Millaisia olivat, ovat, teidän muistonne, Pattayalta?
Antakaas tulla tarinan tynkää ajalta kun olitte aloittelevia panomiehiä ja se naisen muutaman sentin putki vielä lyhyellä vuokrasopparilla kiinnosti.
Muistelen... kun maitolaurilla istuimme lähteillä elämämme kansakoulun kaverini kanssa ja meillä meinasi sukset mennä ristiin keskustelussa eräässä asiassa. Minä olin sitä mieltä silloin, että joku hildegar hompsun kappape, jossa ei edes laulaa luriteltu, oli paras.
Kaverini yritti ensin lyödä minua molemmin käsin, lähinnä koukkuja, eikä mitenkään hellästi, vaan täysillä. Onneksemme olimme istuma asennossa vierekkäin, ettei hän päässyt potkimaan, emmekä päätyneet painimaan mihinkään, lehmänkakka tatamille.
Kappale mikä mitä ilmeisemmin oli ärsyttänyt vanhempiani (artisti heitti mikrofoonin lattialle) ja tästä johtuva mainoskatko oli tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=AQVLFF6LNOg
Kiitos ystäväni kaverit ja anteeksi, etten ”henkivartijana” pystynyt häntä ”pelastamaan”.
Tarinaa voimme toki jatkaa. Esimerkiksi siitä, kuinka minä ensikertaa Pattayalle päästessäni oletin, että rappusten yläpäässä istunut tumma (afroamerikkalainen) isokokoinen mies, lierihattu päässä ja sikari suussa, olisi ollut Bangkokin soi Cowboin omistaja. Muuta en sitten tuosta diskosta muistakkaan. Heräsin sitten aamulla jonkun yoko-onoa kai mielestäni muistuttavan ladyn viereisestä..

Vastaukset 8
Vanhimmat
Vietnamin sodan aikaan siellä ekan kerran poikien kanssa käytiin. ei tosin ollut nykyisistä turistivirroista tietoakaan. Lentotukialus seilasi lähistöllä ja siitä sitten päästiin illan viettoon maihin, yhdysveneellä kierreltiin vähän rannikkoakin ja loppu on historiaa.
Puhumattakaan siitä ruudinkatkuisesta reissusta partioveneellä kambodzan puolelle, ihan kuin apocalypse now - leffassa. Joukkueenjohtaja oli varmaan yhtä läski jenkki kuin Marlon Brando.
Sinne jäi moni mies, ja naisiakin "kaatui". Ruoho oli halpaa, vapaa hippiaate sopi myös näille naisille ja niinpä alasti kirmasimme koko porukka tötsypäissään mekong-joen rannoilla kuten suomalaiselle saunakansalle tavallista oli.
Osa meistä sai sittemmin isänpäiväpostia. Osa palasi siksi tai muuten vain, mutta minä jäin tänne Kallaveden äärelle.
Just mut :
https://www.youtube.com/watch?v=CZJ63DoQZUs
Mulla ei paljon ole kokemusta vuokrahenkilöstöstä on löytänyt seuraa aina ilman rahaakin kun olen tarvinnut, mutta Baddingista minulla on muutama ajatus, olen aina pitänyt hänen tyylistään ja musiikista, ja seurannut hänen uraansa mm. ostamalla kaikki hänen levynsä musiikkimiehiä kun olen, eräs historian kovimpia levyjä on Baddingin ja Nummisen levy Suomen Talvisota 1939 -1940 näytteeksi https://www.youtube.com/watch?v=aSA59u6Fygg, muuten levyllä on ehdottomasti suomen kovin ammattimuusikko porukka, varmaan kaikki biisit löytyy youtubesta.
By NumBall HHN 60v.
ps. mukava avaus kiitos siitä, eiköhän pattayan poika tämänkin pilaa...
Sekopäinen avaus ja Vietnamin sodasta höpöttäjän täytyisi olla seitenkymppinen että se on mahdollista.
Numeromies olet löytynyt seuraa siis ilman rahaa? Olit naimisissa ensin suomivaimon kanssa nuorukaisesta asti ja sen jälkeen thaivaimon kanssa heti perään tähän päivään saakka.
Missä välissä olet siis "löytänyt aina seuraa ilman rahaakin kun olet tarvinnut" kun olet ollut käytännössä aina naimisissa? Etsiskeletkö siis seuraa vaimojasi pettäen vai eikö ne vaimotarinat ole totta?
Tunnen muutamia kavereita jotka myös "saavat" ilmaiseksi. Kansankielellä heitä kutsutaan huijareiksi ja auervaaroiksi. Kovia poikia lupailemaan naisille kaikenlaista katteetonta ja naisparoista ne yksinkertaisimmat menevät lankaan ja luulevat rakkauden olevan kyseessä.
Auervaara vippaa vielä vähän rahaakin näiltä naisilta ja katoaa. Härskeimmät tapaukset lupaavat thainaiselle käteisen sijasta lesken eläkkeen ja perinnön. Lesken eläke ei sitten onnistu ja perinnöksi ei jää kuin velkoja ja arvotonta romua josta auervaara on valehdellut sen olevan todella arvokasta ja harvinaista.
Hehheh, yksi tutun tuttu todella köyhänmiehen Casanova kihlasi yh baariruusun. Ruusulle oli hommannut muutaman euron terässormuksen ja väitti sen olevan "maailman harvinaisinta metallia". Juopottelivat yhdessä pari kuukautta, poliisi kävi kylässä jatkuvasti ja sitten rakkaus päättyi.
” sitten rakkaus päättyi ”
Voi itku.... en tykkää... romanttisessa tarinassa, pitää olla ... onnellinen loppu.
Mihin rakkaus päättyi?
Kyllä suomen talvisota-levykin hyvä on, mutta pattaya-ketjussa kun ollaan pitää mainita tämä salanimellä baddingin tekemä kappale.
Tämähän on täsmälleen samanlainen tapaus tämä palpan killi kuin nykyiset pattayan vuorkaemännät. Badding esittää kappaleen tunnelmallisesti ja suurella kaiholla.
https://www.youtube.com/watch?v=iXfW7hSzfYo