Tänä intersektionaalisuuden ja sukupuolisensitiivisyyden aikana kun korostetaan mm. trans-ihmisten huomioon ottamista ja lihavien naisten kauneutta voisi pienipeniksisten huomioimisen mielestäni liittää inklusiivisuusagendaan. Maailmassahan on suuri joukko miehiä jotka ovat huolestuneita peniksensä koosta. On olemassa konditio nimeltä mikropenis ja epämuodostumiakin on: jotkut poikalapset syntyvät kokonaan ilman penistä. Valotan hieman mitä pienipeniksisyys voi merkitä psykologisessa mielessä.
Itse olen mitoiltani alle keskiarvon ja koen jääneeni lapsen tasolle kun seksuaalikokemuksesta on jo tullut suvereenisti läpitunkeva osa huomattavan osan nuoria elämää. Lohduttavissa kirjoituksissa on esitetty että naisen sensitiivisimmät osat sijaitsevat vain muutaman tuuman syvyydessä, mutta kun jokin sanoo että sen pitäisi tuntua vatsassa. On tarjottu esileikkikompensaatiota ja huomautettu että pieni älykäs mies voi saada naisen, mutta kun en haluaisi huijata. Peniksen pitäisi tuntua, en osaa seksuaalisesti toisen osapuolen nautinnosta piittaamattomuuden ideaa. On raskasta kohdata totuudellinen epäilys: voi olla että siitä ei ole mihinkään.
Optimismiani ei lisää se että en kestä hetkeäkään. Penistä ei ehdi liikuttaa yhtään edestakaisin kun tulen heti saadessani jonkun seksuaalisen ajatuksen. Tämän jälkeen mielenkiinto on ohi. Voin vain toivoa että oikea nainen olisi niin kiihottava että nostattaisi lemmen useamman kerran.
Tutkimuksessa naiset valitsivat ideaaliksi suuremman peniksen yhdenillan juttuja varten kuin vakisuhdetta varten. Näin annetaan ymmärtää että pienipeniksinen mies voi saada seksiä vain luottamuksellisessa vakisuhteessa. Minua loukkaa ajatus että vakisuhteen sijasta juuri himo vaatii suuremman elimen. Voi olla psykologista että naiset eivät niinkään hae yhdenillan juttuja, kun huoraksi haukkumisten maailmassa naisen seksuaalisuus ei ole sidottu unelmaan promiskuiteetista. Toisin voi olla miehen laita. Yhteen suhteeseen jäämisen voi kokea häpeällisenä ja ajatus useiden naimisesta on jatkuva mielikuvituksen kiihotuksen moottori. Unelma naisesta joka haluaa monia kiihottaa minua seksuaalisesti samoin kuin idea että nainen on "size-queen": nämä ajatukset sallivat minun kuvitella naiselle sellaista himoa jota en muuten voisi naiselle kuvitella. Tämä on saanut minut pohtimaan voisiko olla olemassa ultra-pieniä naisia, mutta maailmassahan haku ei tapahdu sukupuolielinten vaan harrastusintressien perusteella. Valitettavasti housujen etumus ei aina paljasta peniksen kokoa. Toivoisin että pienipeniksisyyteni olisi ennalta nähty jotta energiaa ei menisi turhaan vain sen murehtimiseen että ihmiset saattavat luulla että minulla on iso, kun näyttöä tulevan varalle ei ole.
Ehdotan että pienipeniksisyys ja sen aiheuttama huoli ilmiöinä täyttävät intersektionaalisuuden piiriin kuulumisen kriteerit.
Pienipeniksisyys kuuluu inklusiivisuusagendaan
2
120
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Itsellä joku 12-13cm ja yhden yön juttuja en ole harrastanut juuri tuosta syystä ja tuo kieltämättä harmittaa syvästi, mutta mitäpä sille voi 8)
- Anonyymi
On tutkittu että yhden illan jutuissa naiset asettavat peniksen koolle arvoa. Tuolloin he haluavat sitä heidän mielestä ihanteellista 16cm kalua. Tämä on naisen anatomia huomioiden juuri se iso naiselle. Jos miehellä on liian pieni tai liian iso, se ei ole hyvä naiselle. Ei sen todellakaan naisen vatsassa saa tuntua, koska se käy kuulema kipeää.
Pienet ihmiset pärjää pienellä munalla. Heillä se on suhteessa normaalimpi kuin isolla edes keskikokoinen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti28645954Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5211483Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24211080Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399860Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908688Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2916766Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j33563Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33450Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.333197Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle43023