Alkaa olemaan pää vetäjän käsissä

"tarttis jotain tehdäkkin"
Vasemmiston kauhu ajat tulee, pitää alkaa suunnitteleen miten maa etenee ilman
että kaikki perustuu velan ottoon.

Sujuvoitetaan työntekoon liittyviä esteitä.
Palkkojen ja työehtojen paikallisen sopimisen laajentamisesta on neuvoteltu porukassa tai toisessa – tavalla tai toisella – vuosia.
Paikallisen sopimisen lisäämisen toivotaan kasvattavan yritysten rohkeutta palkata lisää työntekijöitä.
Asia on etenkin keskustan ja RKP:n toivelistalla.

Työllisyyden paraneminen on yksi Suomen talouden kohtalonkysymyksiä.
Mitä parempi työllisyys on, sitä pienempi on työttömyyden hoitoon kuluva rahamäärä ja sitä suuremmat valtion ja kuntien verotulot. Pienempi työttömyys tarkoittaa siis pienempää menoleikkausten ja veronkorotusten uhkaa, kun korona- ja muita velkoja aikanaan maksetaan.


Hallituksessa etenkin keskusta, vihreät ja RKP ovat valmiita keskustelemaan jonkinlaisesta ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta. Esillä on ollut useita malleja.
Ja taas kerran pohditaan, mitä työtön tarvitsee: apua, keppiä vai porkkanaa?
Yksi malli tarjoaisi nykyistä suuremman ansiosidonnaisen työttömyysjakson alussa, mutta nykyistä pienemmän jakson loppupuolella. Ajatus on, että työttömyyskaudella pienenevä korvaus patistaisi ihmisiä etsimään ja ottamaan vastaan innokkaammin työtä.

Toinen vaihtoehto porrastaisi ansiosidonnaista sen mukaan, miten pitkään ihminen on ollut töissä. Pidemmällä työssäoloajalla saisi pidemmän ansiosidonnaisen.
Vasemmistoliitto on ilmoittanut, että puolue ei hyväksy ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentämistä. SDP:ssä ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksiin on suhtauduttu nihkeästi, jos muutokset ovat vaikuttaneet leikkauksilta.

Riihi-kutsumanimi on perua maataloudesta. Taannoin loppukesästä riihessä puitiin viljaa eli irrotettiin siemenet. Hallituksen loppukesän budjettineuvottelussa eli budjettiriihessä hallituspuolueet puivat valtion tuloja ja menoja.

Virallisesti urakan nimi on “vuosia 2022-2025 koskevan julkisen talouden suunnitelman ja valtiontalouden kehyspäätöksen valmistelu”.

Veroparatiisifirmoihin, yleishyödyllisiin toimijoihin joilla miljarditulot verottomana,
niihin ei saa vasemmiston mukaan puuttua,että tasa arvoisesti jokainen maksaisi vero osuutensa.
Vihervasemmistolaista politiikkaa, jossa suositaan rikkaita ja kurjistetaan kansaa.
JOS VEROTETAAN; VEROTETAAN KAIKKIA TASAPUOLISESTI: Järetöntä esim.Ay-liikkken maksava palkat on verotonta Ay-liikkeelle, joita miljonääreilleen jakaa, ja politiikoille vasemmistolaisille.

2

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maatalouden kansallinen tuki ja kuntien valtionosuudet tulisi kokonaan lopettaa. Se vahvistaisi julkista taloutta ja tehostaisi maatalousyrittäjien ja kuntien taloudenpitoa. Nyt veronmaksajien rahaa käytetään holtittomasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe