Kilpirauhassairauteen viittaavia oireita?

Anonyymi

Olen miespuolinen henkilö ja minulla on ollut kummallisia oireita jo kohta puolitoista vuotta. Koen, että elämän laatu on laskenut ja töissä on vaikeampaa olla. Vatsa löysällä jatkuvasti, närästystä, nivel-/ jänneoireita mm. sormissa, lihasnykinää varsinkin jaloissa ja käsissä, väsyneet jalat (välillä tekisi vain mieli rojahtaa kasaan lattialle), muistiongelmia (varsinkin lähimuisti), lievää vapinaa jaloissa ja käsissä, suun kuivumista, korvien naksumista ja jopa iho-ongelmia yms. pienempää. Ei ole kuitenkaan ollut palelua/hikoilua normaalia enempää, eikä lihomista/laihtumista.

Kilpirauhasarvoja tutkittiin oireiden alkaessa ja osin jo aiemminkin puolitoista-kaksi vuotta sitten. Arvot olivat ainakin silloin vielä raja-arvojen sisällä. Tosin TV4 oli menossa alaspäin ja oli jo lähellä ala-arvoa eli 11 . TSH oli ihan ok eli 2,44. TPO oli 59 eli lähellä yläarvoa. Muitakin tukimuksia on tehty, mutta ei ole löytynyt mitään kummempaa. Mitä nyt D-vitamiinitaso oli alarajalla ja hemoglobiini alarajalla (varastorauta kuitenkin noin 200 ug/). Voiko kyse olla kuitenkin kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnasta?

8

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sinulta katsottu testosteroniarvoja ?

      Siitä on ollut jonkin verran juttuja, että miehillä aletaan herkästi hoitaa esim. masennusta oireiden perusteella, vaikka kyseessä voisi ollakin mieshormonin vajaus.

      Tosin naisena en tiedä, kuuluuko niihin mieshormonijuttuihin minkälaisia fyysisiä oireita.
      Mutta kannattaa ne arvot selvittää joka tapauksessa, jos ei ole katsottu.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä, mutta testosteroni on katsottu ja oli raja-arvoissa. On tutkittu myös mykoplasman mahdollisuus, magnesium-, natrium-, Kalium, kalsium-, B12-, kreatiniini-, kreatiinikinaasiarvot ja veriarvot yleensä. Lisäksi on käyty neurologilla, tehty pään magneettikuvaus, reumakokeet, borrelioosi, kolesteroli. Eli kilpirauhassairauksien ohella olen epäillyt aiheuttajaksi myös reumasairauksia, pitkäaikaista stressiä, jotain bakteeria, hometta, elohopeaa ja jopa ALS:ia. Isälläni on kilpirauhasen vajaatoimintaa jonkin verran eli syö siihen tyroksiinia pientä annosta.


    • Anonyymi

      Onko niitä mustia l. amalgaamipaikkoja hampaissasi?

      • Anonyymi

        On amalgaamipaikkoja ja itse asiassa niitä varten sain puhuttuakin elohopea -tutkimuksen viime vuoden puolella, joka maksaisi kuitenkin 200 €. Yritänkin selvittää ensin muut mahdollisuudet ja jätän tuon elohopeatutkimuksen viimeiseksi. Työpaikalla kävi myös homekoira, joka oli työkaverin oireiden takia kutsuttu paikalle. No koira ei kuitenkaan löytänyt mitään . Ja asuntonikin on sen verran uusi, että tuskin hometta löytyy täältäkään.

        Viestiketjun aloittajana olisikin mukava tietää, onko kellään vastaavanlaisia oireita ja onko niihin löytynyt syytä?


    • Anonyymi

      Kyllä ne arvot kannattaa vielä katsoa, mutta tuskin selitys löytyy kilpparista.

      Hashimoto

      • Anonyymi

        Kyllä varmaan jossain vaiheessa katsonkin. Jos kyseessä ei ole tuo vajaatoiminta, niin itsellä seuraavat epäilyt ovat jonkinasteinen reaktiivinen niveltulehdus, jollaisen koin nuorempana ja kesti pahimmillaan ollessaan noin pari vuotta. Tai sitten pitkäaikainen stressi, johtuen viimeisen puolentoista vuoden paineista. Stressi voi kuulemman myös aiheuttaa esim. tuota lihasnykäyksiä yms. Ja pitää tuo testosteronikin vielä tarkistaa uudelleen.


    • Anonyymi

      Tyttärelläni oli paljon erilaisia kummallisa oireita. Voimakkaimpana alituinen väsymys.
      Itselläni on vajaatoiminta ja sama sisarellani sekä isällämme. On siis suvussa sitä.
      Kehotin tytärtäni menemään endokrinologille, ja koska arvot samalla tavalla hyvin lähellä raja-arvoja, sai Tyroxin-lääkityksen 50 mg/päivä.
      Endokrinologin mukaan vielä ei siis vajaatoimintaa mutta siihen menossa, siis Hashimoto. Elimistö siis on hyökännyt kilpirauhasta vastaan ja tuhoaa sitä vähitellen.
      Tyttäreni ollut lääkityksellä nyt kolmisen kuukautta, ja jo nyt selvä ero jaksamisessa. Ennen niin jähmeä ja jotenkin ilmeetön olemus on vilkastunut ja entinen naurava ja energinen nuori nainen alkaa taas näkyä.
      Moni lääkäri ei suostu hoitamaan. Joskus joutuu tappelemaan paljonkin. Tyttäreni meni yksityiselle ja tehtiin kunnolliset utkimukset. Jos vain mahdollista suosittelen yksityistä.

      • Anonyymi

        Näin viestiketjun aloittajan täytyy todeta, että olet varmasti oikeassa ja olenkin käynyt yksityisellä työterveyden kautta. Mutta näköjään on iso merkitys sillä, kuka sattuu olemaan lääkärinä. Mutta kyllä nuo kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvät oireet voivat olla hyvinkin moninaisia, joten minulla voi hyvinkin olla alkava vajaatoiminta. Tarkoitus on käydä mittauttamassa arvot piakkoin uudelleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      75
      5023
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      16
      3403
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2710
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1760
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      235
      1243
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      912
    Aihe