Sain ajokortin muutama kuukausi sitten. Tilanne on se, että en vieläkään uskalla lähteä yksin ajamaan, sillä en hallitse kunnolla taskuparkkia. Lisäksi kaistanvaihdot tuottavat hirveitä ongelmia. Siis miten voin vaihtaa kaistaa, jos sieltä tulee jatkuvasti autoja? Viimeksikin yritin vaihtaa, mutta kukaan ei päästänyt ja sitten hermostuin niin, että tein kaiken ihan väärin. Vielä autokouluaikoihin pidin ajamisesta, mutta nyt rattiin nouseminen alkaa jo olla aika tuskaisaa.
kaistanvaihdot?
päässä vikaa
234384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kaistanvaihto:
Vilkku päälle ja muutaman sekunnin kuluttua käännät rattia ja menet sinne kaistalle. Mikä tuossa on muka vaikeaa? Ai niin olet jo ehkä oppinut suomalaisen kaistanvaihdon:
Pää pyörii kun papukaijalla, ei vilkkua. Yrität yllättää muut autoilijat. Mutta he ovat huomanneet hidastuvan vauhtisi ja pyörivän pään - tällöin välit suljetaan.
Kun kaistanvaihto on ajankohtainen niin vilkaiset, etti vierelläsi ja ihan takapuskurin kohdalla (siis katveessa) ole ketään. Vilkku päälle ja menet siihen kaistalle. Kyllä Sinä siihen mahdut, Sinullahan on sama nopeus kuin muillakin. Eikä kukaan oikeasti halua perääsi ajaa.
Mutta siis, vilkuta reippaasti ja vaihda kaistaa reippaasti, hidastamatta vauhtia.
Mitä taskupysäköintiin tulee. Pyydä vaikka kavereita jossakin hiljaisella paikalla ajamaan autonsa siten, että väliin jää tasku. Sitten harjoittele kaikessa rauhassa. On paljon helpompaa peruuttaa taskuun autojen väliin kuin keppien väliin.
Ja kaupungissa, pidä vilkku päällä kun pysäköit. Ei Sinun tarvitse kiirehtiä yhtään, pakitat vaan rauhallisesti. Jos ei onnistu kerralla niin korjaat. Ei se ole vaikeaa, mutta se kannattaa opetella, pakittamalla kun pääsee paljon helpommin pieneenkin väliin kuin nokka edellä.
Tsemppiä Sinulle!:)
Loppujen lopuksi aika usein näkee epätoivoisia kaistanvaihtoyrityksiä siten, että hidastetaan tai jopa pysähdytään odottamaan viereiselle kaistalle syntyvää rakoa.
Älä ikinäkoskaanmilloinkaan tee niin, vaan pidä nopeutesi samana kuin viereisellä kaistalla. Itse asiassa kaistanvaihdon aluksi kannattaa vähän polkaista kaasuakin, jotta homma helpottuu.
Kyllä se siitä, kun muistat vielä, että useimmilla kanssa-autoilijoilla ei ole hirveää hinkua ehdoin tahdoin rypistää peltejään, joten he yleensä antavat tilaa ihan vapaaehtoisesti, kun vain lähdet reippaasti liikkeelle.
>> Sinullahan on sama nopeus kuin muillakin.
Kuitenkin korkeintaan rajoituksen mukainen maksiminopeus jota saa ajaa. Ketään ei saa pakottaa ajamaan yli rajoitusten. Ylinopeutta ajavat vaikeuttavat ja häiritsevät kaistanvaihtoja.
Poikkeavaa nopeutta ajavat häiritsevät kaistanvaihtoja. Jos nopeutesi poikkeaa liikennevirran nopeudesta, sinä olet se joka häiritsee.
Onneksi hyvin harvassa ovat ne kohdat, joissa pitäisi vaihtaa kaistaa ylinopeudella etenevään jonoon. Ja jos sellaiseen haluaa, sekin onnistuu kun käyttää vilkkua. Aina tulee tilaa, oman kokemuksen mukaan. Kunhan ajaa edes sitä suurinta sallittua. Tietysti jos moottoritien oikealla kaistalla junnaa rekan perässä 80 km/h, niin hiljaista voi olla sinne 120 km/h etenevän jonon väliin päästä, vaikka kuinka vilkuttaisi. Mutta sehän on oma valinta. Aina voisi nostaa nopeutta ennen kaistanvaihtoa. Ei mutta, sehän vaatisi turvavälin hetkellistä pidentämistä ensin. Ei onnistu suomalaiselta perusjuntilta....
Aloita kaistanvaihto ajoissa. Noudata kolmen V:n sääntöä, jos olet epävarma. Vilkku, Vilkaisu ja Väävtö. Ensin siis vilkku päälle ja kun vilkaisemalla huomaat tilaa olevan, niin siirry toiselle kaistalle (eli vääntö). Kannattaa siirtyä loivasti, joten jos joku on jäänyt sokeaan kulmaan, että et ole huomannut häntä, ehtii tämä alta pois. Itse aikanaan harjoittelin tietoisesti peilien käyttöä niin, että tiesin millä kohtaa oman auton sokea piste oli. Jos kaistanvaihtoon on reilusti aikaa, niin tarkkaile peileistä liikennettä etukäteen. Sivu- ja takapeilejä vilkuilemalla näkee helposti, milloin kohdalle on tulossa isompi väli, johon voi mennä.
Mikäli ihmiset pitäisivät edes jotenkin siedettäviä turvavälejä ei kaistanvaihdossa pitäisi olla mitään ongelmia. Useimmiten sen kolon joutuu kuitenkin ensin rakentelemaan ja päätään saa käännellä useammankin kerran.
Eli seuraa sitä toista kaistaa jo ennen kuin siirryt sinne, älä vasta siinä vaiheessa kun olet jo vaihtamassa. Silloin sinulla on jo kuva sen käyttäytymisestä kun jo suunnittelet kohtaa mihin aiot siirtyä.
Laita vilkku vaan ajoissa päälle..vaikka rinnalla olisi vielä auto. Sitten etsit sen raon jossa on hieman suurempi väli. Jos on tiukkaa, niin pidä oma vauhti samana kuin rinnakkaisten autojen. Ala kääntää rattia väliin hitaasti ja siirrä autosi kaistaviivan päälle. Tässä vaiheessa jo toiset antavat tietä. Joskus taaempana ajavat yrittävät kaventaa väliä jottet pääse siihen, mutta siirrä vaan rauhallisesti autoa sen keulan eteen. Ei ne päälle tuu.
ÄLÄ tee äkkinäisiä liikkeitä. Siitä säikähtää kaikki....
Ihmettelen miten ovat myöntäneet ajokortin jollei perusasioita hallitse? Eikö ajotutkinnon ole nimenomaan tarkoitus varmistaa että pystyy toimimaan normaaliliikenteessä? Toden totta, ajotutkintojärjestelmässämme on parantamisen varaa mikäli lopputulos on epävarma kuljettaja. Ei se ihme että pellit kolisee parkkipaikoilla kun ei ole alkeellisintakaan tilanhahmotuskykyä ja kaistanvaihdot pelottaa.
Ja jep - harjotus on kaikkien opintojen äiti ja pysy aina kylmän rauhallisena. Tsemppiä!
Ei se vaikeeta ole se kaistanvaihto senkun vaan vilkku päälle ja vähän lisää kaasua ja sekaan.
Sieltä tulee jatkuvasti autoja, eli siis kaista mihin olet menossa vetää paremmin, vai oletko peräti ryhmittynyt väärälle kaistalle ja paniikissa vaihdat kaistaa ryhmitysalueella. Jos olet vaihtamassa kaistaa kaistalle, jossa liikenne kulkee reippaamin kuin kaistallasi, niin katsot peilistä sopivan lähestyvän ajoneuvon ja kun se on kohdallasi, niin vilkku päälle ja vaihdat kaistaa sen perään. Mutta, jos olet ryhmittymisalueella väärällä kaistalla, niin unohda kaistan vaihto ja aja sinne minne kaista vie.
Tarkoitan tilannetta, jolloin minun pitäisi päästä ryhmittymään viereiselle kaistalle kääntyäkseni. Niinhän onkin käynyt, että en ole päässyt vaihtamaan ja olen sitten ajanut ohjeiden mukaan. Se on kyllä hankalaa, sillä jos on vähänkin vieraammassa paikassa, helposti jotenkin panikoituu tai lamaantuu. En aina pysty hallitsemaan pelkotilojani, ja ehkä se onkin syynä myöhemmin tuleviin virheisiin.
Kiitos neuvoista, mutta mitä jos kukaan ei oikeasti väistä? Ne tulevat ihan kiinni toisissaan peräkkäin. Vilkutan pitkän aikaa, enkä millään pysty siirtymään. Mahtaa olla tyypeillä hauskaa...
Jos joku ei ymmärrä sitä, että joukossa liikkuu aloitteleviakin autoilijoita, on varmasti päässä vikaa. Kun lähdet loivasti siirtymään toiselle kaistalle tulee sinne tilaa kyllä. Peräänajajahan maksaa viulut. Muista aina kuitenkin laittaa se vilkku hyvissä ajoin päälle, niinkuin olet tuntunut tekevänkin.
Jos joku "pyytää" kohteliaasti tilaa eli vilkuttaa ajoissa, niin järjestän tilaa, jotta saadaan tämä tapaus hoidettua.
Jos joku taas yrittää yllättämällä tai väkisin puskea väliin, niin en varmasti halua asiassa auttaa.
HUOM: kokeneellekin kuskille todella vaaran paikka on siinä, kun samalla nopeudella edettäessä kytätään rakoa toiselta kaistalta ... mitä tapahtuu, jos sen kahden sekunnin vilkaisun aikana edessäsi ajava joutuukin äkkiä pysähtymään ?
naapurilta meni keula kurttuun vilkaisutilanteessa, kun edelläolevan edellä ollut jarrutti.
Jos 2 sekunnin kurkkaamisen aikana ajaa toisen perään niin on siinä ajettu hieman liian lähellä toisen perässä? Suojellakseen ettei kukaan tuu eteen?
Pitää kuskin seurata peilejä ja liikennemerkkejäkin. Ei vilkaisu sivukaistalle kestä yhtään sen kauempaa...
Väkisin se perä lähestyy, jos ollaan kiihdytyskaistalla, jossa kaikki 99.99% todennäköisyydellä kiihdyttävät. Tämä joku jarrutti siinä ylläolevin seurauksin. En itsekään olisi osannut varoa sitä, että joku pysähtyy keskelle kiihdytyskaistaa.
Oli muutenkin tulla nolompi reissu kun oli huollosta auto lainassa tuolloin, eli oudolla autolla vielä liikkeellä... Ja tietysti siinä neljän ruuhkassa (vai olikohan jo viiden paikkeilla, kuintenkin)...
Käännyin riteyksestä ihan ok valoista vasemmalle, mutta sepä kaista loppuikin noin 30 metrin jälkeen, oikealta tuli autoja noin 50 km/h ja omakin kaista piti saada vetämään. Vilkuilin sitten olkapään yli aika reilustikin että mihin väliin nykäsen kun edessä joku töpeksi (enemmän tai vähemmän) ja jono pysähtyi kuin seinään - mikä olisi ollut osuva kuvaus omasta tilanteestani jos ei vieressä olisi istunut kaveri joka "huomautti" (siis huusi varoituksen) tuossa... Tulihan refleksit testattua. :)
Ja kenen vika olisi ollut? No minun tietysti. Tosin kyllä kiinnittäisin liikennejärjestelyjenkin suunnittelijaan vähän huomiota. :)
Ranskassa on sellainen sääntö kaistanvaihdossa, että molempien on edesautettava homman onnistumista. Siis myös sillä kaistalla ajavien jolle toinen on pyrkimässä. Ja jos kolahtaa, niin yleensä molemmat tuomitaan syyllisiksi tapahtuneeseen.
Suomessa on laskeuduttu puusta alas paljon myöhemmin kuin keskieuroopassa, mutta ehkä tämäkin asia keksitään jo muutaman sukupolven sisällä!
nå Ranskassa myös olemassa niitä liikennemerkkejä ja lisäkilpiä mitä Suomessa ei ole olemassa :D
Yllättikö paljonkin havaintosi, että Ranskassa on erilaisia liikennemerkkejä kuin Suomessa?
Muuten mitä lisäarvoa arvelet palstalle tuottavasi kun räkäiset vastauksen 15 vuotta vanhaan ketjuun?
Moiset kärkeen nostothan on nimim. Bussissa heiniä, älä nyt ala moista idioottia matkimaan.
nå jos ketju on jo valmiiksi bumpattu niin miksei siihen voisi vastata? sitä paitsi se on avattu 11 vuotta sitten :D
Otin muilta mallia, nykyään siis vaihdan kaistaa kuten moni muukin:
- Reipas tempaisu ratista aiottuun suuntaan
- Sitten katsotaan tuleeko ketään
- Lopuksi vilkkua onnistuneesta..