Sisäliikunta sallitaan stadin nuorille nyt kun kausi päättynyt

Anonyymi

Toukokuun alussa avataan taas sisäliikuntapaikat myös 13-20 vuotiaille jääkiekkoilijoille ja he pääsevät rakkaan lajinsa pariin joulukuusta alkaneen tauon jälkeen. Loistavaa!

Vai onko? Stadissa suuri osa jäähalleista on suljettu kesäksi, eikä niitä avata ennen elokuuta. Ensi syksynä kun korona-epidemia taas voimistuu, eivät stadin nuoret jääkiekkoilijat saa enää olla se hallituksen pääkeino epidemian hillitsemikseksi, vaan kyllä ongelman ratkaisu täytyy lähteä ongelman ytimestä: kaikki rajojen yli tulevat on asetettava pakolliseen kahden viikon koronakaranteenin, jolloin varmistetaan se, ettei Suomessa liiku yhtään turhaa viruksen levittäjää.

13

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

    • Anonyymi

      ”lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan jo huhtikuussa” IS

      Miksi sanotaan, että lasten harrastustoiminta avataan huhtikuussa, vaikka se on ollut käynnissä koko kevään pääkaupunkiseutua myöten? Esim Alle 13 vuotiaat ovat voineet käydä jääharjoituksissa koko kevään myös stadissa.

      Nuoret eli 14 -20 vuotiaat urheilijat ovat olleet se sijaiskärsijä ja ainut ei- aikuisten ryhmä, joka on pakotettu koronan vuoksi jättämään harrastaminen pois - muille ryhmille on ollut vain suosituksia. Ensi syksynä on tosiaan paikallaan puolustaa näitä lukioikäisiä urheilijoita ja turvata heidän harrastusmahdollisuutensa myös stadissa.

      Outoa on myös se, että kun esim u 20 ja u22 sarjoissa eli nuorten sarjoissa pelaa paljon myös 20-22 vuotiaita, niin liitto ole ehdottanut, että nämä nuoret aikuiset voisivat olla joukkueensaa mukana. sen sijaan täysin keksityn ikärajan vuoksi heidän osallistumisensa oman tiimin toimintaan estyy.

    • Anonyymi

      Lopetetaan ruikutus rajoituksista ja keskitytään siihen oikeaan asiaan, eli mitä voi tehdä rajoitusten ollessa voimassa. Treenata voi monipuolisesti ilman jäähalliakin ja sinne kyllä pääsee sitten syksyllä.

      • Anonyymi

        Juu ruikuttaa ei kannata, mutta hiljaa ei enää kannata olla, jos rajoituksia lisätään jatkossa taas aloittaen väärästä päästä eli junnujen harrastamisesta.


    • Anonyymi

      vaalit tulossa, äänestäkää nää pellet pois

    • Anonyymi

      Joillakin paikkakunnilla tartunnat kasvussa. Nyt tarkkana, ettei rajoituksia aloiteta taas nuorten harrastuksista!

    • Anonyymi

      Tämä ketju alkaa olla taas ajankohtainen. Ikävä kyllä. Nyt mietitään taas kriteereitä etäkoululle. Samassa syssyssä harrastuksiakin rajoitettaisiin taas. Oma mielipiteeni on, että se ei enää ole vaihtoehto, sairaanhoitokapasiteetin riittäessä.

    • Anonyymi

      Rokotuskattavuus lienee riittävä joskus syys-lokakuussa. Voi olla, että joudutaan vielä rajoittamaan alkusyksynä. Rokotustodistuksella reeneihin?

    • Anonyymi

      Sitten vuorossa pelottelu long covidilla, kun kuolemalla ei enää pystytä pelottelemaan.

    • Anonyymi

      Nyt siellä Varhila jo väläyttää jo kokoontumisrajoitusten kohdentamista nuoriin, mikä nyt ei yllätä.
      MUTTA: Toki harmittaa, että muutamia ehkäiseviä keinoja ei ole käytetty:
      1. Pietarin futisturismi olisi pitänyt kieltää: Deltavariantin runsaus oli hyvin tiedoss.
      2. Rokotusjärjestystä olisi pitänyt muuttaa: 16-30-vuotiaat ennen 30-50-vuotiaita.
      3. Varusmiehet piti rokottaa nyt, mutta vieläkään ei ole heinäkuun erää rokotettu.

      Tässä on käymässä juuri niin kuin joku fiksu täällä jo talvella pelotteli: ensin nuoret sai olla harrastuksistaan kuukausia tauolla (samalla keski-ikäiset saivat pitkään ravata baareissa), ja nyt nämä nuoret saavat vielä käydä tämän loppusodankin tartuntaa/rokotusta odotellessa.
      Long covidilla nyt pelotellaan. Esitellään isoja lukuja tämän esiintyvyydestä. Käytännössä suurin osa pitkäoireisista on varsin lieväoireisia.

      • Anonyymi

        paavo on lobannu ,että pääsi pietariin ja nyt kärsitään siitä


    • Anonyymi

      Nyt kun ilmeisesti yleisöjä taas rajoitetaan jäähalleissa, soisi järkeä käytettävän: ainakin isommissa halleissa kun on mahdollista pitää vaikka 5 metrin välejä.

    • Anonyymi

      Harrastuksiin pitää päästä kaikki rokotetut.

      Rokotukset nuorten osalta pitäisi keskittää pääkaupunkiseudulle eikä jonnekin Kölviälle. Kohta luetaan lehdestä että Kölviä kaikki 12-15 v rokotettu, vaikka kunnassa ole ollut 🎂1,5 v aikana kuin yksi koronaepäily…

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3743
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      72
      3235
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3025
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2791
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2587
    6. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2309
    7. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      0
      1910
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      1880
    9. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1738
    10. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1657
    Aihe