Valtiovarainministeri Matti Vanhanen odottaa hallitukselta talouspäätöksiä kehysriihestä.
Keskiviikkona alkavasta kehysriihestä on tullut erikoinen medianäytelmä, kun yksi hallituspuolue korostaa pitävänsä riihtä tärkeänä, mutta neljä muuta haluaisi jo siirtyä vapun viettoon.
Keskusta on ladannut kehysriiheen isot odotukset ja miettinyt roolinsa etukäteen valmiiksi. Puheenjohtaja Annika Saarikko on esiintynyt ärhäkkänä omiensa puolustajana. Saarikko uhkasi vastikään Kotimaa-lehdessä, että puoliväliriihessä ”veri punnitaan”. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on puolestaan esiintynyt sovittelevana valtiomiehenä, joka kantaa huolta Suomen tulevaisuudesta.
Keskusta nyt yksin pitää yllä taloudesta -kantaa huolta, muut haluaa vapun viettoon ja jättää asiat rempalleen. Vasemmsito jo sanoo ettei tarvita mitään kun tuleva talous pitää huolen velasta ym
VOI KRISTUS, kenen kanssa keskusta on hallituksessa.
Kehysriihestä tuli keskustariihi
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi
Kyllä se on punavihreitten kanssa, joille talous ei päällimmäisenä.
- Anonyymi
Hallitus hoitaa asialliset asiat isänmaan parhaaksi.. Perskokkareet vain räksyttävät ja öyhöttävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571
