Keskusta piti pintansa 1918 saatiin pitää itsenäisyys

Mitäs tapahtui kun Venäjällä pääsi kommunistit valtaan, ja myähemmin maasta tuli Neuvostoliitto? Kymmeniä miljoonia kuoli ja tapettiin. Nämä Bolseviikit sai innostettua Suomenkin mukaan toisten ihmisten tappojahtiin, johon silloinen SDP lähti johtajineen mukaan. Suomalaisia kuoli SDP aloittamassa aselliseessa kapinassa 60000. SDP ei edes ole pyytänyt kansalta anteeksi raakalaismaista tekoaan. Jota Stalin vielä marraskuussa 1917 kävi SDP puoluekokouksessa innostamassa, luvaten Bolseviikkien tuen sille.

Silloin kaikiaan SDP masinoimassa aseellisessa kapinassa sai 60000 Suomlaista surmansa.
SDP ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi kansalta kauheaa tekoaan 1918.
Mauno Koivistoa:. Hän oli antanut 80-vuotishaastattelun ja arvioi siinä, että jos punaiset olisivat voittaneet vuonna 1918, Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa.

Kapinankukistussota oli kuin olikin kansallisen itsenäistymisemme ja yhteiskunnallisen vapautemme turvannut vapaussota.
Ensinnäkin, venäläiset sotilaat karkotettiin maasta, ja toiseksi, kukistettiin sosialistinen vallankumous, joka olisi kytkenyt Suomen bolsevistiseen Venäjään, missä proletariaatin diktatuuri, kommunistinen puolue ja valtio hävittivät kaikki yksilön vapaudet ja tekivät ihmisistä tasapäistävän koneiston osia.

SDP:tä – ”oli hirveä rikos ryhtyä valtiopetokseen 1918”
Kehottaa sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.

Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta,
60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Sanna Marinin ja Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.
1056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Anteeksi vaan, keskustaa ei ollut olemassakaan vuonna 1918 Persuista puhumattakaan!

Äänestä

Moni nykykeskustalainen on punakaartilaisen jälkeläinen. Maaseudun köyhät tukivat punaisia. Heistä tuli myöhemmin itsellisiä maanviljelijöitä.

Äänestä

Justiinsa. Kepu on kallellaan itään päin ja eikö nytkin kepulainen ole Suomi-Venäjäseuran pj.

Äänestä
  • Kepuko sen aloittikin. Punainen lyhty merkiksi työväentaloon kun puanaisten hyökkäys alkoi, Helsinki ja Tampere siinä oli suurimpia kaupunkeja johon demari vetoiset punaiset hyökkäsi, Stalinin lupaamin asein, joista tuli junanvaunu lasteittain. Suomenpankista punakaarti varasti rahat.

    Äänestä

Maalaisliitto oli sovun rakentaja 20- ja 30-luvuilla. Päälahtarit siirtyivät Lapuan liikkeeseen ja IKL:ään. Maalaisliittolaisista moni oli punaisten jälkeläisiä.

Äänestä

Päälahtarit oli punaiset jotka aloittivat tapot.

Äänestä
  • Lahtarit olivat valkoisia. Nykyisin heidät tuomittaisiin kansanmurhasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lahtarit olivat valkoisia. Nykyisin heidät tuomittaisiin kansanmurhasta.

    Höpö..höpö.
    Punaiset aloitti Stalinin asein.
    Sulle syöttäneet toverit väärää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö..höpö.
    Punaiset aloitti Stalinin asein.
    Sulle syöttäneet toverit väärää tietoa.

    Mainilan laukaus !

    Äänestä

Keskusta+ei+pitänyt+pintaansa+1992,+kun+Suomi+syöksyi+metalliiiton+ja+paperiliiton+painostuksesta+syvään+lamaan.+Sen+seurauksia+vieläkin+paikkaillaan.+Pitääkö+Keskusta+nyt+pintansa+viherpunahallituksessa,+kun+pitäisi+tehdä+lekalla+työllisyystoimia,+jotka+nostavat+Suomen+työllisyysasteen+78%:iin?+Vaihtoehtona+on+5+miljardin+vuotuiset+leikkaukset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Känä_ kirjoitti:

Mitäs tapahtui kun Venäjällä pääsi kommunistit valtaan, ja myähemmin maasta tuli Neuvostoliitto? Kymmeniä miljoonia kuoli ja tapettiin. Nämä Bolseviikit sai innostettua Suomenkin mukaan toisten ihmisten tappojahtiin, johon silloinen SDP lähti johtajineen mukaan. Suomalaisia kuoli SDP aloittamassa aselliseessa kapinassa 60000. SDP ei edes ole pyytänyt kansalta anteeksi raakalaismaista tekoaan. Jota Stalin vielä marraskuussa 1917 kävi SDP puoluekokouksessa innostamassa, luvaten Bolseviikkien tuen sille.

Silloin kaikiaan SDP masinoimassa aseellisessa kapinassa sai 60000 Suomlaista surmansa.
SDP ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi kansalta kauheaa tekoaan 1918.
Mauno Koivistoa:. Hän oli antanut 80-vuotishaastattelun ja arvioi siinä, että jos punaiset olisivat voittaneet vuonna 1918, Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa.

Kapinankukistussota oli kuin olikin kansallisen itsenäistymisemme ja yhteiskunnallisen vapautemme turvannut vapaussota.
Ensinnäkin, venäläiset sotilaat karkotettiin maasta, ja toiseksi, kukistettiin sosialistinen vallankumous, joka olisi kytkenyt Suomen bolsevistiseen Venäjään, missä proletariaatin diktatuuri, kommunistinen puolue ja valtio hävittivät kaikki yksilön vapaudet ja tekivät ihmisistä tasapäistävän koneiston osia.

SDP:tä – ”oli hirveä rikos ryhtyä valtiopetokseen 1918”
Kehottaa sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.

Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta,
60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Sanna Marinin ja Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu