MITÄ NÄMÄ KAMMOTTAVAT OIREET OVAT???

Mulla alko viimeisessä työyhteisössä samanalainen olo. Naama puutui ja alkoi huimaamaan. Ei ole käynyt koskaan aiemmin. Mulla ei siis paniikkihäiriödiagnoosia, vaan aikoinaan diagnosoitu keskivaikea masennus, tosin sekään ei ole oireillut juurikaan yli pariin vuoteen. Olin antanut palautetta yhdestä työyhteisön jäsenestä, joka kohteli työkaveriansa huonosti, lisäksi myös hänen asiakkaisiin suhtautuminen oli asiatonta, käytti rasistisia ilmaisuja ihonväristä.

Ilmeisesti sitä ei olisi saanut tehdä, sillä osa työyhteisöstä toisteli päivittäin antamaani palautetta, eikä positiivisessa mielessä. Tuntui ihan älyttömän pahalle ja sain näitä outoja fyysisiä oireita, epäilen itse paniikkihäiriöoireiluksi. Aika moni tässä yhteisössä ei enää tervehtinyt mua sen jälkeen ja mulle tehtiin jopa erään työntekijän toimesta kiusaa, eli leviteltiin mun mielenterveysasioita ympäri osastoa. Lisäksi mua painostettiin lähtemään sieltä ja todettiin päälle, että kaikki tehtiin mun parhaaksi.

Todella epämääräinen olo jäi tästä, täytyy sanoa, että en ole yli 20-vuoteen kokenut tällaista. Viimeinen muisto on yläasteelta, jossa muutama kiusaaja kasteli mut lähes päivittäin läpimäräksi kylmällä vedellä ja kerran yks sytytti mun repun palamaan, kun se oli mun selässä. Olin ajatellut, että tällainen kiusaaminen on historiaa, mutta ei ilmeisesti. Koin, että mun oli pakko puuttua tän yhden ihmisen käytökseen, koska ehkä koin yläasteella että en pystynyt puolustamaan itseä, mutta nyt ajattelen, että mun ympäristössä tällaista ei tehdä enää uudelleen kenellekään muulle. Mä olen itse käynyt yli vuosikymmenen mittaisen terapian, jotta pääsisin eroon niistä traumoista, joita yläaste jätti. Tuntuu kyllä ihan karseelta, että vastaavaa tapahtuu vieläkin. Ja tietyllä tapaa pelottaa, että tuli tätä uutta oireilua, että voiko tää ympäristö vaikuttaa mun mielenterveyteen niin voimakkaasti.

Anonyymi kirjoitti:

Mulla alko viimeisessä työyhteisössä samanalainen olo. Naama puutui ja alkoi huimaamaan. Ei ole käynyt koskaan aiemmin. Mulla ei siis paniikkihäiriödiagnoosia, vaan aikoinaan diagnosoitu keskivaikea masennus, tosin sekään ei ole oireillut juurikaan yli pariin vuoteen. Olin antanut palautetta yhdestä työyhteisön jäsenestä, joka kohteli työkaveriansa huonosti, lisäksi myös hänen asiakkaisiin suhtautuminen oli asiatonta, käytti rasistisia ilmaisuja ihonväristä.

Ilmeisesti sitä ei olisi saanut tehdä, sillä osa työyhteisöstä toisteli päivittäin antamaani palautetta, eikä positiivisessa mielessä. Tuntui ihan älyttömän pahalle ja sain näitä outoja fyysisiä oireita, epäilen itse paniikkihäiriöoireiluksi. Aika moni tässä yhteisössä ei enää tervehtinyt mua sen jälkeen ja mulle tehtiin jopa erään työntekijän toimesta kiusaa, eli leviteltiin mun mielenterveysasioita ympäri osastoa. Lisäksi mua painostettiin lähtemään sieltä ja todettiin päälle, että kaikki tehtiin mun parhaaksi.

Todella epämääräinen olo jäi tästä, täytyy sanoa, että en ole yli 20-vuoteen kokenut tällaista. Viimeinen muisto on yläasteelta, jossa muutama kiusaaja kasteli mut lähes päivittäin läpimäräksi kylmällä vedellä ja kerran yks sytytti mun repun palamaan, kun se oli mun selässä. Olin ajatellut, että tällainen kiusaaminen on historiaa, mutta ei ilmeisesti. Koin, että mun oli pakko puuttua tän yhden ihmisen käytökseen, koska ehkä koin yläasteella että en pystynyt puolustamaan itseä, mutta nyt ajattelen, että mun ympäristössä tällaista ei tehdä enää uudelleen kenellekään muulle. Mä olen itse käynyt yli vuosikymmenen mittaisen terapian, jotta pääsisin eroon niistä traumoista, joita yläaste jätti. Tuntuu kyllä ihan karseelta, että vastaavaa tapahtuu vieläkin. Ja tietyllä tapaa pelottaa, että tuli tätä uutta oireilua, että voiko tää ympäristö vaikuttaa mun mielenterveyteen niin voimakkaasti.

Lue lisää

"Mulla alko viimeisessä työyhteisössä samanalainen olo. Naama puutui ja alkoi huimaamaan. "

Se on sitten taas paniikkihäiriö

Haetaan psykologia? Jos tuntuu että tarvitsee toteuttaa epä kunnioittavaa/asiallista/kyvykästä itseään kirjoita oikealle palstalle.

Terveydenhuollossa vallitsee periaate, että ensin epäillään todennäköisintä vaihtoehtoa ja vasta sen jälkeen epätodennäköistä. Kyse on ihan tilastotieteestä. Tästä syystä harvinaisempien sairauksien toteaminen voi viivästyä, etenkin jos oireet eivät uhkaa välittömästi henkeä. Toki terveydenhuollon ylikuormitus aiheuttaa virhearvioita ja piilopriorisointia. Piilopriorisointi sisältää myös sen, että psykiatrisen diagnoosin omaavat ihmiset pääsevät huonommin somaattisiin tutkimuksiin kuin nk. terveet.

Siltikin on kohtuullisen epätodennäköistä, että aloittajalla olisi aivokasvain tai aivokalvon tulehdus. Hän ei ole tuonut esiin mitään muuta kuin paniikkiin viittaavia oireita, ja lisäksi ikä tukee samaa seikkaa.

Ihminen voi vaikuttaa kohtuullisen paljon elämäntavoillaan terveydentilaansa. Kun potilas tulee lääkäriin, niin jokainen tervepäinen lääkäri arvioi häntä heti odotushuoneesta lähtien. Hän pystyy arvioimaan potilaan liikuntakykyä, refleksejä, motoriikkaa, aistitoimintaa, metabolista tilaa yms. ilman, että potilas on sanonut sanaakaan tai ilman että yhtään koetta tai testiä on tehty. Hyvin paljon asioita tulee ilmi ennen sitä vaihetta, kun potilas istahtaa vastaanottohuoneen tuoliin. Yleensä hyvin vakavasti sairaalla ihmisellä tai ihmisellä, jonka vakava sairaus on edennyt, ilmenee häiriöitä jo tässä vaiheessa. Haastattelussa usein selvitetään, liikkuuko potilas, käyttääkö hän päihteitä jne. Perusolettamus on, että jos ihminen vaikuttaa terveeltä ja hyvinvoivalta, hän myös sitä on. Valitettavasti tämä perusolettamus menee joskus pieleen. Ei kannata tyrmätä suoralta kädeltä koko terveydenhuoltoa sen vuoksi, että on itse hakeutunut varhaisessa vaiheessa lääkärintutkimuksiin, eikä lääkäri ole todennut piilevää sairautta.

Eli jos lääkäriin menee nuori terveeltä vaikuttava tyttö, jonka kroppa ja ajattelutoiminta pelaa, niin hän on todennäköisesti somaattisesti kohtuullisen terve. Jos vastaanotolle tulee keski-ikäinen tupakoiva ja alkoholia runsaasti käyttävä keskivartalolihava mies, jonka iho sinertää ja joka puuskuttaa pienestäkin liikkeestä, niin hänellä on todennäköisesti meneillään jo jokin verenkiertoa vaikeuttava tapahtuma. Tällöin ei ensimmäisenä epäillä paniikkihäiriötä, vaan sepelvaltimotautia.

Anonyymi kirjoitti:

Terveydenhuollossa vallitsee periaate, että ensin epäillään todennäköisintä vaihtoehtoa ja vasta sen jälkeen epätodennäköistä. Kyse on ihan tilastotieteestä. Tästä syystä harvinaisempien sairauksien toteaminen voi viivästyä, etenkin jos oireet eivät uhkaa välittömästi henkeä. Toki terveydenhuollon ylikuormitus aiheuttaa virhearvioita ja piilopriorisointia. Piilopriorisointi sisältää myös sen, että psykiatrisen diagnoosin omaavat ihmiset pääsevät huonommin somaattisiin tutkimuksiin kuin nk. terveet.

Siltikin on kohtuullisen epätodennäköistä, että aloittajalla olisi aivokasvain tai aivokalvon tulehdus. Hän ei ole tuonut esiin mitään muuta kuin paniikkiin viittaavia oireita, ja lisäksi ikä tukee samaa seikkaa.

Ihminen voi vaikuttaa kohtuullisen paljon elämäntavoillaan terveydentilaansa. Kun potilas tulee lääkäriin, niin jokainen tervepäinen lääkäri arvioi häntä heti odotushuoneesta lähtien. Hän pystyy arvioimaan potilaan liikuntakykyä, refleksejä, motoriikkaa, aistitoimintaa, metabolista tilaa yms. ilman, että potilas on sanonut sanaakaan tai ilman että yhtään koetta tai testiä on tehty. Hyvin paljon asioita tulee ilmi ennen sitä vaihetta, kun potilas istahtaa vastaanottohuoneen tuoliin. Yleensä hyvin vakavasti sairaalla ihmisellä tai ihmisellä, jonka vakava sairaus on edennyt, ilmenee häiriöitä jo tässä vaiheessa. Haastattelussa usein selvitetään, liikkuuko potilas, käyttääkö hän päihteitä jne. Perusolettamus on, että jos ihminen vaikuttaa terveeltä ja hyvinvoivalta, hän myös sitä on. Valitettavasti tämä perusolettamus menee joskus pieleen. Ei kannata tyrmätä suoralta kädeltä koko terveydenhuoltoa sen vuoksi, että on itse hakeutunut varhaisessa vaiheessa lääkärintutkimuksiin, eikä lääkäri ole todennut piilevää sairautta.

Eli jos lääkäriin menee nuori terveeltä vaikuttava tyttö, jonka kroppa ja ajattelutoiminta pelaa, niin hän on todennäköisesti somaattisesti kohtuullisen terve. Jos vastaanotolle tulee keski-ikäinen tupakoiva ja alkoholia runsaasti käyttävä keskivartalolihava mies, jonka iho sinertää ja joka puuskuttaa pienestäkin liikkeestä, niin hänellä on todennäköisesti meneillään jo jokin verenkiertoa vaikeuttava tapahtuma. Tällöin ei ensimmäisenä epäillä paniikkihäiriötä, vaan sepelvaltimotautia.

Lue lisää

Juu kiitos vaan terveydenhoitojärjestelmälle kymmenien vuosien virhearvioinneista.

En mene enää koskaan lääkäriin ellei ole AIVAN VÄLTTÄMÄTÖN PAKKO.

Yksityisellä ja julkisella on samat lääkärit ja ne ovat aivan yhtä tieteellisiä tai epätieteellisiä, miten asian nyt sitten haluatkin nähdä.

Diagnooseja ei salata, mutta tulokset kerrotaan vasta kun kaikki tutkimukset on tehty.

Mielenterveyden osalta voi olla, että joitakin asioita jätetään kertomatta, koska ei ehkä haluta henkilön omaksuvan sairaan roolia. Jotkut kun ovat sellaisia, että kun he saavat jonkin diagnoosin, he ovat sen jälkeen "sairaita" aina ja henkilö, joka ennen pystyi vaikka kävelemään ja selviytymään arjessa, kokee että nyt kun hän on virallisesti "sairas", niin ei pysty enää. Tämä taas on hänelle itselleen huono asia terveydellisesti.

EI OLE normaalia PH.ssä. Itelläni todettiin laktoosi-intoleranssi. Pyydä verikoe, se sen kertoo. Lakt-intoleranssi voi aiheuttaa mahakipuja, samoin keliakia, pyydä verikoe ja sulje pois. Sulle KULUU nämä testit!

siis LUE pakkausseloste