroopan unionia, mutta EU:n yhtenäisyys ei aina näytä olevan sen intresseissä. Suomen etujen mukaista on, että EU kykenee jatkossa toteuttamaan rakentavaa, mutta samalla johdonmukaista politiikkaa suhteessa itäiseen naapurustoonsa. Venäjällä ja EU:lla on paljon yhteisiä intressejä, mutta myös ongelmia. Kuten UaV lausunnossaan toteaa: Venäjä ja IVY-alue ovat Suomelle monien uudentyyppisten uhkien lähde ja välittymisreitti.
Suomen ulkopolitiikan nykyisiin painotuksiin näyttää vaikuttavan arvio, jonka mukaan kaikkia valtioita yhdistävät yhteiset ongelmat ja edut. Tämän näkemyksen mukaan epäkohdat voidaan korjata yhteisissä globaaleissa instituutioissa kuten YK:ssa. Todellisuudessa kehitys kohti globalismia ei ole vielä lähimainkaan näin pitkällä.
Kritiikkiämme ei pidä ymmärtää väärin: Kokoomus pitää YK:n aseman vahvistamista tärkeänä, mutta peräänkuuluttaa valtioiden roolin ja todellisen luonteen huomioivaa realismia Suomen ulkopolitiikan painotuksiin.
Hallituksen EU-linjaa voi perustellusti kuvata vastentahtoiseksi sopeutumispolitiikaksi. Hallitus on jarrutellut yhteistyön tiivistämistä, mutta aina hävityn erän jälkeen pyrkinyt sopeutumaan uusiin yhteistyömuotoihin ja päätöksiin. Suurin ongelma tässä linjassa on, että tällöin Suomi ei ole kehitystä eteenpäin vievä ja sen suuntaan aktiivisesti vaikuttava toimija. Kokoomuksen huolen ja hallituksen toimintatapojen kuvaamiseksi on syytä muistaa viimevuotinen keskustelu EU:n puolustusratkaisuista.
Kokoomushan ennusti lokakuussa 2003, että HVK:ssa ”syntyy uusia puolustuspoliittisia ratkaisuja ja että Suomen on siis lähiaikoina otettava niihin kantaa”. Vaadimme keskustelua Suomen linjasta.
Pääministeri ja ulkoministeri eivät yhtyneet näkemykseemme vaan totesivat, ettei asia ole ajankohtainen ainakaan pariin kolmeen vuoteen.
(Esim. Keskustelu: Valtioneuvoston selonteko konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten väliseen konferenssiin 1.10.2003 sekä Helsingin Sanomat 4.10.2003)
Hallitus oli väärässä. Asiat etenivät unionissa juuri niin nopeasti kuin kokoomus oli ennustanut.
Nyt käsiteltävässä selonteossa Suomi katsoo keskinäisen avunantovelvoitteen ja yhteistyön vahvistavan Euroopan turvallisuutta.
Hallituksen syksyinen virhearvio vaikeuttaa nyt realistisen ja tosiasioihin pohjautuvan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun käymistä maassamme. Se kulminoituu kysymykseen siitä, onko Suomi edelleen sotilaallisesti liittoutumaton. Hallituksen on viime syksyn vakuuttelujen jälkeen vaikeaa tunnustaa, että Suomi on tosiasiallisesti luopunut perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ilman avointa keskustelua.
Kokoomus esittää maamme turvallisuuspolitiikan linjalle selkeää määrittelyä. Mielestämme EU:n luonnetta voidaan kuvata paitsi turvallisuus- myös puolustusyhteisöksi. Olemme saaneet muilta jäsenmailta turvatakuut ja sitoutuneet auttamaan toisia mahdollisen hädän hetkellä.
Teen seuraavan lausumaehdotuksen: Eduskunta toteaa että, Suomi on sitoutunut EU:n arvoyhteisöön, johon kuuluvat mm. solidaarisuuslauseke ja turvatakuut. Tämän vuoksi Suomea ei enää voi pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana maana.
Itse selonteonkin mukaan turvatakuulauseke ”vahvistaa unionin keskinäistä solidaarisuutta”. Sen tarkemmin hallitus ei turvatakeita analysoi. Myös puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnat kiinnittivät huomiota tähän merkittävään puutteeseen. Kokoomus edellyttää, samalla tavoin kuin puolustusvaliokuntakin, että hallitus selvittää eduskunnalle, mikä on turvatakuuartiklan todellinen merkitys Suomelle.
Parlamentaarisen työryhmän suositusten vastaisesti hallitus ei ole sisällyttänyt rauhanturvalain muuttamisen linjauksia selontekoon. Muutosten tarpeellisuudesta ei pitäisi olla epäselvyyttä.
Mielestämme Suomen on voitava osallistua EU:n kriisinhallinta operaatioihin sellaisessakin tilanteessa, että YK:n turvallisuusneuvosto – käytännössä sen viisi pysyvää jäsentä – eivät ole kyenneet antamaan sille YK:n valtuutusta. Lähtökohtana EU:lla luonnollisesti on YK:n mandaatti.
Myös Puolustusvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota samaan ongelmaan todetessaan ”…ettei kaikissa tilanteissa operaation kiireellisyyden tai turvaneuvoston eturistiriitojen vuoksi ole mahdollista saada YK:n valtuutusta”. Tästä oikeasta huomiosta johtuen eduskunnan on syytä tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Teen seuraavan lausumaehdotuksen: Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tuo vuoden 2005 aikana eduskunnalle esityksen rauhanturvalain muuttamiseksi siten, että Suomen osallistuminen Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin on mahdollista myös ilman YK:n, sen erityisjärjestöjen tai ETYJ:n valtuutusta. Operaatioihin osallistuminen edellyttää aina YK:n peruskirjan periaatteiden toteutumista.
Eduskunnan vaikutusmahdollisuuden turvaaminen on olennaista kriisinhallintaoperaatioista päätettäessä.
Kaikille operaatioille, olivatpa ne EU:n, Naton tai vaikkapa YK:n valtuuttamia, sovitaan säännöt voimankäytöstä. Suomen tulee muokata oma lainsäädäntönsä sellaiseksi, että voimme osallistua myös laajempaa voimankäyttöä edellyttäviin operaatioihin.
Kuten ulkoasiainvaliokunta toteaa, selonteossa ei ole arvioitu riittävästi Yhdysvaltojen ja EU:n sekä Naton roolia ja tapahtuneita muutoksia eurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Myös Naton ja EU:n välistä suhdetta olisi pitänyt arvioida perusteellisemmin. Kokoomuksen mielestä hallituksen tulisi tuottaa perusteellinen selvitys NATO -jäsenyyden poliittisista ja sotilaallisista vaikutuksista.
Lähetekeskustelussa Kokoomus hämmästeli hallituksen päätöstä hylätä parlamentaarisen turvallisuustyöryhmän yksimielisesti muotoilema Nato – optio. Kokoomuksen linja on ollut johdonmukainen. Kuten lähetekeskustelussa totesin, Kokoomus on sitoutunut Rantamuotion työryhmän linjauksin, mutta tulevaisuudessa näemme, että Nato-jäsenyys vahvistaisi maamme kansainvälispoliittista asemaa ja turvallisuuttamme.
Kokoomus totesi jo lähetekeskustelussa arvostavansa hallituksen halua ylläpitää puolustusvoimien toimintakykyä säilyttämällä puolustusmäärärahat nykyisellä tasolla vuoteen 2012. Raamit ovat tiukat. Itsenäinen, uskottava puolustus ei ole asejärjestelmien kehittyessä ja käyttömenojen kasvaessa helposti ratkaistava yhtälö.
Selonteko perustuu linjaukselle, jonka mukaan puolustusvoimissa joudutaan merkittäviin varikko ja varuskunta supistuksiin. Tämä selonteko on kuitenkin ensimmäinen, jossa hallitus ei kerro eduskunnalle avoimesti suunnittelemistaan rationalisointi toimenpiteistä kohteet nimeten.
Kokoomus suhtautuu kriittisesti hallituksen päätökseen luopua jalkaväkimiinoista nopealla aikataululla. Tuemme puolustusvoimille tarjottua mahdollisuutta kompensoida niiden poistuminen korvaavilla järjestelmillä. Käyttökelpoisia miinoja ei kuitenkaan pitäisi ennen aikaisesti hävittää.
Herra puhemies,
Suomalainen keskustelu ulkopolitiikan linjasta on saanut modernille ja avoimelle eurooppalaiselle demokratialle kuuluvia piirteitä.
Menneisyyden kaiut tai selonteon puutteetkaan eivät merkitse sitä, etteikö Suomen turvallisuustilanne olisi vakaa myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.