Kepun Hoskonen: "Vihreä siirtymä ei voi olla metsäteollisuuden

siirtymistä Suomesta naapurimaihin." Persut varmaan samaa mieltä.

Hoskonen toteaa, että Veitsiluodon tehtaiden sulkeminen on Suomelle viimeinen varoitus vientiteollisuutemme pohjan rapautumisesta.

– Paperin käyttö toki vähenee, mutta uusiutuville metsätuotteille on luvassa vahvaa nousua. Suomen joutumista sivuun maailman johtavana metsäteollisuusmaana ei saa jäädä sivusta seuraamaan. Jotta tilanne käännetään voitoksi, on hallituksen puoliväliriihessä tehtävä päätös vientiteollisuutemme merkittävästä kilpailukykypaketista. Väärin perustein tehty turpeen alasajo vie jalostuskelpoista kuitupuuta polttoon kiihtyvällä vauhdilla, vaikka hallitusohjelmassa se nimenomaan kielletään. Huoltovarmuus on nyt vaarassa.

Eilen A-studiossa turvealan edustaja niputti komeasti vihreän Hassin, joka oli ihan pihalla.

Kyllä vihreät on täysin tuhopuolue, tai kuten ex-vihreä Jarkko Tontti sanoi, että vihreät on opiskelijajärjestö, joka tarvitsee jotain vastustettavaa identiteettinsä rakentamiseksi.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vihreät ei ole puolue, vaan ilmastofanaatikoiden järjestö.

Äänestä
  • Vihreät, puolue joka ei aja kansan ja maan etua vaan hamuaa omaa sairasta ideologiaa.

    Äänestä

Suomesta loppuu tällä menolla kaikki kannattava teollisuus ja nypertely jää millä ei ole mitään merkitystä talouden kannalta.

Äänestä
  • Kannattava teollisuus jää Suomeen ja lisää tulee. Sen sijaan kannattamatonta teollisuutta ei tule tukea ja mitä nopeammin sitä ajetaan alas, sitä nopeammin saamme uutta tilalle. Sanomalehtipaperin tuotanto Kemissä loppuu, mutta Mänttään tulee uusi paperikone pehmopaperin valmistukseen. Näin se asia on markkinataloudessa ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattava teollisuus jää Suomeen ja lisää tulee. Sen sijaan kannattamatonta teollisuutta ei tule tukea ja mitä nopeammin sitä ajetaan alas, sitä nopeammin saamme uutta tilalle. Sanomalehtipaperin tuotanto Kemissä loppuu, mutta Mänttään tulee uusi paperikone pehmopaperin valmistukseen. Näin se asia on markkinataloudessa ja hyvä niin.

    Persu ei käytä pehmopaperia eikä siis ymmärrä tätäkään.

    Äänestä

Vihreä liike perustettiin kommunistisessa itä Saksassa tuhoamaan läntinen talous ja sisäinen turvallisuus, Suomenkin turvallisuus.

Äänestä

Höpö, höpö, kahelit! Jäikö huomaamatta, että sieltä naapurimaasta suljettiin myös tehdas? Asialla ei ole mitään tekemistä vihreän siirtymän kanssa. Pelkkää kylmää markkinataloutta! Paperia tulee liikaa markkinoille. Silloin hinta laskee ja osakkaiden voitot pienenee, kurssit laskee! Kun poistetaan liikatuotanto niin kurssit nousee ja omistajien voitot nousee. Opetelkaa ajattelemaan.
Nyt hörhöt haukkuu hallitusta, vihreitä ja paperimiesten palkkoja! Voi pyhä yksinkertaisuus!

Äänestä

Tehtaat käy roboteilla ja automaatiolla, sen tuotto kuulu omistajille, valtio tukee tehdasta sitä uudistettaessa, sen omistaa ulkolaiset sijoittajat. Jos voitot vähenee valtio takaa, kuntien kanssa yhdessä, Se on TTIP verotusjärjestelmä.

Äänestä

Marin sanoi vastaavasta, että tämä on oikeaa vihreää siirtymää ja sitä kannattaa tukea.

Äänestä

"Ilman voitelua ei saada aikaan mitään": Nalle.
Voitot tarvitsee korruption, muuten ne vie verokarhu, tai nallekarhu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

siirtymistä Suomesta naapurimaihin." Persut varmaan samaa mieltä.

Hoskonen toteaa, että Veitsiluodon tehtaiden sulkeminen on Suomelle viimeinen varoitus vientiteollisuutemme pohjan rapautumisesta.

– Paperin käyttö toki vähenee, mutta uusiutuville metsätuotteille on luvassa vahvaa nousua. Suomen joutumista sivuun maailman johtavana metsäteollisuusmaana ei saa jäädä sivusta seuraamaan. Jotta tilanne käännetään voitoksi, on hallituksen puoliväliriihessä tehtävä päätös vientiteollisuutemme merkittävästä kilpailukykypaketista. Väärin perustein tehty turpeen alasajo vie jalostuskelpoista kuitupuuta polttoon kiihtyvällä vauhdilla, vaikka hallitusohjelmassa se nimenomaan kielletään. Huoltovarmuus on nyt vaarassa.

Eilen A-studiossa turvealan edustaja niputti komeasti vihreän Hassin, joka oli ihan pihalla.

Kyllä vihreät on täysin tuhopuolue, tai kuten ex-vihreä Jarkko Tontti sanoi, että vihreät on opiskelijajärjestö, joka tarvitsee jotain vastustettavaa identiteettinsä rakentamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu